Linnut kirjailijakukkulan yllä. Kuvat: Juho Hakkarainen
FESTIVAALI | Bättre Folkin taiteellinen johtaja Aki Roukala on kommentoinut, että kyseessä on ehkä Suomen järjettömin paikka järjestää festarit. Juuri siksi Bättre Folkissa on niin paljon järkeä.
Bättre Folk, Hailuoto 16.–17.7.2021.
Hailuoto on nuori saari. Sen korkeimmat kohdat nousivat merestä vajaat pari tuhatta vuotta sitten. Saaren historiaan olennaisesti liittyvä maankohoaminen jatkuu yhä, ja aikanaan Hailuoto kasvaa kiinni mantereeseen.
Bättre Folk ei ole enää aivan nuori festivaali. Ensimmäisen kerran se järjestettiin kymmenen vuotta sitten, mutta silloin yleisöä oli vain kourallinen. Vuosien aikana Bättre Folk on kasvanut melkein isoksi. Tänä vuonna kävijöitä on odotettavissa kummallekin pääpäivälle eli perjantaille ja lauantaille noin kolmisentuhatta. Se on melko paljon, kun Hailuodossa asuu vakituisesti alle tuhat ihmistä.
Bättre Folk on kasvanut melkein isoksi.
Festivaaliyleisö chillaa.
* *
Etelästä katsottuna Hailuoto on kaukana. Festivaalin taiteellinen johtaja Aki Roukala on kommentoinut, että kyseessä on ehkä Suomen järjettömin paikka järjestää festarit. Juuri siksi Bättre Folkissa on niin paljon järkeä.
Ajelemme matkailuautolla Oulunsalon lauttarantaan perjantain vastaisena yönä ja nukumme hetken Riutunkarin satamassa. Matkatoverini ehdottaa, että etsittäisiin matkailuautolle tuulensuoja, mutta ihmettelen, että mihin sellaista muka tarvitaan. Yön aikana ymmärrän: auto huojuu kuin vene tuulessa. Siitä huolimatta saan hetken nukutuksi.
Kello 5.30 seilaamme aamun ensimmäisellä lautalla Hailuotoon. Matka kestää puolisen tuntia. Lauttarannasta posotamme tietä numero 816 saaren läntisimpään kolkkaan, Marjaniemeen. Havaitsemme festivaalikansaa olevan paikalla jo runsain määrin. Monet ovat tulleet Marjaniemeen jo edellisenä iltana. Pysäköimme auton tien reunaan jonon jatkoksi ja käymme levolle.
Muutamien tuntien unien jälkeen suuntaamme kohti festivaalialuetta ja saamme käsiimme festivaalirannekkeet. Hetken etsimme festivaalialuetta, joka sijaitsee tällä kertaa aivan niemen kärjessä asfaltoidulla alueella. Kuusi vuotta sitten festivaalialue oli aivan Marjaniemen majakan juurella. Uudelle alueelle päästyäni minussa herää hetkeksi Ennen oli kaikki paremmin -ankeilija: silloin joskus oli viihtyisämpää ja väljempää! Toppuuttelen kuitenkin ankeilijaa pyrkimällä ymmärtämään, että näin on parempi Hailuodon ainutlaatuisen ympäristön kannalta, ja päästän valitukset raikkaaseen merituuleen.
Marjaniemen majakka.
* *
Aivan kuten kuusi vuotta sitten, festivaalin juontajana toimii nytkin tuttuun tapaan kulttuuriheeros Paavo J. Heinonen, joka vetää spiikit moitteettomalla ralliruotsillaan. Paavo toivottaa lavalle tervetulleeksi Litku Klemetin, joka käynnistää Bättre Folkin energisesti. Bändillä on päällä ankara diskovaihe ja soitto rullaa hyvin. Soittajat näyttävät nauttivan lavalla olosta, ja mikäpä siellä on paistatellessa lenseässä merituulessa.
Nyt ei kuulla Litkun retro-progea vaan lähestulkoon tähän päivään päivitettyä modernia Litkua. Esiintymisessä on jälleennäkemisen riemua raskaan koronavuoden jälkeen, ja se vetää tietysti suupielet hymyyn yleisössäkin.
Festivaalimaskotti Paavo J. Heinonen juontaa tuttuun tapaan moitteettomalla ralliruotsillaan.
Litku Klemetillä on päällä diskovaihde.
* *
Bättre Folkin kirjallisuusohjelma on varsin ainutlaatuinen lisä perinteiseen festaritarjontaan verrattuna. Musiikinjytkeen ohella Marjaniemessä on mahdollista nautiskella rauhallisempia kirjallisuustuokioita pienemmältä lavalta annosteltuna. Paikoin esiintymiset toimivat kuin satutunnit, ja niiden aikana on mukava hetken lepuutella silmäluomia.
Bättre Folk -ohjelma on muutenkin rakennettu sopivan väljäksi: esiintymiset tapahtuvat tunnin välein ja käytössä on vain kaksi lavaa, joten periaatteessa on mahdollista seurata joka ikinen esiintyminen lähes alusta loppuun, eikä tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä sen suhteen, mitä haluaa nähdä ja mistä joutuu jäämään paitsi.
Ensimmäisenä sympaattiselle rekka-auton yhteyteen viritetylle kirjailijalavalle astelee Tommi Liimatta. Hän on parempaa kansaa varten valmistellut musiikilla höystetyn puhe-esityksen, jossa käsitellään muun muassa ”ahistuksen” ja ”ahdistuksen” eroja, jotka liittyvät pienpanimo-oluisiin, erikoiskahveihin, kauramaitoon, polkupyöräilyyn ja city- ja maalaisvihreyteen. Esitelmä alkaa fiktiona ja haarautuu pian moniin omituisiin suuntiin hieman radiosta tutun Tommi Liimatan suuren serkkuteorian tapaan.
Liimatan esitystä kuunnellessa tuumin, että melko riskialtista puuhaa saapua Bättre Folkiin esittämään kärkeviä huomioita hipstereistä, mutta ehkä partasuupyöräilijät ovat pohjimmiltaan lempeitä pikkukarhuja, jotka eivät kavahda edes povitaskusta yllättäen kaivettua Hitler-korttia. Puheosuuksien väliin Liimatta esittää teemoihin sopivia lauluja itseään kitaralla säestäen ja näin tunnelmaa keventäen.
Yleisöä kirjailijalavan edustalla.
* *
Ahistusta tai ahdistusta kuullaan heti Liimatan luennon perään myös päälavalla, jossa soittoasemiin asettautuvat Maustetytöt. Heti alkuun bändi ohjeistaa, että nyt olisi hyvä aika hakea narikasta viinaa tai käydä festarialueen saunassa tai tehdä jotakin muuta kuin kuunnella heidän keikkaansa. ”Vituiks menee kuitenkin”, Maustetytöt kiteyttävät ennen kuin aloittavat.
Käymme siis hetken istuksimassa festivaalialueen ulkopuolella hiekkarannalla, jota riittää kuin Kaliforniassa konsanaan. Perämerellä kohisevat vaahtopäiset aallot. Rannalla makoillessa tuuli tuo suuhun suolaista hiekkaa ja korviin Maustetyttöjen itsemurhapoppia. Merta näkyy kaikkialla. Tämä on tosiaan saari, joka on joskus ollut pelkkä luoto: haililuoto eli silakkaluoto, josta nimi on lyhentynyt Hailuodoksi, ruotsiksi Karlö, karjalaisten saari, koska asukkaita saapui muinoin etenkin Karjalasta.
Festivaalialueen ruokatarjoilut ovat konstailemattomat, eikä valinnanvaikeuksia pääse juurikaan syntymään. Perjantain polttoaineeksi tilaamme Fish & Chips, joka sisältää hailuotolaista paneroitua ahvenfilettä. Annos näyttää kiinnostavan suuresti myös lintuja, joita voi saarella bongailla runsaasti: Hailuoto on yksi Suomen arvokkaimmista lintualueista ja saarella on havaittu yli kolmesataa lintulajia. Marjaniemen näkyvimpiä ja kuuluvimpia lintuja ovat tiirat, jotka tähyilevät ruokaansa paikallaan ilmassa lekutellen ja tekevät sitten uhkarohkeita syöksyjä aivan lähelle ruokailijoita.
Oman jännityksensä tuo myös se, että linnut totta kai myös sumeilematta ulostavat festivaalikansan päälle. Itse todistin ainakin kahta täysosumaa, vaikka omaan lakkiin ei kakkaa tällä kertaa sattunutkaan.
”Varo tiiroja.”
* *
Maustetyttöjen jälkeen kirjailijalavalla esiintyy Aino Vähäpesola yhdessä Kalifornia-Keken eli Niko Liinamaan kanssa. Vähäpesola lukee otteita valmisteilla olevasta romaanistaan. Sitä kuunnellessa makoilen kirjailijakukkulan räsymatoilla, suljen silmäni ja torkahdan hetkeksi.
Herään kunnolla vasta päälavalla, jossa esiintyy teatraalinen Vesta. Paremman väen tunnelmia tavoitetaan heti avauskappaleessa Fakin Rockstarr: ”Tilataan pöytään shamppanjaa / Se on vaan rahaa, voit maksaa / kukaan ei valita”.
Soittamisen ja esiintymisen riemua seuratessa ei tee mieli valittaa. Totean vierustoverille, että hyvin kulkee. Vierustoveri nyökkää ja ottaa siemauksen valkoviinistään.
Vesta esiintyi riekaleisten ruutukuviokankaiden edessä.
Vestan keikalta valumme takaisin tukikohtaan eli matkailuautoon. Musiikkia ja kirjallisuutta on nautittu riittävästi yhden päivän tarpeiksi. On aika nauttia karkkeja ja käydä lähes ajoissa nukkumaan. Toista se oli silloin kuusi vuotta sitten, kun ei tullut nukuttua melkein ollenkaan…
* *
Lauantai valkenee kirkkaana ja kenties vielä tuulisempana kuin perjantai. Saarella on kerrassaan kimuranttia arvioida, millä tavalla kannattaisi pukeutua, kun aurinko paistaa kuumasti ja tuuli puhaltaa kylmästi. Siksipä näkyykin varsin suurta vaihtelua festivaalikansan pukeutumisessa: rinta rinnan seisoo toveri pikku pikku bikinissään ja toinen toppatamineissaan.
Päälavan päivänavausta suorittava Jesse Markin kehaisee kääriytyneensä kitaristi Nicolas ”Leissi” Rehnin avopuolison isän tarjoamaan fleece-takkiin. Siinä näyttää tarkenevan hyvin: keikka on energinen, ja jos festivaalikansa kärsii hetkellisesti festivaaliväsymyksestä, on sellainen tuntemus poissa mukaansatempaavan rytmimusiikkiannoksen jälkeen.
Jesse Markin.
* *
Jos liikkui edellispäivänä vaarallisilla alueilla luennossaan Tommi Liimatta, niin samaa voinee sanoa myös lauantain ensimmäisestä kirjailijaesiintyjästä Laura Gustafssonista. Keskellä kirkasta päivää rohkenee Gustafsson puhumaan siitä, mikä elämässämme on pielessä ja miten pääsisimme epätasapainosta suloiseen harmoniaan. Kirjailija päätyy peräti ehdottamaan, että ehkä enkeleiden pitäisikin olla kana- eikä ihmisvartaloisia.
Gustafssonin saarna käsittelee eläinten oikeuksia sen verran kipakkaan sävyyn, että puheensa lomassa kirjailija epäilee, mahdetaanko hänelle enää myydä ruokaa lähiruokakojusta. Gustafssonin puhetta kuunnellessa on vaikea uskoa olevansa festareilla: ainakaan hän ei ole tullut kansaa viihdyttämään. Mutta Bättre Folk ei olekaan mikään tavanomainen festivaali.
Lintu vartioi lähiruokaa.
* *
Yonan mahtipontinen keikka karistaa kuitenkin synkät ajatukset taka-alalle. Yona on tehnyt uuden levynsä sinfoniaorkesterin kanssa, mutta Hailuotoon on sentään saavuttu pienemmällä kokoonpanolla. Bändiä on terästetty Juho ”Mane” Kanervon sellolla ja kitaran varressa heiluu Juhani ”Kölle” Grönroos, joka päästää upean Lintu-kappaleen aikana ilmoille sellaisen soolon, että sille on varmasti täytynyt tehdä erikseen tilaa Hailuodon lautalle.
Yona & Lintu.
Keikkansa lopuksi Yona kutsui yleisöä lavalle tanssimaan, mistä järjestysmiehet olivat varmasti riemuissaan.
* *
Bättre Folk -festivaalin kultaiseen leikkaukseen osuu Uusi Fantasia -yhtyeen odotettu keikka. Samana päivänä julkaistulla Kuuletko?-singlellä laulaa Lassi Valtonen, joka ei kuitenkaan päässyt Hailuotoon paikalle. Hänen osuutensa laulaa Leo Friman alias Freeman, joka laulaa myös noin kymmenen vuoden takaisen Liian myöhään -kappaleen, joka sai aikanaan valtavasti radiosoittoa. Kokonaisuudessaan Uuden Fantasian keikka on festivaalien hienointa musiikillista antia. Ilta-aurinko, merituulen tuoksu ja komea soitto kruunaavat lauantai-illan.
Bättre Folkin kohokohta oli Uuden Fantasian keikka, jota vahvisti Freemanin vierailu.
Konserttinsa lopuksi Uusi Fantasia nosti halot pystyyn.
* *
Kontrasti on jälleen melkoinen, kun Uuden Fantasian sulosävelistä siirrytään hymyssä suin kirjailijakukkulalle. Siellä estradille nousee Johannes Ekholm, jonka esiintymisestä muodostuu varsin mieleenpainuva performanssi. Aluksi kaikki vaikuttaa huolettomalta: Ekholm astelee lavalle, virittele työvälineensä eli läppärinsä kuntoon, pukee päälleen värikkään paidan ja ryhtyy lukemaan otteita tulevasta romaanistaan Karmakooma. Lukupätkät ovat melko roisia ja ahdistavaa kamaa. Uuden Fantasian jättämä hymy alkaa hyytyä.
Lukunäytteiden välissä Ekholm kertoilee kirjailijantyöstä ja siitä miten se eroaa muun muassa lapiomiehen hommista: ojankaivaja voi huonosti sujuneen työpäivän päätteeksi paiskoa lapiotaan, mutta kirjailijan osa on vain tyynesti sulkea läppärinsä ja purkaa paineitaan korkeintaan dokaamalla festareilla.
Lukunäytteiden välissä höpistyt puheet johdattelevat esityksen varsinaiseen kliimaksiin: lopuksi Ekholm sanoo tekevänsä nyt jotakin mitä on aina halunnut tehdä, pukee ylleen muovisen suoja-asun ja suojalasit, kaivaa esiin sirkkelin ja pirstoo sillä läppärinsä osiin, jotka paiskaa lavalta asfalttiin. Teon jälkeen Ekholm saapuu vielä lavalle istuskelemaan, polttelemaan savuketta ja katselemaan kättensä töiden jälkiä kuin ojankaivaja konsanaan – tai sarjamurhaaja. Yleisöstä käydään noukkimassa talteen irtokirjaimia läppärinraadosta.
Johannes Ekholmin työväline pirstaleina.
* *
Upeat festivaalit päättää upea Chisu, joka ottaa luulot pois heti ensimetreillä ja aloittaa keikkansa suloisella Sabotagella. Diiva astelee lavalle korkeapohjaisissa valkoisissa kengissään mustan päivänvarjon alla. Bändin muodostavat Chisun lisäksi vain Jori Sjöroos ja hetkeä aiemmin Ruusujen taustalla häärinyt Alpo Nummelin. Hyvin keikka sujuu pienelläkin kokoonpanolla, ja Chisu ottaa yleisönsä mestarin elkein.
Keikkojen jälkeen kävelemme Marjaniemen pitkospuita ja muistelemme kuuden vuoden takaista leiripaikkaa. Ilta hämärtyy vaan ei pimene. Telttoja näkyy siellä täällä, moni jää alueelle sunnuntaihin saakka. Me lähdemme yölautalla pois saaresta ja kertailemme matkalla päivien tapahtumia.
Sunnuntai-aamuna oli kuulemma Hailuodossa tuuli yltynyt ukkosmyrskyksi. Sama myrsky pyyhälsi myös Pyhännän yli, jossa yövyimme Iso Lamujärven rannassa Pitkähiedan uimarannalla. Lamujärveen Pitkäsaaren edustalle Pentti Haanpää hukkui 30. syyskuuta 1955, samana päivänä, kun James Dean kuoli liikenneonnettomuudessa Kaliforniassa. Mutta aamulla myrskyn mentyä oli Lamujärven vesi lähes tyyni ja hiekkaranta pitkä ja matala kuin jossakin Kaliforniassa.
Juho Hakkarainen, teksti ja kuvat
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Musiikki on mahtava voima – Vexi Salmen ennen julkaisemattomat tekstit soivat Hämeenlinnan lauluillassa
MUSIIKKI | Terveisin Vexi -lauluiltaa voi suositella kaikille, jotka haluavat hetkeksi paeta pahaa maailmaa humoristisen ja koskettavan musiikin äärelle.
We Jazz oli modernin jazzin juhlaa – reportaasi festivaalin päätöslauantailta Töölön Korjaamolta
FESTIVAALI | Jazzdiggari Matti Nives on luotsannut nykyjazziin erikoistunutta We Jazz -festivaalia vuodesta 2013 lähtien. Ohjelmaa riitti kokonaisen viikon ajaksi.
