#99 HLTH, Fanni Kestilä, Salla, Heikki Markkanen, Ruut Salmenperä, Terttu Ahola, Niina Uusitupa ja Annika Tolvanen

31.08.2020
HLTH3

Heli Leiviskä & Terhi Hulkko: Suru. Voisinko nukkua pahimman yli? Meni vähän aikaa ennen  kuin kykenin tähän… raja. Minä ja muut. Koemme saman. Yhteyttä tavoitellen.

KUVATAIDE | Tämä on kesän viimeinen Kasvoja karanteenista! -kuvien julkistuspäivä. Kiitos kaikille osallistuneille ja tänään erityisesti Fannille, Sallalle, Heikille, Ruutille, Tertulle, Niinalle ja Annikalle.

Virtuaalisessa kesänäyttelyssään Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin kesän 2020 kuluessa yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana kuvataiteen keinoin. 

HLTH on lyhenne Heli Leiviskän ja Terhi Hulkon muodostamasta työparista: ”Olemme kaksi taidemaalaria ja tehneet yhteisteoksia kirjeitse jo vuodesta 2016 lähtien. Työstämme yhtä teosta vuoron perään omilla tahoillamme, kunnes työ on valmis. Teosten takana lähetämme toisillemme ’tekstiviestejä’. Samalla tavalla ovat nyt syntyneet nämä kasvokuvat karanteenista.”

Fanni Kestilä: ”Opiskelen Kankaanpään taidekoulussa vuosikurssilla 2016–2020. Pääsääntöisesti toimin veistäjänä mutta en sulje piirtämistä ja maalaamista itsestäni koskaan pois. Tekeminen on ihanaa vaikka olosuhde olisi mikä.”

FanniKestila Lahella mutta kaukana

Fanni Kestilä: Videopuhelu

Salla on 7-vuotias: ”Minä olen kiva ja iloinen tyttö, mikä näkyy omasta kuvastani.”

Kaikilta näyttelyyn osallistuneilta alle 16-vuotiailta tullaan julkaisemaan yksi kuva suosikkiäänestyksen yhteydessä. 

Salla

Salla: Omakuva

Heikki Markkanen osallistuu harrastajien sarjaan: ”Olen eläkkeellä oleva 64-vuotias kuvataideterapeutti Espoosta. Vaikken kuulu varsinaiseen riskiryhmään olen rajoittanut tapaamiseni lähinnä lasten ja lastenlasten välille. Omakuvani ovat osa itsetarkkailua, kuka peikko peilistä katsoo, parta kasvaa järki ei ja kuuluuko kuuntelen!”

Heikki Markkanen image3

Heikki Markkanen: Omakuva, kuuntelen!

Ruut Salmenperä: ”Mä oon Ruut ja oon 14-vuotias tyttö. Oon ehkä yhteensä neljä vuotta harrastanut kuvista ja oon aina tykännyt piirtää ja maalata niin kotona kuin koulussakin. En enää harrasta kuviskerhossa, koska mun tanssiharrastus on mennyt sen kanssa päällekkäin. Oon kuitenkin aina nauttinut kuvataiteesta ja se on tosi rauhoittavaa ja kivaa. Piirroksessa hain tietyllä tavalla kuvaa, jossa pää on räjähtänyt ja ajatukset leijuu pois.”

RuutSalmenpera forKT mage3

Ruut Salmenperä: Nimetön

Terttu Ahola: ”Olen harrastajamaalari, maalannut yli neljäkymmentä vuotta käyttäen eri tekniikoita. Nyt korona-aikana tutustuin mustaliituun ja siitä kokeilusta syntyi tämä triptyykki.

Triptyykkini koronaviruksen aikaisesta rajoitteisuudesta ulkoilmassa, luonnon kaikkeuden keskellä on ollut yhdistävä tekijä oman aviopuolison kera. Käymme yhdessä ain`, käymme aina rinnakkain -tunne vahvistunut.” 

Kuvassa triptyykin ensimmäinen osa.

Terttu Ahola Kuva 1 Ulos hattu päähän11

Terttu Ahola: Ulos, hattu päähän! 2020, musta- ja punaliitu, 19,5 x 24,5 cm

Niina Uusitupa: ”Tarkastelen taiteessani usein pieniä hetkiä. Kuten sitä, miten julkisessa paikassa nenän niiskauttaminen allergian vuoksi saa ihmiset kavahtamaan näinä poikkeuksellisina aikoina tai koirakin näyttää jo väsähtäneelta siihen, että joku on aina kotona.”

koiraNinaUusitupa

Niina Uusitupa: Koira

Annika Tolvanen osallistuu taideopiskelijoiden ja ammattilaisten sarjaan: ”Olen uunituore ylioppilas, joka on lähtenyt seikkailemaan taiteen maailmaan. Taide on minulle tärkeä voiman lähde ja tarkoitus on tehdä sitä tulevaisuudessa ihan ammattina.

Tykkään käyttää värejä hyvin voimakkaasti töissäni ja usein hyvin ekspressiivisesti.”

Annika Tolvanen

Annika Tolvanen: Nimetön

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä (@kulttuuritoimitus).

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää