Suuren maailman teatteria Tampereen valkokankailla – National Theatren tähtenä nyt Gillian Anderson

15.05.2019

Finnkino on tuonut jo kymmenen vuoden ajan brittiläisen teatteri-instituution näytelmiä suomalaisten nähtäväksi. Seuraavana vuorossa on Gillian Andersonin ja Lily Collinsin tähdittämä All About Eve.

Riikka Oksanen

Ensi viikon maanantaina 20.5.2019 tamperelaisilla on jälleen tilaisuus nähdä maailmanluokan teatteria omassa kotikaupungissaan, kun Finnkinon Plevnassa esitetään valkokankaalta Lontoon National Theatren näytelmä All About Eve.

All About Eve perustuu samannimiseen Joseph L. Mankiewiczin elokuvaan vuodelta 1950. Elokuva puolestaan perustuu Mary Orrin kirjoittamaan näytelmään The Wisdom of Eve. Tämän Ivo van Hoven ohjaaman version sanotaan olevan aiempia melankolisempi, mutta tilaisuus nähdä se Suomessa on ensimmäinen, joten allekirjoittanutkin joutuu nojaamaan ulkomaisiin lähteisiin sen sisällöstä kirjoittaessaan.

All About Eve kertoo teatterilegenda Margot Channingista (Gillian Anderson), jonka elämään soluttautuu hänen suuri ihailijansa Eve (Lily James). Heidän kauttaan näytelmä tutkii show-alan julmuutta, ikääntymistä ja – arvatakseni – naisten välistä kilpailua. Brittiläisen The Guardian -lehden kolmen tähden arvio on positiivinen, mutta ei ylistävä. New York Timesin arvio hieman julmempi. Toisaalta Time Out -julkaisussa ylistetään näytelmää.

Omalla kohdallani päätöksen tekemiseen riittää kaksi nimeä: Gillian Anderson ja PJ Harvey. Näistä jälkimmäinen, moninkertaisesti palkittu rockmuusikko, on säveltänyt näytelmän musiikin.

Gillian Anderson, karismaattinen monitaituri

Gillian Anderson nousi scifin ystävien tietoisuuteen ja monen teinin makuuhuoneen seinälle 1990-luvulla näytellessään Salaisissa kansioissa Dana Scullya. Ihailtavaa ei ollut pelkästään Andersonin ulkonäössä, vaan hänen esittämänsä Scully, FBI-agentti ja lääketieteen tohtori, inspiroi tämän tutkimuksen mukaan naisia luonnontieteiden pariin.

Salaisten kansioiden loputtua vuonna 2003 (tai niin silloin luultiin, ennen 2016–2018 tehtyjä kausia 10 ja 11) Andersonia ei nähty kovin monessa merkittävässä tuotannossa, mutta 2010-luvulla hänen uransa on lähtenyt uudelleen lentoon. Hänet on nähty muun muassa rikostrillereissä The Fall (2013–2016) ja Hannibal (2013–2015), sekä Netflix-komediassa Sex Education (2019-).

Hiljattain Anderson kiinnitettiin Margaret Thatcherin rooliin historiallisessa brittidraamassa The Crown. NT live -esityksissä aiemmin käyneet saattoivat nähdä Andersonin näyttämöllä A Streetcar Named Desire -produktiossa vuonna 2014.

Vaikka voin sanoa olleeni Gillian Andersonin fani lapsesta saakka, yllätyn joka kerta hänen taidoistaan näiden uudempien tuotantojen parissa. Osittain ehkä siksi, että Salaisten kansioiden käsikirjoittajat eivät aina osanneet tehneet oikeutta Dana Scullyn hahmolle tai Andersonin lahjoille.

Erityismaininnan Anderson ansaitsee etenkin vangitsevasta suorituksestaan A Streetcar Named Desire -näytelmässä ja komediennen kyvyistään Sex Educationissa teinipojan äitinä, joka on ammatiltaan seksuaaliterapeutti. On todella ilahduttavaa nähdä, että 50-vuotiaan naisen ja 1990-luvun televisiotähden ura voi nykyään olla nousujohdanteinen.

Lily James (oik.) tuli monille suomalaisille tutuksi Downtown Abbey -televisiosarjan Rosena.

Toista pääosaa All About Evessä esittää Lily James, joka lienee Suomessa tunnetuin roolistaan Downton Abbeyssä (2010–2016), jossa hän esitti nuorta Rosea. Sarja toimi Jamesille ponnahduslautana Hollywoodiin. Hän esitti pääosaa Disneyn uusintaversiossa Tuhkimosta vuonna 2015 ja nuorempaa versiota Meryl Streepin hahmosta viime vuoden menestyselokuvassa Mamma Mia! Here We Go Again.

Jamesilta toivon näkeväni vielä jotain muuta kuin viattoman ja herttaisen kaunottaren roolin.

Mikä on NT live?

Finnkino on esittänyt Lontoon National Theatren esityksiä jo vuodesta 2009 asti, eli heti kun teatteri alkoi kuvata esityksiään elokuvateattereita varten. Näitä NT live -näytöksiä on Suomessa esitetty Tampereen lisäksi Helsingissä ja Turussa. National Theatren lisäksi teatteria nähdään nykyään muiltakin brittiteattereilta, kuten Royal Shakespeare Companylta ja Kenneth Branagh Theatrelta.

Teatterin lisäksi näissä Event Cinema -näytöksissä (kuten Finnkino tavallisista elokuvaesityksistä poikkeavia näytöksiä kutsuu) näytetään oopperaa, balettia, taidenäyttelyitä, konsertteja ja urheilua.

NT live -nimestä huolimatta All About Eve ei ole suora lähetys. Näytelmä on kyllä esitetty suorana joissain teattereissa maailmalla, mutta Suomessa se näytetään vasta yli kuukausi kuvatun esityksen jälkeen 20. toukokuuta klo 18.

Finnkinon Head of Event Cineman, Marjut Apilo-Olsonin, mukaan NT-live -esitykset eivät nykyään ole suoria lähetyksiä sen vuoksi, että aikaeron vuoksi suora lähetys olisi Suomessa liian myöhäinen arki-illan esitykseksi. Suoria lähetyksiä kokeiltiin NT live -konseptin alkuaikoina, mutta asiakaspalautteen perusteella Finnkino päätyi näyttämään suorien esitysten tallenteita katsojille sopivampaan kellonaikaan.

Ilmeet, eleet ja esteetön näkyvyys, vai teatterin tuoma taika?

Kannattaako teatteria ylipäätään käydä katsomassa valkokankaalta, saattaa joku ihmetellä. Aivan totta on, että tunnelma ei ole sama elokuvateatterin penkillä kaukana pohjoisessa kuin se olisi paikan päällä samassa tilassa kuin lava ja näyttelijät.

Jos minulla olisi tilaisuus valita, katsonko All About Even Lontoossa paikan päällä vai Tampereella elokuvateatterissa, valitsisin ehdottomasti vaihtoehdoista ensimmäisen. Suuren näytelmän tunnelmaa asiantuntevan yleisön keskellä kaiken tapahtuessa omien silmien edessä on vaikea lyödä. Se ei silti tarkoita, etteikö elokuvateatteriesityksellä olisi puolellaan runsaasti houkuttelevia argumentteja.

Vähäisin tuskin on se, että näytelmän ylipäänsä näkee, sillä monella ei ole mahdollisuutta lentää jokaista näytelmää varten Lontooseen tai edes varaa kymmenien puntien hintaisiin pääsylippuihin. Puhumattakaan siitä, ettei moinen lentely olisi näinä aikoina järkevääkään.

Olenkin tyytyväinen, että Gillian Andersonin lisäksi olen päässyt näkemään sellaisia tähtiä kuin Benedict Cumberbatch (Frankenstein, 2011), Helen Mirren (The Audience, 2013) ja Tom Hiddleston (Coriolanus, 2014) elokuvien lisäksi myös näyttämöllä.

Mitä näytelmää valkokankaalta katsoessa voi menettää tunnelmassa, voittaa siinä, että näytelmät on kuvattu elokuvateatteria varten. Tämä tarkoittaa taidokasta ohjausta, leikkausta ja kuvausta. Näytöstä ei seuraa yksi staattinen kamera yhdeltä katsomon paikalta, vaan joukko eri puolille salia sijoiteltuja kameroita, joiden edessä ei ole ihmisten päitä tai vanhan teatterisalin tolppaa.

Lähelle pääsevät kamerat paljastavat näyttelijöiden kasvot ja ilmeet tarkemmin kuin teatterin eturivistäkään näkisi. Lavastus ei ole lähikuvissa niin edukseen kuin katsomosta nähtynä, eikä katsoja pääse näkemään lavalta muuta kuin sen minkä ohjaaja haluaa. Muuten kameroiden tuoma etu on lähes lyömätön.

Kokemus elokuvateatterissa ei siis vastaa teatterissa paikan päällä nähtyä näytelmää, mutta se ei ole yksioikoisesti huono asia. Kokemus vain on erilainen.

All About Eve

Kirjoittanut: Joseph L. Mankiewicz (elokuva), Mary Orr (näytelmä), sovittanut Ivo van Hove
Rooleissa: Gillian Anderson, Lily James
Ikäraja: S
Kesto: 2 h 10 min
Näytös: Finnkino Plevna (Tampere) 20.5.2019 klo 18. Liput täältä.

Tulevia esityksiä

NT live viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaansa, minkä kunniaksi Finnkinolla esitetään kesän aikana muutamia yleisön toivomia uusintanäytöksiä:

13.6. The Audience (mm. Helen Mirren)
11.7. Hamlet (mm. Benedict Cumberbatch)
19.8. All My Sons (mm. Sally Fields, Bill Pullman)