Kuva: Daniel Paul
HENKILÖ | Musiikki avaa ovia ja portteja tunteisiin, tietää enemmän tunne- kuin järki-ihmiseksi tunnustautuva Heikki Paavilainen, 60. Tulevaksi kesäksi hän on kirjoittanut musikaalit Aira Samulinista Valkeakoskelle ja Eino Grönistä Pälkäneelle.
”Luulen, että karjalaisuudesta olen saanut perintönä positiivisen periksiantamattomuuden. Vaikeuksista selvitään ilon kautta.”
Maarit Saarelainen, teksti
Heikki Paavilaisesta piti tulla autoilija, mutta hänestä tuli näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, teatterinjohtaja ja paljon muuta. Hän on kirjoittanut ja ohjannut lukuisia näytelmiä ja musikaaleja, näytellyt sekä teattereissa että elokuvissa. Hän on perustanut kiertävän ammattiteatterin, rakentanut uudet teatteritalot Raumalle ja Hämeenlinnaan. Hän on myöntänyt Valtion taidetoimikunnassa rahaa taiteen tekemiseen lomakkeelle, jossa luki pelkästään ”Väsyttää!”.
Ja näytellyt alasti Volgan yläjuoksulla, jolloin 2 000 katsojasta puolet poistui paikalta.
Geenit, kohtalo ja sattumat
Valkeakoskella syntynyt Heikki muistelee, että hän oli ainoana lapsena paljon yksin. Isä ajoi taksia, äiti kävi tehtaalla töissä.
Nykyhetkessä ympärillä on rakas perhe, lapset ja lapsenlapset. Vapaa-aikansa – jota ei yleensä ole – Heikki viettää mökillä. Myös Lempäälässä sijaitseva vanha omakotitalo pitää huolen siitä, ettei tekeminen lopu. Teatterityön ja taiteen tekemisen vastapainona fyysinen työ rentouttaa ja virkistää.
– Minusta tuli minä, kun äiti ja isä tapasivat toisensa Uskilan lavatansseissa. Siitä eteenpäin geenit, kohtalo ja sattumat ohjailivat minut tällaiseksi.
Teatterin lisäksi Heikin kiinnostuksen kohteena ovat aina olleet musiikki ja kirjat.
– Teatterissa tyylilaji voi olla mikä tahansa, mutta tarinan pitää vetää mukaansa. Musiikissa sydäntä soittelee iskelmä ja rock, mutta myös klassinen vetää puoleensa. Lukeminen kuuluu myös repertuaariin, mutta ei silloin kun oma tekeillä oleva käsikirjoitus on kesken.
Juuret Karjalassa
Heikin juuret ovat Karjalassa, Kaukolan kylässä Viipurin läänissä, lähellä Käkisalmea. Vuonna 1995 Heikki kävi isänsä Kalevin ja isoisänsä Uunon kanssa katsomassa vanhaa kotitaloa. Kaikki oli ennallaan tapetteja myöten. Mitään ei oltu renoveerattu. Aivan kuin sieltä olisi vasta eilen lähdetty.
– Luulen, että karjalaisuudesta olen saanut perintönä positiivisen periksiantamattomuuden. Vaikeuksista selvitään ilon kautta.
Vahingossa teatterikouluun
Heikki pääsi teatterikouluun 18-vuotiaana tavallaan vahingossa, kun hän lähti kaverin seuraksi pääsykokeisiin. Kouluun pääsy tuli täytenä yllätyksenä. Mielessä ei pyörinyt niinkään se, millaiseen kouluun hän on päässyt, vaan se miten hän osaa ajaa Helsingissä raitiovaunulla.
Opiskelut Teatterikorkeakoulussa Helsingissä alkoivat. Siitä käynnistyi myös teatteri- ja elokuvatöiden jatkumo. Heikki pääsi jo teatterikouluaikana KOM-teatteriin harjoittelijaksi. Kapellimestari Kaj Chydenius pisti Heikille basson kaulaan ja sanoi ”opettele soittamaan”.
Teatterin mukana Heikki pääsi kiertämään koko Euroopan ympäri. Pisimmät reissut ulottuivat Kuubaan ja Meksikoon saakka.
Mieleen on jäänyt tapaus Volgan rannalla Nizni Novgorodissa, jossa Heikillä ja Pauli Porasella oli saunakohtaus, ilkosillaan tietysti.
– Samalla hetkellä, kun meiltä lähti housut jalasta poistui katsomon 2 000 katsojasta paikalta puolet. Heidän tilalleen lavan reunalle ilmestyi kireäilmeisiä koppalakkimiehiä varmistamaan, että meillä pysyvät housut jalassa loppunäytelmän ajan.
Ajolähtö ja Talvisota
Heikin ensimmäinen elokuvarooli oli Mikko Niskasen ohjaamassa elokuvassa Ajolähtö (1981). Niskaselta Heikki sain paljon vinkkejä ja käytännön ohjeita elokuvatyöskentelyyn ja näyttämötyöhön.
Pisin kuvaussessio puolestaan oli Pekka Parikan Talvisota (1989), jossa Heikki näytteli Vilho Erkkilää. Roolihenkilö kuoli vasta elokuvan loppupuolella, joten kuvauksia oli elokuusta huhtikuuhun saakka.
Yksi mieleen jäänyt muisto liittyy Jarkko Sipilän käsikirjoittamaan elokuvaan Rikospoliisi ei laula (2006), jossa Heikki näytteli Joni Myrskyä.
– Ohjaaja Jarmo Lampela tuli aina ennen kohtausta viereeni. Hän kuiskaili repliikkejä ja toimintaohjeita korvaani. Ja koska roolihenkilöni oli arvaamaton ja väkivaltainen, Lampelan metodi toimi hyvin.
Danny, Kirka, Vexi, Aira, Eino…
Vuonna 2013 Heikki ja Mervi Paavilainen perustivat Suomen Kesäteatteri Oy:n, joka toimii Valkeakosken Apianniemessä. Vuodesta 2015 alkaen musikaaleja on nähty myös Sappeen Kesäteatterissa.
– Käytän aina musiikkia näytelmien toteutuksessa. Se avaa ovia ja portteja tunteisiin, ja minä olen enemmän tunne- kuin järki-ihminen.
Musikaalien pohjalta löytyy aina todellinen elämänkohtalo tai elämäkerta. Aiheiden valinta tapahtuu silti enemmän tai vähemmän sattuman avustuksella.
– Unto Monosen elämäkertaa lukiessa ajattelin, millaista draamaa hänen elämänsä on ollut. Dannystä kertova musikaali taas sai alkunsa, kun seisoimme vierekkäin samoissa liikennevaloissa. Aloin miettiä hänen elämäänsä.
Tulevana kesänä Valkeakosken Apianniemessä nähdään musikaali Aira, joka kertoo Aira Samulinista, ja Pälkäneen Sappeella musikaali Tango D’Amore Eino Grönistä.
– Olen tehnyt paljon musikaaleja miehistä, mutta sattumalta luin lehtihaastattelun Airasta. Siitä sain idean; tässä on seuraavan musikaalini nainen. Keräsin Airasta kirjoitetut elämäkerrat ja soitin hänelle. Aira vastasi, että moni on siitä vuosien varrella puhunut, mutta mitään ei ole tapahtunut. Päätimme, että nyt tapahtuu.
Eino Grön puolestaan oli mukana jo vuoden 2013 On kesäyö -musikaalissa. Äkkiä Heikki tajusi, että tällainen elävä legenda on olemassa – hän ansaitsee ihka oma musikaalinsa. Eino Grön on itse mukana kesän jokaisessa näytöksessä.
– On suuri rikkaus tutustua käsikirjoituksia tehdessä hienoihin ja herkkiin ihmisiin. Jokaisen artistin pinnan alta löytyy uskomattomia elämäntarinoita. Monista musikaalien tähdistä on tullut sittemmin hyviä ystäviäni.
Käsikirjoittajan on kuitenkin suodatettava se mitä näyttämöllä lopuksi nähdään. Periaatteesta ketään ei tarkoituksella loukata, ja vaikeat ihmiset elämässä voidaan kirjoittaa mukaan fiktion kautta.
Luottamuksellinen ilmapiiri
Heikki on mielestään edelleen ”harrastajakirjoittaja”.
– Kirjoittamisen pariin patisti lukion äidinkielen opettajani Ulla Kankaanpää, vaikka en ollut mikään kirjoittaja. Olen siitä hänelle kiitollinen.
Ensimmäisen musikaalin Satumaan kirjoittamisessa Heikki pyysi kaimansa Heikki Salon apua. Tämä kirjoitti repliikit Paavilaisen kohtausluettelon pohjalta.
– Teen yleensä ensin näytelmän synopsiksen ja kohtausluettelon. Sen jälkeen aihe muhii pään sisällä. Sitten istun koneen ääreen ja kirjoitan sen ulos. Ensimmäiseen versioon en kirjoita parenteeseja (näyttämöohjeita), sillä toiminta tulee harjoituksissa näyttelijöiden kautta. Tämä idea toteutui jo Teatterikouluaikana, kun Valkeejärven Pekan kanssa saatiin näytelmätekstit ja ensimmäisenä vedettiin parenteesit yli tussilla.
– Työtiimin kasaaminen on erittäin tärkeää. Siinä tarvitaan luottamusta ja ajatuksenlukua. Ensimmäisenä valitsen nimiroolin tekijän ja kasaan siihen ympärille hyvän joukkueen.
Entä missä Heikki Paavilainen näkee itsensä kymmenen vuoden päästä?
– Luulen, että olen ohjaamassa jotain musikaalia ja lähden harjoitusten jälkeen veneilemään. Kaihoan joskus heikkona hetkenäni lavalle, mutta enemmän kameran eteen kuin näyttämölle.
Aira Apianniemen kesäteatterissa Valkeakoskella 14.6.–14.8.2022. Tango D’Amore Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä 6.7.–21.8.2022.
* *
Heikki Paavilainen, 60
Syntynyt 12.5.1962 Valkeakoskella. Näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, teatterinjohtaja.
- 1980–1984 Teatterikorkeakoulu Hki
- 1989–1995 Teatteri Eurooppa Neljä, teatterinjohtaja, perustaja
- 1999–2005 Rauman Kaupunginteatteri, teatterinjohtaja
- 2006–2013 Hämeenlinnan teatteri, teatterinjohtaja.
- 2013– Suomen Kesäteatteri Oy, teatterinjohtaja, perustaja, yrittäjä.
Ohjauksia: Tampereen Työväen Teatteri, Tampereen Teatteri, Jyväskylän kaupunginteatteri, Porin Teatteri, Rauman Kaupunginteatteri, Suomen Kesäteatteri
Käsikirjoituksia: Ei kiitos – elokuvakäsikirjoitus (Anna-Leena Härkösen romaanista), musikaalinäytelmät Vexi Salmesta, Dannysta, Olavi Virrasta, Topi Sorsakoskesta, Kirkasta, Eino Grönistä ja Aira Samulinista.
Elokuvarooleja: Niskanen: Ajolähtö (1981), Mänttäri: Kuningas lähtee Ranskaan (1985), Parikka: Talvisota, Lampela: Rakastin epätoivoista naista (1999)
Teatterirooleja: KOM-teatteri: Saatana saapuu Moskovaan (1984–1989), Teatteri Eurooppa Neljä: Romeo ja Julia (1989–1995), Tampereen Teatteri: Ei makseta ei makseta (1995–1999), Tampereen Työväen Teatteri: Pitkäjärveläisiä (1999), Hämeenlinnan Teatteri: Maailman ympäri 80 päivässä (2005).
Tunnustuksia: Ida Allberg -palkinto (1982), Tampereen teatterikesä; paras roolisuoritus (1983), Teatterifestivaali Havanna, Kuuba: paras roolisuoritus (1985), Meksiko, paras roolisuoritus (1987), Valtion Näyttämötaidetoimikunnan jäsen (1991–1997), Saaristolaivurin diplomi kiitettävin arvosanoin (2011).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.