On se aika vuodesta, kun Tampere-talo hemmottelee baletin ystäviä kokoillan perinteisellä klassikkoteoksella. Tänä vuonna vierailulla on Brnon Kansallisteatterin baletti yhdellä baletin suurimmista klassikoista eli Joutsenlammella.

Kriitikkona helposti purnaan sitä, että Tampere-talo tarjoaa meille kerta toisensa jälkeen samoja klassikoita – Joutsenlampi ja Pähkinänsärkijä kärjessä. Jos tähän herkkuun on mahdollisuus kerran vuodessa omassa kaupungissa, eikö olisi mukava nähdä vuosien saatossa mahdollisimman monta erilaista balettia.

Ymmärrän haasteet. Kyse ei ole tietenkään siitä, mitä me (minä!) haluamme, vaan myös siitä, mitä on tarjolla. Mikä balettitalo tai ryhmä kiertää tai ehtii vierailulle, mitä heillä on ohjelmistossa ja mitä kaikki maksaa. Mihin on mahdollisuus.

Ja mitä suuri yleisö haluaa. Kokoillan baletin tuottaminen Tampere-taloon on aina taloudellinen riski. On helpompi myydä tunnettua balettia – uudellakin katsojalla on joku mielikuva siitä, mitä hän saa.

* *

Baletin isot klassikot ovat kaikki 1800-lopun tuotantoja: Pähkinänsärkijä (1892), Joutsenlampi (1895, ensimmäinen yritys jo vuodelta 1877) ja Prinsessa Ruusunen (1890). Näitä kolmea yhdistää paitsi säveltäjä Pjotr Tšaikovski, myös koreografi Marius Petipa. Unohtaa ei voi myöskään koreografi Lev Ivanovia, joka teki suuren työ sekä Pähkinänsärkijässä että Joutsenlammessa Petipan sairastelun vuoksi.

Petipalla on ollut osansa myös Coppélian (1870, musiikki Léo Delibes) sekä Gisellen (1841, musiikki Adolphe Adam) säilymisessä balettiohjelmistossa. 1900-luvun puolelta näiden balettien rinnalle nousee tunnettavuudessa ainoastaan Romeo ja Julia (1940, musiikki Sergei Prokofjev).

Aikamoinen monopoli siis herroilla Tšaikovski-Petipa-Ivanov.

Joutsenkuoron girl powerilla öykkäri velho saataisiin nykyaikaisesti pois kuvioista.

Nuottien kautta Tšaikovskin musiikki on pysyvää näissä yli 100 vuotta vanhoissa teoksissa. Vai onko? Jos sävelten kulkua ei ollakaan sormeiltu, koreografit ovat saattaneet jättää jotain pois tai järjestää kappaleita uudelleen haluamaansa järjestykseen. Joku on voinut nostaa mukaan jo kauan sitten hylätyn palan siitä sävellysmassasta, mitä Tšaikovski alun perin teosta varten teki. Ehkä jopa pikku laina toiseen balettiin sävelletystä musiikistakin on ollut mahdollista…

Koreografioiden puolella on eletty villimmällä kentällä. Miksi ihmeessä sitten eri versiot baleteista näyttävät tai vähintään tuntuvat samalta? Mitä sanoisivat Marius Petipa ja Lev Ivanov, jos he olisivat istuneet vieressäni katsomassa Brnon Kansallisteatterin baletin Joutsenlampea?

Klassikkobalettien balettiversioissa kannatellaan baletin traditiota ja annetaan kunnia edelleen Petipalle sekä Ivanoville. Yleensä käsiohjelmissa lukee, kuten Brnon Kansallisteatterin baletin kohdalla: Koreografia ja ohjaus Robert Strajner Marius Petipan ja Lev Ivanovin koreografioiden pohjalta.

Tuntuu oudolta, jos ryhmä haluaa häivyttää nykypäivän ohjaajansa ja vihjata, että koreografia olisi puhtaasti Petipan ja Ivanovin. Tätäkin on nähty. Kuten myös sitä, että Lev Ivanov on sivuutettu kokonaan. Tästä herra Ivanov kuiskuttaa pahastuvansa. Onhan esimerkiksi Joutsenlammen kuuluisat valkoiset joutsenkohtaukset (2. ja 4.näytös) alun perin hänen luomiaan.

* *

Balettiversiot noudattelevat siis suurin piirtein vuosikymmenien saatossa vakiintunutta juonirakennetta sekä numeroita. Joutsenlammessa etenkin alun joukkokohtausta sekä 3. näytöksen eri maista tulevia tervehdyksiä koreografioidaan surutta uusiksi, mutta prinssin ja Odette-Odilen yhteisiin suuriin pas de deux -kohtauksiin kosketaan varovaisesti, puhumattakaan Pienten joutsenten tanssin pyrähdyksestä.

Tuskin kukaan Joutsenlammen eri versioita pidemmällä aikavälillä nähnyt, puhumattakaan satunnaisesta katsojasta, muistaa jokaisen tanssin tai joukkokohtauksen askelkäänteet verratakseen niitä toisiinsa. Sen sijaan 2. näytöksen joutsenten sisääntulo, rivistöt prinssin ja Odeten kohdatessa tai Odilen 32 fouetté-piruettia ovat helposti piirtyneet mieliin ja odotuksiin.

Ja sitten on Pienten joutsenten tanssi, neljän kädet ristikkäin kiinni hyppelehtivän tanssijattaren lyhyt tanssi, jonka tuntuu tietävän kahdeksan kymmenestä henkilöstä, jotka eivät ole koskaan edes nähneet koko balettia. Baletin nykykoreografi tekisi nähtävästi ammatillisen itsemurhan muuttamalla tai poistamalla tämän legendaarisen kohtauksen.

Prinssin ja Odette-Odilen yhteisiin suuriin pas de deux -kohtauksiin tehdään perinteisesti vain pieniä muutoksia.

Petipa ja Ivanov vieressäni hykertelevät aikaansaannostensa pysyvyydelle. Suurpiirteisesti he antavat arvoa uusien koreografien muutoksille ja myhäilevät tyytyväisenä tanssitekniikan kehitykselle. Petipa seuraa tarkasti Mustan joutsenen fouetté-piruetteja. Hänkin laskee ja nyökkää tanssijattaren tehdessä tuplapyörähdyksen, mutta kurtistaa kulmiaan, kun Brnon solisti Andrea Popov Smejkalován urakka päättyy väärään suuntaan.

Joutsenlammen 4. näytös ja tarinan loppu ovat olleet suurimman myllerryksen kohteena. Alkuperäinen juoni ajaa kuolemaan niin pahan taikuri von Rothbartin kuin molemmat rakastavaisetkin. Osa koreografeista on halunnut onnellisen lopun ja hankkiutunut eroon vain pahasta velhosta. Osa, kuten Brnon version koreografi Robert Strajner, jättää vastuun katsojalle: paha saa tietenkin palkkansa, mutta katsoja voi itse päättää lipuuko joutsenprinsessa lammen usvassa kohti taistelussa eloon jäänyttä prinssiä vai poispäin hänestä.

* *

Neljän näytöksen balettina Joutsenlampi on myös pitkä baletti. Paluu hovikulisseista lammelle anteeksiantoon ja taisteluun tarkoittaa myös paitsi koko näyttämökuvan muutosta, myös useiden naistanssijoiden ja naispääosan tuplaroolin tanssijattaren koko asun muutosta ja hengähdystaukoa. Kaksi väliaikaa tarkoittaa taas nyky-yleisön levotonta liikehdintää. Kerran olen myös todistanut tilannetta, jossa osa yleisöstä haki jo takkejaan. Luulen, että Petipa ja Ivanov sivelisivät viiksiään ja ihmettelisivät, miksi katsojat eivät vain nauti lisää shampanjaa!

Monet koreografit ovat vetäneet juonen suoraksi, luopuneet kokonaan toisesta väliajasta tai pitäneet kohdassa vain hyvin lyhyen tauon ja siirtyneet mahdollisimman nopeasti prinssin ja velhon lopputaisteluun. Robert Strajner antaa 4.näytöksessä vielä runsaasti tilaa Brnon Kansallisteatterin baletin erinomaisesti harjoitetulle ja vahvalle naisjoutsenkuorolle. Koreografia näyttää selvästi, kuinka kuoro suree joutsenkuningattarensa kanssa. Se lohduttaa, tukee ja suojelee petettyä kuningatartaan. Ja nyt puolalaisella Strajnerilla olisi ollut täydellinen paikka tuoda Joutsenlampi nykypäivään.

Strajnerin versio alkaa prologilla, jota en itse ole aiemmin nähnyt. Baletin alussa tavallisesti nautitaan Tšaikovskin sävelistä. Nyt osana tätä nähdään kohtaus, joka lyhyesti selvittää, miksi velho on noitunut neidon joutseneksi. Tyttöhän on antanut miehen kosintaan rukkaset! Loukattu mies on siis tuhonnut naisen elämän.

Tarinan mukaan miehen uhrautuva rakkaus voi vapauttaa neidon. Ikävä kyllä Strajnerin prinssi on tavallisen Joutsenlammen tapaan tylsä kaukaisuuteen katseleva nahjus, joka mieluummin bilettää kaverinsa Bennon kanssa, leikkii värikuula-ammuntaa ja mokattuaan morsiamen valinnassa juoksee äidin helmoihin. Strajnerin loppukohtauksen taistelua katsoessaan Petipa ja Ivanovkin painuvat alemmas penkeissään ja miettivät, eikö tähän taisteluun ole saatu enemmän särmää yli 100 vuodessa!

Upean ja vahvan joutsenkuoron kanssa Strajner olisi voinut hätistää prinssin kotiin ja nostaa joutsenkuoron yhdessä kuningattarensa kanssa velhoa vastaan. Girl power!

Me too -hengessä Joutsenlampi olisi hetkessä noussut 2000-luvulle kunnioittaen edelleen vahvasti klassisen baletin traditiota. Petipa ja Ivanov poistuvat lämpiöön keskustellen kiivaasti mahdollisesta uudesta loppuratkaisusta…

Tässä vaiheessa baletin klassikkotulkintojen vankat kannattajat huomauttavat minulle, että nykytanssin puolella useampi koreografi on jo vapaasti käsittelyt niin Joutsenlampea kuin muitakin klassikkobaletteja. Näissä versioissa niin juonirakenne kuin liikekielikin ovat saanut täysin uusia ulottuvuuksia.

Mutta voisiko perinteinen versio saada uuden lopun? Kuka uskaltaa?

Merja Koskiniemi