3D-mallinnetun hahmon ja sitä kontrolloivan henkilön vuorovaikutuksen lainalaisuudet ovat kuin nuken ja nukettajan välillä. Kuva: Antti Yrjönen
TEATTERI | Jaakko Lenni-Taattolan koostama Tulevaisuuden teatterit -selvitystutkimus sai alkusysäyksensä Tampereen Teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin kiinteistöjen peruskorjaustarpeista.
Päivi Röppänen
Tutkivan teatterityön keskuksen projektitutkija Jaakko Lenni-Taattolan koostama Tulevaisuuden teatterit -selvitystutkimus sai alkusysäyksensä Tampereen Teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin kiinteistöjen peruskorjaustarpeista. Samassa yhteydessä laitokset halusivat puntaroida toimintaansa pitkällä aikajänteellä kulttuuripääkaupunkihakuakin ajatellen ja tilasivat aiheesta selvityksen.
Nyt tehtävät käytännön ratkaisut vaikuttavat siihen, mikä tulevaisuudessa laitosteattereissa mahdollistuu. Selvityksessä huomioidaan monipuolisesti niin teatterin tuotantomallit, taiteellis-tekniset ratkaisut kuin kaupunkikehityksen ja digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet. Osaamisen koko potentia pyritään löytämään ja ottamaan ratkaisujen myötä käyttöön.
Pohjustuksena hankkeelle toimi teatterikohtaiset alkukeskustelut teatterinjohtajien Otso Kauton (TTT) ja Mikko Kannisen (TT) sekä heidän kokoamiensa strategisten työryhmien kanssa siitä, minkälainen on tulevaisuuden teatteri, jota Tampereen laitosteattereissa halutaan tuottaa. Esiin nousi kehityskohteita, joita syvennettiin hankkeen edetessä asiantuntijahaastatteluissa.
Selvitys pyrkii nostamaan esiin periaatteessa kaikkiin laitosteatteriin soveltuvia kestäviä käytänteitä. Kestävyydellä tarkoitetaan selvityksessä paitsi ekologisia arvoja, myös taiteellisia, inhimillisiä, sosiaalisia ja taloudellisia toimintatapoja, joita voidaan ylläpitää pitkään.
Tulevaisuus on hybridi
Selvityksen mukaan avain näyttämötaiteen tulevaisuuden rakentamisessa on jo olemassa olevien taitojen yhdistämisessä hybridimuotoiseksi osaamiseksi koskien niin esiintyjyyttä, taiteellis-teknistä, tuotannollista kuin hallinnollista osaamista. Jotta se onnistuu, kaikkien tekijöiden avoimuus ja uteliaisuus toisia työkulttuureita kohtaan on tärkeää.
Hybriditeatteri voi toteutua samaan aikaan sekä fyysisenä yleisön ja esiintyjien välisenä tapahtumana että virtuaalisessa ympäristössä lisätyn todellisuuden keinoin.
Hybridin esitysympäristön luominen edellyttää eri taiteenalojen aktiivista vuoropuhelua. Digitaalisten työkalujen ominaisuuksia voi tutkia taiteellisesti yhdistelemällä teknologiaa teatterin eri muotoihin ja näyttelijäntyön tekniikoihin. Näyttelijöiden osalta vaatii ammattitaitoa hyödyntää samanaikaisesti usean eri median lainalaisuuksia, esimerkiksi teatterin tilallista näyttelemistä ja kameranäyttelemistä.
Mikä digitaalinen teatteri?
Digitaalisuus leikkaa jo läpi yhteiskunnan ja kuuluu jokapäiväisen elämään myös teattereissa, kun uutta teknologiaa otetaan käyttöön ja sen ominaispiirteitä kokeillaan ja venytetään.
Digitaalista teatteria voi helpoiten jäsentää mixed reality- eli laajennetun todellisuuden käsitteen kautta. Sen voi hahmottaa asteikkona, jonka yhdessä päädyssä on todellinen maailma ja toisessa virtuaalinen todellisuus. Todellisuuden tai virtuaalisuuden määrää voi säätää tuomalla kokemuksen yhteyteen joko lisätyn todellisuuden tai lisätyn virtuaalisuuden elementtejä.
Kaiken esittävän taiteen voi viedä laajennetun todellisuuden asteikolle, sillä esitykset muodostavat aina arjesta irrallisen, omalakisen maailmansa. Näin ollen perinteistä ja digitaalista teatteria ei myöskään tarvitse asettaa vastakkain, sillä ne ovat rinnakkaisia, toistensa vahvuuksia korostavia ja toisiaan täydentäviä tekijöitä.
Illuusio katsekontaktista ja samalla fyysisellä lattialla seisomisesta voidaan muodostaa myös digitaalisesti vahvistetussa vuorovaikutusympäristössä. Kuva: Antti Yrjönen
Mitä vahvemmin esitys sisältää virtuaalisuutta, sitä enemmän korostuu tapamme olla vuorovaikutuksessa omassa arkiympäristössämme. Vahvasti virtuaalisuutta sisältävissä esityksissä näyttämö on ymmärrettävä eri tavoin, sillä näyttelijyys, ohjaajuus ja dramaturgia tapahtuu fyysisen näyttämön ja virtuaalisen tilan rajapinnalla.
Selvityksen mukaan uusi työnkuva hybridimallisessa teatterissa tuleekin olemaan audiovisuaalisen osaamisen ja esittävän taiteen tilallisen ajattelun yhdistäminen. Tilallisuus on ymmärrettävä uudelleen, jotta digitaalisen teatterin vuorovaikutuksellisuutta voidaan kehittää. Esityksen ja yleisön kohtaamisen tila määritetään digitaalisissa esityksissä tapauskohtaisesti aina uudelleen.
Vaikka esittävän taiteen sydän on edelleenkin samassa fyysisessä tilassa tapahtuva kohtaaminen ja kollektiivinen vuorovaikutus, digitaalisuus mahdollistaa esitysten monimuotoisuuden, kuten samasta esityksestä tehdyt versioinnit, demot, lukudraamat, live-striimaukset ja hybrid-esitykset, joten esitystarjonta voi laajentua uusille yleisöille.
Teoksia ajatellen sen pohdinta, mihin kohtaa laajennetun todellisuuden asteikkoa teos asettuu, minkä laatuinen on vuorovaikutus ja millä työkaluilla se toteutetaan, voi tarjota tulevaisuuden teattereille myös uudenlaista taiteellista, sosiaalista ja taloudellista lisäarvoa. Reagointi ympäröivään sosiaaliseen ja digitaaliseen todellisuuteen voi avata teatterille uuden ohjelmistopaikan.
Kestävät tuotantomallit
Koronapandemian ja tapahtuma-alan rajoitusten yhteydessä on huomattu laitosteattereiden tuotannon seisovan rakenteellisesti kapealla pohjalla, sillä talous perustuu massojen logiikalle. Esimerkiksi suuria tuotantoja, kuten musikaaleja, on mahdotonta järjestää muuten kuin maksimiyleisöille. Massojen logiikan pettäessä alan sisäiset kerrannaisvaikutukset ovat hurjat.
Selvityksen mukaan kestävät tuotantomallit ovat avautuvia. Omien tuotantojen rinnalla tullaan enenevissä määrin näkemään myös yhteistuotantoja. Joustavampi tuotanto edellyttää kenties uudenlaisia rahoitusmalleja sekä uudenlaisen työkulttuurin omaksumista tuotannolliselta henkilökunnalta. Live-striimauksien osalta myös tekijänoikeudelliset seikat on mietittävä uusiksi.
Digitaalisuuden myötä voidaan ajatella laajemmin myös sitä, määrin paikallinen huippuosaaminen olisi kiinnostavaa kansainvälisessä mittakaavassa? Aihetta pohdittiin selvityksessä varsinkin kulttuuripääkaupunkihakua ajatellen. Hyvä kysymys on myös, onko tulevaisuuden yhteisöillä riittävän yhtenäistä kulttuuritaustaa, jotta yleisön valtavirtaa voidaan perustellusti määritellä.
Taiteelliset sisällöt ovat selvityksen mukaan ainoa kestävä tapa saavuttaa kansainvälinen yleisö. Kaikkien teosten ei ole tarkoituskaan puhutella maailmanlaajuisesti, mutta teoksissa, joissa tämä potentiaali on läsnä, mahdollisuutta ei tulisi sulkea poiskaan. Yksi tulevaisuuden näytämötaiteiden osaamisen muoto onkin osata ajatella esitysten merkityksiä samaan aikaan sekä paikallisesta että maailmanlaajuisesta näkökulmasta.
Artikkeli on tiivistelmää projektitutkija Jaakko Lenni-Taattolan kirjoittamasta Tulevaisuuden teatterit -selvityshankkeen loppuraportista, joka on ladattavissa hankkeen verkkosivuilta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Porilainen Rakastajat-teatteri on sovittanut Rosa Liksomin Everstinnasta vahvan ja omaäänisen monologin
TEATTERI | Rosa Liksomin tekstistä on sovitettu porilaisteatterissa omaääninen monologi, joka pitää vakuuttavalla näyttelyllä otteessaan kaksi tuntia.
Milloin Kaisa Korhonen itki, millaista arvoitusta hän pohti läpi elämänsä?
SEMINAARI | Teatteritaiteen professorin muistoseminaarissa näyttäytyy omaa tietään kulkenut opettaja ja ohjaaja, joka kykeni ainutlaatuiseen sukupolvihyppyyn.
