Jukka Junttila ja Asko Alanen: Kuvat: Ulla-Maija Svärd
MUSIIKKI | Tampereen Kalevan kaupunginosan Huurupiilo-kulttuurikapakassa soivat aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona vinyylisinglet. Maaliskuussa oli jo 93. kerta eli perinteitä löytyy.
”Sinkkuklubista on muodostunut yhteisö, oma kaveriporukkansa. Se on tärkeä asia.”
Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat
Sinkkuklubin vetäjien Jukka Junttilan ja Asko Alasen asemapaikka Huurupiilon kulttuurikapakassa on puoli metriä muiden yläpuolella korokkeella. Se ei ole arvoasetelma, mutta heillä on hallussaan paikan ainoa levysoitin.
Maaliskuun viimeisen keskiviikon teemana olivat kadut ja tiet sekä muut väylät. Se oli helppo ja antoisa otsikko. Kuun viimeinen keskiviikko on vakiintunut Sinkkuklubin kokoontumiskerraksi.
Idea on Jukka Junttilan. Ensimmäinen Sinkkuklubi oli tammikuussa 2014. Maaliskuun viimeinen keskiviikko oli jo 93. kerta.
Porukkaa oli hyvä määrä koolla. Oli kuin olisi tehnyt aikamatkan 1980-luvun Yo-talolle, samat miehet mustissa pikkutakeissaan, nyt jo harmaata ohimoilla. Toki paikalla oli nuorempiakin vinyylilevyharrastajia ja myös naisia.
Ensimmäinen kierros alkoi Kaupungin Valojen esittämällä biisillä Ilmarinkatu.
Jukka Junttila ja Asko Alanen ovat korokkeella ja heidän näpeissään on talon ainoa levysoitin.
Huurupiilon vessaan – ainoaan – on liikennevalot.
Huurupiilo pitää tietää
Huurupiilo on vähän piilossa Kalevan Nyyrikintiellä. Sinne ei eksy, jos ei tiedä sen olemassaolosta. Huurupiilon omistajat ovat olleet kulttuuritahtoisia jo Jyrki Paavolan ajoista.
Sinkkuklubin kapakan omistajat ovat periyttäneet seuraajilleen mainoslauseella: ota tästä arki-illalle hyvä tapahtuma, joka tuo asiakkaita, jotka eivät juo talon halvinta olutta. Toinen hyvä iskulause osallistujille on se, ettei ole pääsymaksua.
Palkkansa Junttila ja Alanen saavat oluena, joka kyllä taitaa olla talon halvinta.
Kukin vuorollaan esittelee valintansa lyhyesti.
Huurupiilo on aikojen alussa ollut maitokauppa. Se on todella pieni, istumaan mahtuu parikymmentä henkeä. Lisäksi on baaritiski, mutta baarin puoli ei osallistu levyjen soittoon.
Huurupiilon edeltäjä oli korttelikapakka Kalevan Kosmos.
Ei muodostu velvollisuudeksi
Jukka Junttilan mielestä yksi tärkeä asia on se, että klubista on muodostunut yhteisö.
– Kaveriporukka on noin 50–55. Jotkut pyrkivät käymään aina, toiset silloin tällöin. Yhteisö on riittävän suuri, joten kenellekään ei muodostu velvollisuutta osallistua, koska homma pyörii muutoinkin, Asko Alanen sanoo.
Asko Alanen pitää klubin osallistujien yllättävistä levyvalinnoista.
Voi sanoa, että Huurupiilo oli maaliskuun viimeisenä keskiviikkona täynnä.
Alanen on tuttu mies 1980-luvun alusta Solaris-elokuvakerhosta ja Egmontin sarjakuvatoimittajana. Musiikki on pitänyt otteessaan; hän on kirjoittanut valtavan määrän elokuva- ja levyarviota sekä musaihmisten mielilevyjen listauksia Soundi-lehteen.
Jukka Junttila on tamperelaisen Hiljaiset Levyt -levy-yhtiön perustaja.
Yksi yhdistävä tekijä heidän välillään on Yo-talo. Siellä oli punkdiggiteekki, joka poiki jatkoideana punkbingon. Josta taas syntyi idea, että vinyylilevyjä voisi soittaa useamminkin.
Sinkkuklubi kokoontui aluksi säännöllisen epäsäännöllisesti. Moni moitti, ettei päässyt paikalle, kun ei tiennyt. Tämän takia aika vakiintui kuukauden viimeiseksi keskiviikoksi.
Matin valinta. Huomatkaa hieno kansi.
Huurupiilossa istuttiin tiiviisti klubi-iltana.
Teema tai hyvä sovellus
Ilta käynnistyy siten, että Alanen ja Junttila soittavat lämmittelyksi pari omaa vinyylisinkkuaan. Sitä seuraa vapaa kierros, jonka aikana voi ottaa rennosti, mikä vain käy.
Tapahtuman kulkuun liittyy esitelmä. Tällä kertaa sen piti Timo, esitelmä käsitteli M.A. Nummisen ruotsinkielistä tuotantoa.
Esitelmät ovat sivistäviä, niin nytkin. Saimme tietää, että Numminen on esiintynyt Allsång på Skansenilla ja että hän on Åbo Akademin kunniantohtori. Kuulemme, että M.A. Nummisella oli Somerolla sama ruotsinkielenopettaja Liisa Riekkinen kuin Timolla sittemmin Mynämäellä.
Esitelmän pituus on vartti, mutta tästäkään ei pidetä pakonomaisesti kiinni. Vartissa on esitelty muun muassa progemusiikki, kun löytyi kolme sopivan mittaista kappaletta.
Illan teemaa noudatetaan. Tai noudatetaan ja noudatetaan.
– Nokkelia nuo ovat, ja hyvällä aasinsillalla kerää usein aplodit, Jukka Junttila kertoo.
Epen levyvalinta herätti hilpeyttä.
Moog kuvassa oikealla.
Paikalla Moog ja Epe
Esimerkkinä käy eräs tyyppi, joka soitattaa diskomakseja, oli teema mikä vain. Koska ei olla tiukkapipoisia, tämä hänelle sallitaan. Mainittakoon, että tällä menetelmällä hän on saanut naisia houkuteltua tanssimaan. Maaliskuun teemaillassa yksi selvittää teeman ratkaisulla, jossa levyn kannessa oli tie.
Teemoista mainittakoon kodinkoneet, mikä olikin vaikeampi rasti.
Maaliskuun klubilla saattoi bongata tamperelaisten musiikkipiirien julkkiksia: Moog Konttisen, joka on paikalla melkein aina, ja Epe Heleniuksen, joka on mukana joskus.
Tunnelma on rento, ja musiikki on laveaa. Route 66 kuullaan tietenkin.
Jos Huurupiilo on suht koht täynnä, kuten maaliskuussa, ehtii kierroksia tehdä noin kolme. Kukin osallistuja esittelee lyhyesti levynsä, ja kansikuvataide nostetaan kaikkien ihailtavaksi.
Aluksi porukat menivät suomalaiskansalliseen tapaan omiin pöytiinsä, mutta aikojen kuluessa väki on hitsaantunut, joten nyt rohjetaan mennä vieraisiinkin pöytiin.
Kesällä on oma spesiaalitapahtumansa: Pussikaljabileet Junttilan puutarhassa. Käytössä on akkukäyttöinen levysoitin ja soitto soi niin kauan kuin akut riittävät.
Esitelmän piti Timo. Aihe oli M.A. Nummisen ruotsinkielinen tuotanto.
Tästä lähtee levy soimaan.
Yllätykset piristävät
Asko Alasen musiikkimaku on entisestään laventunut Sinkkuklubin ansiosta.
– Olen tottunut monenlaiseen musiikkiin jo Soundin aikoina. Sinne olen arvioinut levyjä syksystä 1980. Yllätykset piristävät. Mainittakoon vaikka Meiju Suvaksen Tää onnea on heti kerhon ensikokoontumisessa. Viime vuonna tuli vastaan Lasten hautausmaan singlen B-puoli Varsovan lapset. Olen kuunnellut sitä koko vuoden ja hankin yhtyeen kaikki albumitkin.
– Hyvää tekee kuulla musiikkia, joka on kaukana omasta genrestä. Sanotaan vaikka italodiskobiisit, Jukka Junttila toteaa .
Tunnelma Huurupiilossa on rento.
Alasella on riittävästi levyjä
Junttilan makuun on punk. Siitäkin lajista löytyy kuriositeetteja, kuten japanilainen punk, jota soittaa alaan vihkiytynyt harrastaja. Japanista löytyy myös bändejä, jotka laulavat suomeksi. Teksti on tehty Googlen kääntäjällä.
– Tällaisen kun ensimmäisen kerran Sinkkuklubilla kuulin, niin sellainen piti saada. Yksi tuttu muusikko lähti Japanin-kiertueelle, ja pyysin häntä tuomaan minulle tuon levyn. Kiertuemanageri oli sitten palloillut pitkin Tokion levykauppoja.
Jukka Junttilan kotikokoelmassa on 6 000 singleä ja 2 000 lp-levyä. Asko Alanen tyytyy sanomaan, että levyjä on riittävästi.
Timo tuo ostettavaa, jos jollain sattuisi olemaan vielä liian vähän vinyylisinglejä.
Huurupiilo on jatkunut kulttuurikapakkana usean omistajan aikana.
Ei ole mennyt muualla, mutta tilausta on
Huurupiilossa on ollut helsinkiläisiä musiikkiharrastajia, jotka ovat yrittäneet Sinkkuklubista vientituotetta. Pari kertaa se meni, mutta tyssäsi sitten siihen.
– Jyväskyläläiset ovat saaneet klubin pyörimään. Heillä kokoontumiset ovat epäsäännöllisiä, ei tällaisia kerran kuukaudessa tyylisiä. Oulu on kysynyt, miten tämä konsepti tehdään. Tilausta on, joten voisin tehdä formaattioppaan, Jukka Junttila sanoo.
Huurupiilon porukasta saisi kasaan bändin, hyvän sellaisen. Joukossa on yksi tai parikin vokalistia, kitaristia, kosketinsoittajaa, basistia ja rumpalia. Ja peräti neljä levymogulia.
Sitäkin on kysytty, miksi ei siirrytä Huurupiiloa isompiin ympyröihin. Tähän on todettu, ettei homma vaatii pyöriäkseen juuri tällaisen intiimiin ympäristön.
Sopu sijaa antaa, kun väki ahtautuu Huurupiilon penkeille.
Kierroksia ehditään saada läpi illan aikana keskimäärin kolme. Riippuu väkimäärästä.
Yksi levysoitin
Rajoittavana tekijänä on yksi levysoitin. Singlejen lisäksi on sallittu EP:t. LP-levyiltä oikean kappaleen etsiminen olisi turhan haastavaa
Spesiaalitapahtumia on joskus: 45. kerta sallittiin vain 45-kierroksisia, 33. kerralla kuultiin niitä lp-raitoja, jotka olisi pitänyt julkaista singlenä, ja 78. kerta soitettiin ”savikeikkoja”, joita varten oli tietysti paikalla gramafoni.
Vetäjille Sinkkuklubien pitäminen on hauskaa ja myös leikkiä. Heillä on työnjako: Junttila hoitaa nettiin FB-tapahtumat ja Alanen flaijerit.
Motiivikin on: ylläpitää vinyylilevyharrastusta. Se ei ole uhanalainen laji, Tampereellakin niitä on mukavasti saatavilla. Jos oma kokoelma kaipaa täydennystä, Huurupiilossa voi ostaa halpaan hintaan lisää singlejä.
Sinkkuklubi on houkuttanut myös parisuhteen hakijoita, mutta ei siitä sen enempää. Väärinkäsitykset ovat kyllä selvinneet.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pirkanmaan Saksofonifestivaalilla on tarjolla koulutusta, matalan kynnyksen harrastustoimintaa ja korkeatasoisia konsertteja
MUSIIKKI | Pirkanmaan Saksofonifestivaalin orkesteritapahtumassa eri-ikäiset ja -tasoiset soittajat kokoontuvat yhteen genre-rajoista välittämättä.
Samae Koskinen sanoo suoraan mutta ilman vihaa: ”En hakenut mitään sankarin viittaa, vaan nämä laulut oli pakko tehdä”
HENKILÖ | Samae Koskisen protestilevy Mä näin unta että kaikki meni hyvin on rohkea vastalause suomalaisen yhteiskunnan nykytilalle.
Palasia Mikko Kangasjärven elämän varrelta – elämäkerta paikallistuu mainiosti Tampereelle ja ajankuva on tarkka
HENKILÖ | Musiikin moniottelijan Mikko Kangasjärven muistia ei voi kuin ihmetellä. Niin tarkan ajankuvan tekee elämäkerrassaan Jäin yöksi.
Heidi Hassisen Tampere Biennalessa kantaesityksensä saava Sära syttyi koronakevään auringosta
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Elektroninen ääni ja sen hyödyntäminen kiinnostivat Heidi Hassista siinä määrin, että hän opiskeli vuoden Wienissä elektroakustista säveltämistä.
