Popedan seurakunta todistaa: Popeda heitti Teivossa ”vuoden tähän asti kovimman keikan”

15.06.2019

Popeda esiintyi perjantaina Tampereen Teivon raviradan pääportin pieleen pystytetyllä lavalla. Yleisö pääsi samaan hintaan nauttimaan ravitunnelmasta. Marja Aaltio löysi eturivistä faneja, joilla on takanaan jo lähes 300 Popeda-keikkaa.

Popeda Teivon ravikeskuksessa perjantaina 14.6.2019

Teivon keikka räjähtää käyntiin ja Popeda tykittää hittiä toisensa jälkeen. Materiaalia bändillä riittää, eikä energiastakaan ole pulaa, vaikka Pate Mustajärvi kesken keikan heittääkin sarkastisesti: ”Hei, me ollaan sentään kuusikymppisiä!”

No, sentään koko bändi ei ole vielä kuudenkympin kynnystä ylittänyt, eikä sitä uskoisi Patestakaan, sen verran vauhdilla hän vetää melkein kaksituntisen keikan läpi.

Mutta mitä osaa keikasta sanoa satunnaisesti Popedan keikoilla käyvä kulttuuritoimittaja? Edellisestä kerrasta taitaa olla kolme vuotta, ja sitä edellisestä – aika paljon enemmän. 

Onneksi lavan edestä löytyy naisia, joilla riittää asiantuntemusta satojen keikkojen verran. Kysytään siis heiltä, miten keikka meni?

– Ehdottomasti paras keikka tänä vuonna, ja menee korkealle myös kaikkien keikkojen listalla, sanoo Sanna Maula lähes kolmensadan Popedan keikan kokemuksella.

Pate Mustajärvi ja Costello Hautamäki vetivät Teivon keikan uskomattomalla energialla läpi. Kausi on vasta alussa, mutta bändi vedossa.

Sanna Maula ja Kaisa Kajanto tulivat Teivon raviradan porttien taakse perjantaina jo kolmelta iltapäivällä. Vihdissä asuva Sanna ja hyvinkääläinen Kaisa tapasivat aikoinaan Popedan keikalla ja ystävystyivät. 

Sanna Maulalle tulee tänä kesänä täyteen 300 Popedan keikkaa, eikä siihen lukuun ole laskettu mukaan bändin jäsenten soolokeikkoja. Maulan keikkaputki alkoi kymmenen vuotta sitten.

Ennen kuin Ikurin Turbiini kavereineen kipusi lavalle, Sanna ja Kaisa pääsivät nauttimaan Costello Hautamäen yksityiskeikasta. Kaisa Kajanto oli voittanut liput keikalle Facebook-arvonnasta. Costellon veto ennen varsinaista konserttia oli hyvä bonus muutenkin loistavalle keikalle.

Kysymys siitä, onko Costello heidän Popeda-suosikkinsa, saa naiset vilkaisemaan toisiaan nauraen. 

– Sanotaanko näin, että yleensä hakeudumme Costin puolelle lavaa. Vaikka kyllä se niin on, että bändi tekee Popedan, ei kukaan yksin, Sanna Maula sanoo.

Takaisin perjantai-illan keikkaan, joka kerää kehuja myös muilta lavan edustalle jääneiltä naisilta. Koolla on ”Popedan seurakunta”, kuten naiset itseään kutsuvat. 

– Jokainen keikka on erilainen, vaikka soittolista olisi täysin sama kuin jollain toisella keikalla, Kaisa Kajanto muistuttaa.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Popeda on nimenomaan livebändi, parhaimmillaan elävänä nautittuna.

Eturivissä oli tunnelmaa.

Tällä kertaa Popeda hemmotteli fanejaan sellaisillakin kappaleilla, joita ei ole kuultu keikoilla vähään aikaan. Eturivin naiset muistelevat, että Elämässä pitää olla runkkua ei soi läheskään joka kerta ja Tohtori Mustajärvi kuullaan todella harvoin. Olen valmis on ollut poissa setistä pitkään, monta vuotta, joku tietää. Nyt ne kuultiin kaikki.

Maula ja Kajanto lähtevät kotia kohti. Lauantaina Sanna Maula aikoo nauttia Popedasta Lappeenrannassa – kolmensadan keikan rajapyykki häämöttää jo. 

Satunnainen popedisti kiittää aitoja asiantuntijoita. Vaikka Costin, Lacun ja muiden soolot olivat taiturimaisia ja äänentoistokin toimi, kuten tapana on, parasta kesäkeikoissa on kuitenkin tunnelma ja energia. Sitä oli tarjolla Teivossa, jos vain malttoi keskittyä itse asiaan.

Marja Aaltio