Jazzin kamariyhtye Jazzmuseo testaa G Livelabin pianon ja äänentoiston: ”Sehän on tavallaan laboratorio”

Erik Ahonen

Noin kahdeksan vuotta sitten pianisti Arto Piispasen ovelle koputettiin. Tulija oli naapuri Risto Puukko, joka toi terveiset Emil Aaltosen museon johtajalta Mika Törmältä. Museon tiloissa Pyynikinlinnassa oli järjestetty kamarimusiikkikonsertteja, mutta nyt Törmä halusi intiimiin saliin myös jazzia.

Piispanen tarttui tilaisuuteen ja soitti saksofonisti Masa Orpanalle, joka hänkin kiinnostui ajatuksesta. Tammikuussa 2012 Piispasen ja Orpanan duo soitti museossa ensimmäisen keikkansa ja valoi Jazzmuseo-yhtyeen perustukset.

Seuraavalla keikalla oli jo mukana koko nykyinen kvartetti: Piispanen, Orpana, kitaristi Lauri Hannu ja basisti Ville Rauhala – tamperelaisen rytmimusiikin eliittiä siis. Kokoonpano syntyi luontevasti, koska kaikki neljä olivat soittaneet yhdessä jo vuonna 2008 julkaistulla Masa Orpanan Brothers-levyllä ja samoihin aikoihin myös Tampereen Työväen Teatterin Patukkaoopperan esityksissä.

Pyynikinlinna on pysynyt yhtyeen tärkeimpänä tukikohtana ja siellä on järjestetty jo viitisenkymmentä konserttia, joista monet ovat olleet loppuunmyytyjä. Jazzmuseon tapana on ollut teemoittaa konserttinsa: on kuultu muun muassa pirkanmaalaisia säveltäjiä, kitaristien sävellyksiä, rockmuusikoiden jazzsävellyksiä, gospelia, John Coltranen musiikkia ja niin edelleen.

Tulevana syksynä konserttisarja jatkuu vielä kahdella tilaisuudella, joihin niihinkin on jo teemat keksittyinä. Luvassa on jazzia sekä 1960- että 1970-luvulta. Tosin kuultavat sävellykset eivät välttämättä ole alun perin jazzia, vaan mukaan saattaa tulla vaikkapa Kaj Chydeniusta Jazzmuseon tapaan tulkittuna.

Syksyn keikkojen jälkeen Emil Aaltosen museo menee remonttiin ja on kiinni pitkälle ensi vuoteen, joten tältä osin museokonserttien tulevaisuus on auki.

Kirkoissa eri nimellä

Jazzmuseo ei kuitenkaan ole sidottu vain Pyynikinlinnaan. Sama nelikko tekee myös kirkkokonsertteja nimellä Holy Land, jonka nimissä julkaistiin vuonna 2014 albumin Live In Kangasala. Viime syksynä ilmestyi Jazzmuseon ensilevy Elävänä Pyynikinlinnassa, jonka materiaali muodostaa ohjelmiston rungon myös Tampereen uudessa G Livelabissa 27.8. järjestettävässä konsertissa.

– Painotamme levyn kappaleita ja omia sävellyksiämme. Emme siis mene aivan samalla lailla kuin museolla, vaan greatest hits -pohjalta ja omat kappaleet edellä, Orpana kertoo.

– Levy on kuitenkin vielä suhteellisen tuore. Museolla on aika paljon vakioyleisöä, mutta Livelabiin saattaa eksyä ihmisiä, jotka eivät ole museolla käyneet. Nyt voimme esitellä sellaistakin musiikkia, jota on museolla jo soitettu, Rauhala jatkaa.

Akustista kamarijazzia

Jazzmuseo on siinä mielessä suhteellisen harvinainen jazzkvartetti, että rumpalia ei ole. Ratkaisu juontaa Pyynikinlinnan olosuhteisiin.

– Se kai lähti siitä, että kun oli tilaus konsertista, tunsimme jo sen akustiikan, Piispanen muistelee.

Orpanan mukaan taloudellisetkin seikat painoivat.

– Kun pyysimme Hannun Laten mukaan, siinä oli jo neljä miestä, ja Mika Törmäkin totesi, että kvartetti voisi noin taloudellisesti olla sopiva kokoonpano. Sitä paitsi sellaisiakin rumpaleita on, jotka pystyisivät tässä soittamaan, mutta se voisi olla tylsää, koska ainoa tapa soittaa olisi hiljaa tai vielä hiljempaa.

Rauhala puolestaan korostaa bändin kamarijazzillista tyyliä.

– Mehän halusimme soittaa museon henkeen sopivasti mahdollisimman akustisesti. Esimerkiksi minulle on harvinainen asia, että ei käytetä bassovahvistinta. Rumpalin kanssa se ei onnistuisi.

Rumpalin puuttuminen vaikuttaa myös soittotapaan. Rauhala tosin puhkeaa nauruun, kun arvelen, että basistin täytyy ilman rumpalia tuoda rytmi tavallista selvemmin esiin.

– Varmaan se olisi hyvä! Toisaalta tämä mahdollistaa joustavamman rytmiikan silloinkin, kun soitetaan tempossa, Rauhala vakavoituu.

Orpanan mukaan rumpukompin puute vaikuttaa myös saksofonistin soittoon.

– Ainahan timesta pitäisi kaikkien ottaa vastuuta, mutta tällaisessa bändissä korostuu, jos ei vastuuta ota.

– Siellä on aina oltava myös pieniä aika-arvoja, 1/8- ja 1/16-osia, jotta syke pysyy yllä, analysoi Piispanen.

Vihdoinkin kunnon piano jazzmuusikoillekin

Ville Rauhala (vas.), Masa Orpana ja Arto Piispanen pianistin työhuoneella. Kuvasta puuttuu kitaristi Lauri Hannu, jolla oli työkiireitä.

G Livelabin keikkaa Jazzmuseo odottaa kiinnostuksella. Arto Piispasta innostaa jo etukäteen päästä kokeilemaan klubiin hankittua Fazioli-flyygeliä. Facebookissakin hän jakoi kuvan arvosoittimesta.

– Pakkohan se oli jakaa! En ole koskaan päässyt soittamaan Faziolilla, mutta kaikki ovat niitä kehuneet, Piispanen sanoo.

Italialainen Fazioli on siinä mielessä poikkeuksellinen soitinvalmistaja, ettei se pyri tekemään yksinoikeussopimuksia muusikoiden kanssa, vaan antaa näille vapauden soittaa muillakin pianoilla. Joka tapauksessa Faziolia ovat käyttäneet lukuisat huippupianistit, kuten Olli Mustonen, Angela Hewitt, Herbie Hancock ja Iiro Rantala.

Merkistä viis, mutta jo pelkästään se, että G Livelabissa on kunnon piano, saa Jazzmuseon soittajat innostumaan.

– Tampereellahan ei ole oikein mitään keikkapaikkoja, joissa olisi kelvollinen, saati sitten hyvä piano. Tähän törmää aina, kun järjestää jazzkeikkoja. Telakalla ei ole pianoa, eikä Klubillakaan pysyvästi. TTT-klubilla on sähköinen pikkuflyygeli ja Kivessäkin sähköpiano. Ainoita paikkoja, joissa oli flyygeli, oli Metson sali, mutta sekin paikka meni, Rauhala luettelee.

G Livelabin taustalla ovat Muusikkojen liitto ja maineikas suomalainen kaiutinvalmistaja Genelec, joten ilmeistä on, että puitteet musiikille on pyritty saamaan mahdollisimman hyviksi. Ville Rauhala on jo ehtinyt pari kertaa soittaa klubin lavalla, joten ensivaikutelmat on hankittu.

– Hyvältä se vaikuttaa. Se on soittajan kannalta aika samanlainen kuin Helsingin Livelab eli nimensä mukaisesti laboratoriomainen, ja akustiikka on hyvin studiomainen. Kaikuja ja heijastuksia ei juuri ole, joten akustiikka on selkeä ja tavallaan jopa armoton. Tarkka akustiikka ei armahda soittajia. Jossain soivissa paikoissa kun soittaa yhdenkin äänen, siitä jo nauttii.

– Mutta sehän on tavallaan Genelecin laboratorio, joten siellä on panostettu äänentoistoon, Rauhala kertoo.

G Livelab ehostaa Tammerkosken rantaa

Ville Rauhala iloitsee G Livelabista myös Tampereen kansallismaiseman kannalta. Klubihan sijaitsee aikanaan lehtilukusalina tunnetussa tehdasrakennuksessa Vanhan kirkon takana. Ympärillä on kaunista puistoa, mutta varsinkin iltaisin monet karttelevat aluetta.

– Tammerkosken länsipuolihan on ollut ihmeellistä pimeää takapihaa varsinkin Tampereen Teatterista Frenckellille päin. Siellä joku käy piikittämässä ja sitten siinä on teatterin parkkipaikka. Kylän keskuskoski menee tavallaan hukkaan siinä, joten hyvä, että tulee vähän elämää ja valoa siihen rantaan. Ei minulla ole mitään puskissa ryyppäämistä vastaan, mutta tuo paikka on vähän liian arvokas sellaiseen.

Erik Ahonen

Jazzmuseo Tampereen G Livelabissa tiistaina 27.8.2019 klo 20.