Saksofoninsoiton lehtori Kalle Oittinen vaalii klassisia sointi-ihanteita, mutta Pirkanmaan saksofonifestivaalilla esiintyvät ja opettavat myös jazzmuusikot.

HUOM! TAPAHTUMA TOTEUTUU VAIN OSITTAIN!

”Valitettavasti Saksofonitapahtuma pystytään toteuttamaan koronaviruksen takia vain osittain.

Saksofoniorkesterit ja klassinen mestarikurssi perutaan, mutta jazzkurssi toteutuu perjantaina ja lauantaina.

Perjantain Aleksanterin kirkon konsertti toteutuu normaalisti, mutta lauantai-illan Pyynikkisalin ja sunnuntai-illan Tuomiokirkon konsertit perutaan.

Nyt peruuntuvat festivaalin osiot pyritään järjestämään myöhemmin ilmoitettavana aikana.”

* *

Erik Ahonen

Pirkanmaan saksofonifestivaali (13.–15.3.2020) pääsi Kalle Oittisen mukaan syntymään ikään kuin puolivahingossa.

Aikanaan Alba-levy-yhtiön johtajana toiminut Timo Ruottinen esitti saksofoninsoiton opettajalle Petri Niemiselle, että Tampereelle pitäisi saada saksofoniorkesteri. Idea kuitenkin hautautui muiden kiireiden alle, kunnes Nieminen ja toinen Pirkanmaan musiikkiopiston opettaja Masa Orpana alkoivat edistää asiaa.

Musiikkiopisto lähti hankkeeseen mukaan, ja kiinnostusta kysyttiin myös Tampereen konservatoriosta, jonka saksofoninsoiton lehtori Oittinen on. Kun mukaan saatiin vielä kapellimestari Anna-Leena Lumme, sopiva työryhmä oli koossa.

– Ruvettiin miettimään, entä minkälaisessa muodossa saksofoniorkesteri saataisiin aikaan ja päädyimme siihen, että periodiluonteisena se toimisi parhaiten. Ensin on koulutusta ja sitten lopuksi konsertti. Oli myös tärkeää saada eritasoisia ryhmiä, jotta aloittelijatkin pääsisivät mukaan, Oittinen kertoo.

– Pyysimme kouluttajiksi Kaartin soittokunnasta Samu Metsäsen, Arto Lehtolan, Perttu Pannulan ja Eero Saunamäen. Mestarikursseja vetävät klassisella puolella Joonatan Rautiola ja jazzissa Manuel Dunkel – Sibelius-Akatemian opettajia molemmat. Näin ollen paikalla on koko Aava-saksofonikvartetti eli Rautiola, Metsänen, Saunamäki ja minä, joten päätimme pitää myös oman konsertin, Oittinen kertoo.

Lisäksi kävi ilmi, että saksofonisti Esa Pietilällä ja urkuri Pétur Sakarilla oli perjantaiksi konsertti sovittuna Aleksanterin kirkkoon, joten sekin otettiin mukaan ohjelmaan.

– Huomasimme, että meillähän on tässä festari! Oittinen sanoo.

Kalle Oittinen aloitti Tampereen konservatorion saksofoninsoiton lehtorina vuonna 2018. Kuva: Ilkka Vuorinen

Saksofonin arvostus ylös!

Belgialainen, mutta sittemmin Pariisiin siirtynyt Adolphe Sax kehitti saksofonin jo 1840-luvulla, mutta yhä saksofonilla on tavallaan ”uuden” instrumentin leima.

Populaarimusiikissa ja erityisesti jazzissa saksofonin asema on ollut vankkumaton jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Suomessakin monet jazzin tunnetuimmat nimet ovat saksofonisteja: Juhani Aaltonen, Eero Koivistoinen, Jukka Perko, Timo Lassy ja niin edelleen. Myös soulissa, rockissa ja iskelmissä saksofoni on usein kuultu soitin.

Klassisella puolella, jota Kalle Oittinen edustaa, tilanne on edelleen ristiriitaisempi. Metallista valmistettu saksofoni luokitellaan puupuhaltimeksi, mutta vieläkään sitä ei sellaiseksi aina tahdota hyväksyä. Oittinen muistelee erästä tapausta noin kymmenen vuoden takaa.

– Olin Sibelius-Akatemiassa harjoittelemassa erään piano-opettajan luokassa. Opettaja koputteli sitten ovelle ja ihmetteli, mikä soitin siellä soi. Kerroin, että saksofonihan tämä. Sitten hän kysyi, että mitä sillä soitat, Mozartin klarinettikonserttoako? Vastasin siihen, että ei, kyllä meillä on ihan omat konsertot ja sonaatit. Tällaistakin tapahtui vielä 2010-luvulla, Oittinen ihmettelee.

Vuonna 1988 syntynyt Oittinen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja Tampereen konservatorion lehtoriksi hänet valittiin vuonna 2018. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Kaartin soittokunnassa ja vierailee edelleen ”Tasavallan presidentin edustusorkesterin” riveissä silloin tällöin. Myös keikkoja sinfoniaorkestereissa on riittänyt.

Puupuhallin vai jazzsoitin?

Nyt Oittinen haluaa taistella saksofonin statuksen puolesta.

– Saksofonin vahvassa maineessa populaarikulttuurin puolella ei ole mitään vikaa, mutta minulla on missio, että ymmärrettäisiin laajemminkin, kuinka hyvin se toimii myös sinfoniaorkesterissa muiden puupuhaltimien rinnalla.

Oittisen mukaan klassisessa saksofoninsoitossa on paljonkin eroa populaareihin tyyleihin.

– Soitannollisesti vaikuttaa tietysti se, että kevyen musiikin estetiikka on erilaista kuin klassisen ja se taas muokkaa soittotapaa ja soittovälineitä. Itse haen sellaista tyyliä ja soittotapaa, että se sulautuu hyvin sinfoniaorkesterin puupuhaltajistoon, Oittinen sanoo.

Saksofonille on sävelletty suuret määrät myös ns. taidemusiikkia, mutta klassisen musiikin keskeisissä teoksissa soitinta kuullaan suhteellisen harvoin ja silloinkin usein ikään kuin pikanttina mausteena. Tunnetuimpia saksofonia käyttäviä teoksia on Ravelin Bolero, jota Oittinen ei ole vielä päässyt orkesterin kanssa soittamaan.

– Se on vielä to do -listalla!

– Muita vakioklassikoita ovat esimerkiksi Musorgskin Näyttelykuvia ja Rahmaninovin Sinfoniset tanssit. Ne ovat ammattimiehen keikkoja, puolen tunnin kappaleita, joissa saksofonistilla on yhdessä osassa soolo. Olet hiljaa, hermoilet saksofonin lehden kuivumista, ja kun sitten tulee oma vuoro soittaa, spottivalo on siinä, Oittinen kuvailee.

Jazzin ja klassisen tyylin ristiriitakin voi tulla keikalla vastaan.

– Aika usein saksofoni on tuomassa sävellykseen jazzvaikutteita, mikä tarkoittaa klassiselle soittajalle vähän tasapainoilua ja haastetta, että kuinka paljon siihen halutaan erilaista tyyliä tai soundia. Esimerkiksi Bernsteinin West Side Storyn pohjalta tekemissä Sinfonisissa tansseissa ensimmäisen alttosoolon kohdalla lukee ”jazzillisella otteella”.

Niin, alttosaksofoni. Se on Oittisen pääsoitin, mutta muutkin saksofoniperheen jäsenet kuten sopraano, tenori ja baritoni on hallittava, jos aikoo selvitä eteen tulevista keikoista.

1930-luvulla sävellettiin konserttoja

Entä sitten varsinainen, saksofonille sävelletty konserttimusiikki? On mielenkiintoista, että Oittisen mainitsemat konserttoklassikot on kaikki sävelletty 1930-luvulla: Aleksandr Glazunov (1934), Jacques Ibert (1935) ja Lars-Erik Larsson (1934).

Sen sijaan kamarimusiikkipuolelta Oittinen mainitsee paljon tuoreemman teoksen, William Albrightin sonaatin alttosaksofonille ja pianolle vuodelta 1984.

– Se on ehkä sonaateista suurin suosikkini. Se on iso teos, jota olen soittanut paljon.

Manuel Dunkel vetää jazzin mestarikurssia saksofonifestivaalilla. Kuva: Aaron Tejedor

Mutta palataan vielä lopuksi Pirkanmaan saksofonifestivaalin ytimeen eli saksofoniorkesteriin. Minkälainen kokoonpano sellainen on?

– Kokoonpano elää aika paljon, eikä se ole niin vakiintunut. Ohjelmistokin on aika rajallinen, koska historiallista ohjelmistoa ei ole. Viime vuosikymmeninä toiminta on kuitenkin aktivoitunut, koska se on hyvä kamarimusiikin ja orkesterisoiton välimaastossa oleva koulutusmuoto.

– Festivaalillakin vähän jokaisessa biisissä on erilainen stemmajako. Perussoittimet sopraano, altto, tenori ja baritoni ovat kaikissa mukana, ja myös bassoa käytetään.

Lähtökohtana on siis aina sopraanon, alton, tenorin ja baritonin muodostama saksofonikvartetti, joka on Oittiselle mieluinen kokoonpano jo oman Aava-kvartetinkin kautta.

– Se on puhallinsoittimien jousikvartetti ja sillä kokoonpanolla voi soittaa aivan mitä tahansa!

 

Pirkanmaan saksofonifestivaali

Järjestetään Tampereella ensimmäisen kerran 13.–15.3.2020.

Ohjelmassa mestarikursseja ja saksofoniorkesterien koulutusta.

Konsertteja on kolme:

  • Urkuri Pétur Sakari ja saksofonisti Esa Pietilä: Improvisoinnin helmiä. Aleksanterin kirkko pe 13.3. klo 19. Lisätietoa konsertista.
  • Aava-saksofonikvartetti: Näyttelykuvia. Pyynikkisali la 14.3. klo 19.
  • Grande Finale eli saksofoniorkesterien päätöskonsertti, joht. Anna-Leena Lumme ja Kalle Oittinen. Tuomiokirkko su 15.3. klo 18.

Lisätietoja festivaalista.