Fadotähti Mariza: ”Suomalaiset nauttivat musiikistani, vaikkeivät ymmärrä sanaakaan siitä, mitä laulan”

09.10.2019

Mariza saapuu Suomeen viiden vuoden tauon jälkeen. Konserteissa on luvassa uuden albumin ohjelmistoa ja vanhoja suosikkeja. Marizaa kuullaan Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 11.10.2019 ja Tampere-talossa lauantaina 12.10.2019.

Kikka Holmberg, teksti

Mosambikilaissyntyinen Mariza on loistanut fadotaivaalla jo kohta kaksikymmentä vuotta. Suomessa hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2003, ja Tampere-talon yleisö on saanut nauttia hänen vivahteikkaasta äänestään ja loisteliaasta läsnäolostaan viimeksi vuonna 2014. Vuosien mittaan hän on esiintynyt maailman merkittävimmillä lavoilla: muun muassa Sydneyn oopperatalossa, New Yorkin Carnegie Hallissa ja Barcelonan Palau de la Músicassa, ja hänelle on myönnetty useita kansainvälisiä palkintoja. Mariza on julkaissut uransa aikana seitsemän studiolevyä, joista viimeisin, Mariza, julkaistiin viime vuonna.

– Juuri nyt keskityn joulukuussa päättyvään maailmankiertueeseen, jonka aikana olemme matkustaneet Yhdysvalloissa, Kanadassa ja lukuisissa Euroopan maissa esittämässä Mariza-albumiini pohjautuvaa ohjelmistoa. Ensi vuosi on urani kahdeskymmenes ja pian saadaan uutisia siitä, mitä sen tiimoilta on luvassa, kertoo Kulttuuritoimitukselle sähköpostihaastattelun antanut Mariza.

Mariza Nunes syntyi Mosambikissa, mutta muutti Portugaliin ollessaan kolmevuotias. Hänen äitinsä on mosambikilainen ja isänsä portugalilainen.

Mariza Nunes alkoi laulaa ja kuunnella fadoa jo viisivuotiaana. Perhe asui Mourariassa, Lissabonissa, jossa hänen vanhemmillaan oli pikkuinen taverna. Naapurusto oli kuin elävä musiikkikoulu: Mourariassa Mariza eli ja kasvoi aidon fado-perinteen keskellä puhdasoppisia fadolaulajia kuunnellen.

– Kaksikymmentä vuotta kestäneen urani aikana olen tehnyt yhä enemmän ja enemmän ”marizaa”. Esittämäni musiikki ei siis ole ainoastaan fadoa tai mitään muuta yksittäistä musiikinlajia, vaan se on ainutlaatuinen sekoitus – aivan oma musiikinlaji niiden lähtökohtien pohjalta, joista musiikkini kumpuaa.

– Musiikissani on vaikutteita kolmelta maailmanmusiikkialueelta: Portugalista, Euroopasta ja Afrikasta. Sen voi kuulla ja tuntea uudella albumillani, Mariza kertoo.

– Kirjoitin tälle levylle ensimmäistä kertaa myös oman sanoituksen, sen nimi on Oração. En ikinä kuvitellut, että se pääsisi levylle, mutta niin kuitenkin kävi. Laulun on säveltänyt Tiago Machado.

Fadon kaiholla on paikka suomalaisten sydämissä

Laaja ilmaisuasteikko kuuluu Marizan vahvuuksiin. Se koskee paitsi äänenkäyttöä myös tulkintojen vahvaa dramatiikkaa, joka liikkuu sulavasti pienieleisyyden ja pateettisuuden välillä keveitä ja tanssillisia tuokioita unohtamatta. Tumman äänen vivahteikkuudessa on tilaa niin pehmeille kuiskauksille kuin salin täyttävälle voimalle. Konserttisalit täyttäneiden yleisömäärien perusteella fadon melankolisuudella on paikka suomalaisessa sydämessä.

– Fado on osa portugalilaista kulttuuria. Se on emotioonalista ja urbaania musiikkia, joka ilmaisee todellisia tunteita. Voidakseen laulaa fadoa täytyy kunnioittaa sen perintöä ja ymmärtää sen perinteet.

– Vaikkei puhuisi sanaakaan portugalia, on vaikea olla antamatta fadon intensiteetin koskettaa.

Marizan tuorein albumi Mariza ilmestyi toukokuussa 2018.

– Suomalaiset nauttivat musiikistani, vaikkeivät välttämättä ymmärrä sanaakaan siitä, mitä laulan. He tuntevat sen, ja se on tärkeintä. Olen aina tuntenut olevani lämpimästi tervetullut Suomeen, ylistää Mariza.

Mariza-albumiin pohjautuvan ohjelmiston lisäksi konserteissa on luvassa kappaleita myös Marizan edellisiltä albumeilta. Ohjelmassa kuullaan muun muassa suosikit Chuva ja Rosa Branca sekä iki-ihana Ó Gente Da Minha Terra.

Mariza Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 11.10.2019 ja Tampere-talossa lauantaina 12.10.2019.