#65 Jouko Alapartanen, Josefiina Heimovirta ja Elliina Peltoniemi

Kulttuuritoimitus
28.07.2020
Alapartanen Omakuva 2020

KUVATAIDE | Yhteys luontoon ja eläinystäviimme on ammattitaiteilijoiden sarjaan osallistuvien Jouko Alapartasen, Josefiina Heimovirran ja Elliina Peltoniemen aiheena.

Virtuaalisessa kesänäyttelyssään Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin kesän 2020 kuluessa yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana kuvataiteen keinoin.

Torniossa asuva ja työskentelevä taidemaalari Jouko Alapartanen osallistuu näyttelyn ammattilaissarjaan omakuvallaan. Hän on Lapin taiteilijaseuran jäsen, kysytty muotokuvamaalari, joka on toiminut päätoimisesti kuvataiteilijana vuodesta 1993.

* *

Josefiina Heimovirta kertoo itsestään näin: ”Olen noviisitaiteilija Kokkolasta ja valmistunut vuonna 2017 kuvataiteilijaksi Lapin AMK:sta. Työskentelen mielelläni kameralla tai akryylimaaleilla luontoa kuvaten. Se hyvä puoli tässä työttömyydessä on, että saan olla osana lapsuudenystäväni eläkepäiviä. Tämän vanhuksen ei onneksi tarvitse pelätä koronaa vaan se saa nyt viettää enemmän aikaa ihmisten keskellä.”

Josefiina Heimovirta mina ja hunde

Josefiina Heimovirta: Minä ja Hunde, 2020.

Elliina Peltoniemi on tamperelainen kuvataiteilija (Turun piirustuskoulu 2011), joka työskentelee rönsyilevästi eri tekniikoiden ja taiteenalojenkin parissa. Teosten yhdistävinä elementteinä ovat usein omakuvallisuus ja/tai luonto. Huumoria ja leikkimielisyyttä saattaa olla aistittavissa, joskin myös olemisen vaikeutta ja ahdistuneisuutta.

Katsokaakin tarkkaan hänen Koivuttaa-teostaan: mitä kaikkea materiaalia siinä onkaan käytetty?

Elliina Peltoniemi Koivuttaa

Elliina Peltoniemi: Koivuttaa, sekatekniikka, 37 x 37 cm, 2020.

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä (@kulttuuritoimitus).

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää