Ostiassa seksikin oli osa luokkajakoa – Vapriikin Rooma-näyttelyn suositut K18-kierrokset jatkuvat

08.01.2020

Ruumiin iloja ja nautintoja ylistettiin Rooman tärkeimmästä satamakaupungista Ostiasta löydetyissä runoissa, teksteissä ja esineissä – ja silti kreikkalaiset pitivät roomalaisia estoisina!

Kari Pitkänen, teksti ja kuvat

”Säästät neitsyyttäsi, mitä varten? Toisella puolella olemme luita ja tuhkaa”, runoiltiin Rooman satamakaupungissa Ostiassa pari tuhatta vuotta sitten. Eikä todellakaan kieltäydytty mistään maailman riemuista!

Ostiassa elettiin, juotiin, syötiin ja naitiin – niin, nykykatsannon mukaan helposti ”kuin viimeistä päivää”, mutta aikalaisten arvion mukaan todennäköisesti ihan normaalisti osana arkipäivän elämää.

– Antiikin seksielämä oli aika liberaalia verrattuna varsinkin myöhempään keskiaikaan. Toisaalta kreikkalaiset pitivät roomalaisia suorastaan estoisina.

Tiina ja muut Ostia-näyttelyn oppaat vievät aikuiskuulijat hieman uskaliaammalle matkalle Rooman satamakaupungin historiaan.

Seksiäkään ei sopinut muka harrastaa valot päällä, oppaamme Tiina tarinoi Tampereen Vapriikin Ostia-näyttelyn Syntinen satamakaupunki -erikoiskierroksella.

Marraskuisena iltana Ostian syntien saloja valottavalle kierrokselle osallistuu noin 50 kiinnostunutta aikuista.

Lasten korville kaikki kierroksen teemat eivät sopisikaan, ja siksi Tiinakin esiintyy tässä jutussa vain etunimellään. Päivätyönsä hän tekee ala-asteen opettajana.

Viinissä juotiin jumala

Ostiassa kuten muuallakin Roomassa hyvä ruoka ja viini olivat arvossaan. Aikalaisten viinimaku tosin oli melko toisenlainen kuin nykyisin: suosiossa olivat sherryn ja madeiran kaltaiset makeat viinit – siis todella makeat:

– Kymmeneen litraan viiniä sekoitettiin viisikin kiloa hunajaa ja lisäksi muita mausteita kuten pippuria, sahramia, taateleita ja valeriaanaa.

Huilu, nopat ja pelimerkit muistuttavat tavallisen kansan vapaa-ajan vietosta Ostiassa. Uhkapelit olivat virallisesti kiellettyjä, mutta sääntöä ei juuri valvottu.

Viininjumala Bacchuksen kunniaksi pidettiin juhlia usein, lopulta viisikin kertaa kuukaudessa. Bakkanaaleista ei ollut enää pitkä matka orgoihin, ja juhlien väliaika taisikin sitten kulua kohmeloista päätä ja omaatuntoa selvitellessä.

Nousuhumalalle tosin kehitettiin hieman ylevämmältä kuulostava selitys: viinin mukana ihmiseen siirtyi jumala, jonka vaikutuksesta käyttäytyminen muuttui. In vino veritas eli viinissä on totuus, kuten yhä tiedetään.

Miehillä eri normit

Ostialaisten suosimia vapaa-ajan rientoja olivat hevosvaljakoiden kilpa-ajot, eläin- ja gladiaattoritaistelut sekä teatteri. Näyttämötaide tosin ei ollut niin arvostettu taidemuoto kuin voisi kuvitella.

– Jos näytelmän takia jonkun piti kuolla näyttämöllä oikeasti, niin myös tapahtui, Tiina kertoo.

Fallos-symboli oli roomalaisille kirjaimellisesti varsinainen onnenkalu. Riipus voitiin laittaa lapsenkin kaulaan pahan karkottamiseksi.

Uhkapelejäkin harrastettiin, vaikka virallisesti niitä yritettiin kieltää. Rooman keisareiden tiedetään jopa hankkineen itselleen uhkapeliseuraa jakamalla omia varojaan pelirahoiksi köyhemmille seuralaisilleen.

Gladiaattorit, nuo seksikkäät hunksit, olivat erityisesti naisten suosiossa – ylhäistenkin. Näistä suhteista ei vain ääneen huudeltu, sillä miehille sallittiin seksi ja avioelmässä paljon enemmän vapauksia kuin heidän vaimoilleen.

– Tytöt tulivat naimaikään jopa 12-vuotiaina, mutta miehet avioituivat usein vasta kolmekymppisinä. Miehiltä ei todellakaan odotettu uskollisuutta, ja varsin usein naimisiin meno oli enemmänkin molempia hyödyttävä järkiavioliitto.

Kaikki kävi – melkein

Roomalaisten seksissä kyse oli nimenomaan penetraatiosta ja alistumisesta.

Homosuhteet hyväksyttiin niin kauan, kun tämä asetelma noudatti yhteiskunnan luokkajakoa eli määräysvaltaa suhteessa käytti miehistä ylempiarvoinen. Jos asetelma kääntyi päälaelleen, suhde tuomittiin luonnottomaksi ja sen osapuolia kohdeltiin tämän mukaisesti.

Roomalaista avioparia kuvaava marmorireliefi kertoo puolisoiden tasa-arvosta ja keskinäisestä kunnioituksesta. Parhaimmillaan Roomassa avioiduttiin rakkaudesta, usein pelkistä järkisyistä.

– Naisten välisestä seksistä ei ole olemassa lähteitä. Tutkijat eivät myöskään ole yksimielisiä siitä, onko Ostiasta edes löydetty bordelleja kuten Pompejista. Mahdollisia kohteita on paikallistettu kolme, Tiina opastaa.

Löytyneet tekstit kertovat silti omaa kieltään. Mikään inhimillinen ei ollut ostialaisille vierasta. Kirjoittajat ylistävät esimerkiksi suu- ja anaaliseksin iloja.

”Ja kun hän nostaa reittä, kuolleenkin kyrpä herää”, eräs runo ylistää tanssitytön suloja.

Tampereen Vapriikin Ostia, portti Roomaan -näyttelyn Syntinen satamakaupunki -kierrokset (K18) jatkuvat 11.1., 18.1. ja 25.1.2020 kello 18 ja 19. Liput 13 euroa.