#64 Zsuzsa Demeter

Kulttuuritoimitus
27.07.2020
Demeter Hameedinkuvia1

KUVATAIDE | ”Ulkonaliikkumiskielto on Intian miljoonille kodittomille kova juttu. Missä vesimies luuraa tänään kun turistit ovat poissa ja niin puodit kuin muukin Intia on pantu kiinni?” Kasvoja karanteenista! -yhteisötaidenäyttelyyn ammattilaissarjassa osallistuva Zsuzsa Demeter on huolissaan ystävästään.

Virtuaalisessa kesänäyttelyssään Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin kesän 2020 kuluessa yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana kuvataiteen keinoin.

Zsuzsa Demeter: ”Olen Tampereella työskentelevä Unkarista kotoisin oleva taidemaalari. Koulutukseni olen saanut Budapestin taideakatemiasta. Muutin Suomeen vuonna 1987. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1980 saakka ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Kuulun Taidemaalariliittoon ja Tampereen Taiteilijaseuraan. Taiteilijana olen keskittynyt ihmiskuvaukseen, erityisesti muotokuvaan, ja eurooppalaiseen kulttuuriympäristöön.

Tutustuin Hameediin vuonna 2019 Intian-matkallani. Paikan päällä tein muutamia piirustuksia hänestä, ja aloin työstää kuvia kotona. Yksi teoksista syntyi ennen karanteenia, karanteenin aikana olen jatkanut teeman parissa.”

Demeter Hameedinkuvia2

Zsuzsa Demeter: Vesimies Hameed 2. sekatekniikka paperille, 30 x 22 cm, 2020.

Toimittaja ja matkailuyrittäjä Mikko Zenger, jonka tulevaan kirjaan Demeter Etelä-Intiassa teki kuvituspiirroksia, kirjoittaa teosten mallista näin:

”Hameedin työ käynnistyy, kun valo antaa myöten. Hän kantaa 100 metrin päässä olevasta Arabianmerestä vettä 7–8 matkamuistokauppiaalle. Jokainen puoti saa kymmenisen ämpärillistä. Vesi heitetään kauppojen eteen pölyn pitämiseksi loitolla. Kun liikkeet avataan kymmenen maissa, Hameedilla on aikaa lukea päivän lehdet.

Iltapäivisin hän kuljettaa polkupyörällään polttoainetta pienten turistipaattien omistajille. Yhteensä hän ansaitsee noin 25–35 euroa kuussa. Varsinaisen työuransa Hameed, 70, on tehnyt polkupyöräriksan ratissa. Useimmin kuulemani elämäntarinan mukaan hän ehti polkea riksaa yli 55 vuotta. Töitä piisasi kuulemma, vaikka alueella pyöri 50 kulkinetta. Juutalaiset ja anglointialaiset asiakkaat tunnisti siitä, että heillä oli suorat tummat housut.

Hameed väittää kuljettaneensa 1970-luvulla kymmenenkin kyytiläistä kerralla. Nykyisin Mattancherryn ja Fort Cochinin kaduilla risteilee vain tuk-tukeja eli moottoroituja riksoja.

Hameedin muovilla katettu risainen riksa toimii hänen kotinaan. Silloin kun hänen sisarensa vielä eli perheetön mies saattoi yöpyä aika ajoin tämän luona.

Hameed syö päivittäin riisiä linssimuhennoksen kanssa. Pari kertaa kuussa hän nauttii kala- tai kanabiryania. Sairaalassa hän ei ole ollut ikinä.

Olen nähnyt Hameedin kerran hymyssä suin. Tosin en sitä kumaraista vaan hämmentävän ryhdikkään version, joka viime helmikuussa jutteli käsiään viuhtoen keski-ikäisen naisen kanssa.

Ulkonaliikkumiskielto on Intian miljoonille kodittomille kova juttu. Missä vesimies luuraa tänään kun turistit ovat poissa ja niin puodit kuin muukin Intia on pantu kiinni?”

Demeter Hameedinkuvia3

Zsuzsa Demeter: Vesimies Hameed 3. sekatekniikka paperille, 30 x 22 cm, 2020.

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä (@kulttuuritoimitus).

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää