Varhaisjakelu on hyvin suomalainen ilmiö. Kuva: Posti Group Oyj
MUSEOT | Sanomalehteen voi yhä kääriä silakat. Tablettikoneeseen ei. Postimuseo Tampereen Vapriikissa on toteuttanut Aamukahvi ja tuore lehti -näyttelyn yhteistyössä Postin, Päivälehden museon ja mediamuseo Rupriikin kanssa.
Kari Pitkänen
Tänään aloitin päiväni samalla tavalla kuin mahdollisuuksien mukaan aina arviolta 50 vuoden ajan: hain päivän lehden postilaatikosta ja vietin seuraavat 20 minuuttia lisäämällä tietämystäni ympäröivästä maailmasta.
Lehti tarttui matkaani jo kouluiässä. Vaihtoehtoja ei edes ollut. Internetistä ei tiedetty vielä mitään, ja telkkarista tuli ohjelmaa tasan kolmelta kotimaiselta kanavalta.
Sanomalehti kasvatti minut aikuiseksi, avasi ison maailman ja herätti uteliaisuuden kaikkia mahdollisia asioita ja ilmiöitä kohtaan.
Otin asian kai vähän liiankin tosissaan. Päädyin lehtialalle eli toimittajaksi, ja vieläpä nimenomaan kirjoittavaksi toimittajaksi.
Omassa perheessäni olen viimeinen printtimedian dinosaurus. Lapseni eivät painettua lehteä enää tilaa.
Kehitys lienee väistämätön, mutta surettaa silti.
Lehtipostia siirretään postilinja-autoon vuonna 1970. Kuva: Postimuseo
”Onko tämä muistonäyttely”, kysyn ensimmäiseksi Tampereen Vapriikin Postimuseossa näyttelypäällikkö Suvi Jallilta. ”Toivottavasti ei”, lisään heti perään, ja Jallikin myötäilee.
”Paperisella sanomalehdellä on ollut suuri merkitys suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa”, hän muistuttaa.
Toden totta. Ensimmäisen suomalaisen sanomalehden ilmestymisestä tuli 15. helmikuuta kuluneeksi tasan 250 vuotta.
Vuonna 1771 aloittanut lehti oli Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo tai tuttavallisemmin Åbo Tidningar. Sitä toimitti Henrik Gabriel Porthan.
Lehti oli valistuksen ajan lapsi – siis nimensä mukaisesti aito tiedotusväline. Siitä alkoi suomalaisen lehdistön kehitys, joka myötäili kansakunnan syntyä ja sivistyksen laajenemista kaikkiin kansankerroksiin.
Kotimaisen lehdistön tarina on yhtä kuin Suomen valtion ja kansakunnan historia.
* *
Åbo Tidningarin sai tilata ja noutaa itse lähimmästä postikonttorista. Myöhemmin kehittyi sanomalehtien varhaisjakelu, joka on hyvin suomalainen ja pohjoismainen ilmiö. Muualla lehti napataan kioskista mukaan ja luetaan kahvilassa, työmatkalla tai töissä.
Varhaisjakelu on kotimaisen sanomalehden elinehto. Mutta voiko se enää jatkua totutun kaltaisena, kun printtimedian kysyntä tasaisesti laskee?
Näyttelykirjassa sanomalehden tulevaisuutta pohtivan Heikki Nikalin luvut ovat kylmäävät.
30 vuodessa paperisten sanomalehtien kysynnästä on kadonnut kaksi kolmannesta. Vuonna 1990 Suomessa jaettiin 1,1 miljardia lehteä, nyt enää 400 miljoonaa. Tämäkin luku puolittuu kuluvan vuosikymmenen aikana.
Sanomalehdet ovat kuoleman spriraalissa: kysyntä laskee, jolloin lehden tekemisen ja jakelun kustannukset nousevat, jolloin on painetta korottaa tilaushintoja, jolloin kysyntä laskee entisestään.
”Parhaiten uhkaa voidaan torjua yhdistämällä varhaisjakelu ja postin päiväkanto taajamissa sekä niiden reuna-alueilla”, Nikali ehdottaa.
Yhä useampi sanomalehti luetaan tietokoneen tai kännykän ruudulta. Kuva: Paula Kaskimaa
Sanomalehti ei varmasti häviä kokonaan. Kysymys kuuluukin, koska viimeinen painettu lehti jaetaan?
”Journalismi ei katoa mihinkään. Se on entistä tärkeämpää aikana, jossa riittää tee-se-itse-julkaisuja”, Suvi Jalli näkee.
Punnitulle ja tutkitulle faktatiedolle varmasti riittää kysyntää. Ikävä puoli asiassa on, että uusilla alustoilla levitetään surutta myös väärää informaatiota ja suoranaisia valheita.
Journalismin kuluttajalta vaaditaan aikamoista medialukutaitoa. Sen syntyminen ei ole lainkaan varmaa, mikäli mittapuuna ei enää ole ammattimaisesti ja journalististen periaatteiden mukaan toimitettuja sanomalehtiä.
* *
Oma ennusteeni on, että sanomalehti palaa 2030-luvulla takaisin juurilleen: siitä tulee tiedostavan ihmisryhmän arvostama ja käyttämä ja tällä kertaa sopivasti retrohenkinen tiedonvälittäjä, jonka kanssa edelleen nautitaan kuppi kahvia tai teetä.
Käyttöliittymänä paperilehti on nimittäin yhä aivan ylivoimainen kaikkiin kilpailijoihinsa verrattuna.
Sitä paitsi lehteen voi yhä kääriä silakat. Tablettikoneeseen ei.
Näyttely jatkuu 28.8.2022 saakka. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Holodomor – Työväenmuseo Werstaan näyttely Ukrainaan 1930-luvulla tehdystä nälänhädästä
NÄYTTELY | Tampereen Työväenmuseo Werstaan Holodomor-näyttely panee miettimään ihmisen ikuista luontoa. Kansanmurhasta voidaan puhua, kun politiikka ja ideologia ovat nälän keskeisiä aiheuttajia.
Tampereen museot 2025: Muumien maailmaan pääsee ensi vuonna tutustumaan ilmaistapahtumissa
NÄYTTELYT | Vapriikki esittelee supersankareita, Tampereen taidemuseo surrealismia ja Milavida Rooman oopperan pukuloistoa. Sara Hildénin taidemuseon kevään taiteilija on Heikki Marila.
