Vapriikin komea ja kansainvälisestikin huippuharvinainen näyttely nostaa viimein antiikin maailman tärkeimmän satamakaupungin Ostian sille kuuluvaan arvoon.
Kari Pitkänen, teksti ja kuvat
Vapriikin komea ja kansainvälisestikin huippuharvinainen näyttely Ostia, portti Roomaan nostaa viimein antiikin maailman tärkeimmän satamakaupungin Ostian sille kuuluvaan arvoon.
Jos joku kahden tuhannen vuoden kuluttua kaivaa esiin Itämereen uponneen Rauman, Kotkan tai Hangon kaupunkien jäänteet, mitä hän voi niiden perusteella päätellä ympärillä eläneen yhteiskunnan rakenteista, tavoista, toiminnasta ja ideologiasta?
Ehkä sen, että kaupungeissa on vallinnut pitkälle erikoistunut ja hyvin kehittynyt työnjako. Rikkaat asuivat huviloissa ja omakotitaloissa, mutta kerrostalojakin rakennettiin. Työntekijät, ammattikunnat ja korporaatiot toimivat hyvin järjestäytyneesti.
Laiva lähestyy Ostian satamaa ja kyydissä on viljaa ja viiniä. Rooman jatkuva viljantarve piti yllä katkeamatonta tuontikauppaa Välimerellä.
Pääkatujen varsille oli ripoteltu kauppaliikkeitä, baareja, palveluja ja take-away-ravintoloita. Kaupungissa vaikutti koko joukko uskontoja, ja kulttuurielämä oli monipuolisen vilkasta. Poliisi ja palokunta pitivät järjestystä yllä.
Sataman merkitys oli keskeinen. Tavaraa virtasi sisään ja ulos maasta, ja mukana tulivat ulkomaalaiset kauppiaat, oudot tavat ja tuoreimmat vaikutteet, opit ja uskomukset. Juuri se on ollut satamakaupunkien tehtävä niin kauan kuin historiaa on kirjoitettu, eikä vanhan Rooman Ostia tehnyt tässä suhteessa poikkeusta.
Tuoni vei kolmekymppisenä
Kalamosaiikit ovat tunnettuja Ostiasta ja muualta Roomasta. Kalakuvien merkitys on ollut kulinaarinen, sillä kuvatut kalat ovat aina syötäviä ja siksi hyvin arvostettuja.
Tietysti löytyy erojakin. Raumalla eivät orjat kalistele kahleitaan tai köyhistä köyhimmät raada Hangon suolatasangoilla. Julkisiin käymälöihin ei enää kokoonnuta politikoimaan, seurustelemaan ja pyyhkimään yhteisellä vessaharjalla.
Yleinen elintaso on kuin toiselta planeetalta. Ostiasta tutkitun hautausmaa-aineiston perusteella naiset olivat kuolleet keskimäärin 33:n ja miehet 38 vuoden iässä. Mutta hekin toivoivat hyvää elämää, kuten me nyt ja meidän jälkeemme tulevat.
– Menneisyys oli itse asiassa aika samanlaista kuin elämä tänään iloineen ja murheineen, historian yhtäläisyydet kiteytti näyttelyn avajaisviikonlopun seminaarissa puhunut Suomen Rooman-instituurin johtaja, Tampereelta kotoisin oleva Arja Karivieri.
Vasta toinen Ostia-näyttely
300-luvun marmoripatsas Amorista ja Psykhestä lapsina on löydetty yhdestä Pompejin hienoimmista taloista, joka on saanut nykyisen nimensäkin patsaan mukaan.
Ostia, portti Roomaan on näyttely, jollaisia Suomessa ei toteudu juuri koskaan ja maailmallakin ani harvoin. Esillä on lähes 200 esinettä vauvan ”tuttipullosta” ja lääkärin pinseteistä komeisiin sarkofageihin ja marmorisiin seinäreliefeihin. Osa alkuperäisistä ostialaisesineistä ei ole ollut koskaan esillä missään.
Edellisen ja ainoan kerran Ostiaa on esitelty teemanäyttelyssä Genevessä vuonna 2001. Tampereen näyttely on avoinna 10. toukokuuta 2020 saakka, jonka jälkeen se jatkaa supistetussa muodossa Osloon.
Suomalaisen Ostia-tutkimuksen perinteet juontavat 1960-luvulle, jolloin professori Jaakko Suolahden tutkimusryhmä selvitti paikallisten tiilileimojen kehitystä ja historiaa.
Vapriikin näyttelyn takana ovat Vapriikin lisäksi Suomen Akatemia, Tampereen yliopisto, Suomen Rooman-instituutti sekä joukko italialaisia museoita, erityisesti Parco Archeologico Ostia Antica.
Näyttelyä on valmisteltu neljä vuotta, ja sen yhteydessä ilmestyy suomeksi ja englanniksi myös uusinta Ostia-tutkimusta luotaava laaja näyttelyjulkaisu.
Viljalaivojen jatkuva jono
Pronssinen orjan kaulapanta on 300-luvulta. Tekstissä lukee: Tene me ne fugia(m), fugio eli Pitele minua, etten karkaisi. Minä karkaan.” Panta oli rangaistus orjalle, joka oli yrittänyt paeta omistajiltaan.
Ostian historiaa on tutkittu ja luodataan Vapriikissa noin tuhannen vuoden periodilta eli 300 eaa.–700 jaa. Kukoistusaikaana kaupunki eli ajanlaskun alun molemmin puolin ja siitä edelleen noin 200-luvulle.
Lopulta Ostia hautautui hiekkaan, rantaviiva vetäytyi kauemmas ja kaupunki hylättiin 700-luvulle tultaessa ja Rooman jo menetettyä asemansa maailman napana.
Ostia Antican kaivausalue ja yleisölle avoin muinaispuisto löytyy melkein kävelymatkan päästä nyky-Rooman Leonardo da Vinci -lentokentältä. Taajaman nimi on nykyisin Fiumicino, jolla lentokenttääkin usein kutsutaan.
Enimmillään vanhassa Ostiassa arvioidaan asuneen 50 000 ihmistä. Kaupungin tärkein tuontiartikkeli oli vilja, jota virtasi Roomaan jopa 400 000 tonnia vuodessa. Sen ajan logistiikalla ja kuljetuskalustolla sen täytyi tarkoittaa tuhansia viljalaivoja vuodessa ja jatkuvaa jonoa kaupungin sataman redillä.
Roomaan välitettiin muitakin hyödykkeitä: arvokkaita mausteita, kankaita, norsunluuta, ylellisyystavaraa, kalaa, viiniä sekä tietenkin ajan yleismaustetta garum-kalakastiketta.
Mithra vain miehille
Seinäreliefi kuvaa kätilöä työssään. Tuleva äiti istuu hyvin modernisti synnytystuolissa. Tämä on ainoita tunnettuja kuvauksia roomalaisista synnytyskäytännöistä.
Nykykävijä voi Ostia-näyttelyssä vain aavistella, millaista olisi ollut joutua roomalaisen kirurgin operoitavaksi vitriinissä esillä olevilla leikkausvälineillä. Tai miten oma fysiikka kestäisi kantajana satamassa, jossa tavarat kuljettettiin paljolti käsi- ja hartiavoimilla säkkeihin tai epäergonomisiin amfora-ruukkuihin pakattuina. Näin saadut vammat ja kulumat näkyvät karusti aikakaudelta tehdyissä luustoanalyyseissä.
Arkipäivän harmautta ja elämän raskautta kevensivät uskonnot, joita Ostiassa vaikutti parikymmentä. Yksi suosituimmista alaluokan ja sotilaiden keskuudessa oli persialaisperäinen Mithra-kultti, jonka koko teologiaa ei enää tarkkaan tunneta.
Mithra surmaa härän eli valo kukistaa pimeyden ja epäjärjestyksen maailmassa. Mithra-kultin keskeinen kuvapatsas on myös Vapriikin näyttelyn komeimpia yksittäisiä esineitä.
Ostiasta on paikallistettu ainakin 17 Mithraeumia eli tämän valon jumaluuden palvontapaikkaa. Ne ovat usein maanalaisia, kapeahkoja pyhättöjä, jonne kerralla mahtui vain muutamia kymmeniä uskovaisia. Mithraeumeja ei useinkaan varta vasten rakennettu, vaan palvontapaikat saneerattiin asuintalon kellariin, varastoon tai muuhun sopivaan tilaan.
– Mithra-kultissa oli seitsemän initiaatiovaihetta, joista alin oli nimeltään Korppi ja ylin Pater eli Isä. Kultti oli sallittu ainoastaan miehille, filosofian tohtori, dosentti Marja-Leena Hänninen kertoi näyttelyn avajaisseminaarissa.
Näyttelyyn rakennetussa Mithraeumissa katse kiintyy heti patsaaseen, jossa Mithra surmaa härän. Katosta lankeava kirkas valo valaisee patsaan ylhäältä ja luo sille dramaattisen vaikuttavat puitteet. Samaa tehokeinoa käyttivät jo roomalaiset itsekin.
Ostia, portti Roomaan avoinna Tampereen Vapriikissa 10.5.2020 saakka. Teemakierros Syntinen satamakaupunki (K-18) 9., 16., 23. ja 30.11 klo 18–19. Vain aikuisille.
