Taiteilijat ja ympäristötaiteen parissa toimivat keskustelivat Seinäjoella siitä, mitä merkitystä ympäristötaiteella voi nyt ja tulevaisuudessa olla. ”Jotta ympäristötaide todella vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen, tulisi sen taustalla olla vahva filosofinen pohja.”

Kirsi Haapamatti, teksti ja kuvat

Mitä ympäristötaide on? Määritelmiä on monenlaisia. Ympäristötaide voi olla teos, joka toteutetaan luontoympäristöön – mutta myös rakennettuun tilaan. Se voidaan tehdä luonnonmateriaaleista tai sitten ei.

Tieteen termipankki määrittelee ympäristötaiteen paikkasidonnaiseksi taiteeksi. Sitä ei voi siirtää toiseen ympäristöön ilman, että teoksen identiteetti muuttuu. Ympäristötaiteella halutaan antaa katsojalle uusi näkökulma ympäristöön. Saada ajattelemaan, ehkä myös toimimaan.

Näin ainakin toivoo Ilkka Kuukka Suomen luonnonsuojeluliitosta. Kuukka työskentelee Hiilipörssi-hankkeen ympäristötaidekoordinaattorina. Soiden ennallistamiseen varoja keräävä Hiilipörssi on vastikään ryhtynyt rahoittamaan myös ympäristötaidetta.

– Jotta ympäristötaide todella vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen, tulisi sen taustalla olla vahva filosofinen pohja. Usein myös kytkös tieteelliseen tietoon on hyvä, Ilkka Kuukka muotoilee.

”Luontoa on joka paikassa, me olemme osa sitä”

Kuukka vieraili toukokuun lopussa Seinäjoella keskustelemassa ympäristötaiteen mahdollisuuksista osana luonnonsuojeluaatetta ja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Mukana keskustelemassa olivat ympäristötaidettaan Seinäjoen Vanhalle Paloasemalle (SoS Station -taidetapahtuma osana Pixelache-festivaalia) asettaneita taiteilijoita. Antti Hintsa kertoo valokuvateostensa vaikuttavuudesta näin:

– Halusin kuvata nimenomaan metsänomistajien ja metsäammattilaisten metsäsuhdetta ja antaa heidän kertoa ajatuksistaan. Uskon, että viesti otetaan paljon paremmin vastaan näin, verrattuna siihen, että minä taiteilijana kertoisin metsänkäyttönäkemyksistäni.

Hintsa toivoo kuviensa lisäävän ihmisten ymmärrystä toisia metsän käyttäjiä kohtaan. Kuvissa poseeraavat esimerkiksi metsuri ja metsästäjä.

Luonnonsuojeluliiton Hiilipörssin taidetta sijoitetaan ennallistettaville soille. Ne ovat usein tiettömien taipaleiden takana.

– Ympäristötaiteen sijoittamisessa onkin mietittävää. On mahdollista, että teosta katselevat lähinnä luonnoneläimet. Onko se silloin merkittävää? On keksittävä tapoja, joilla teokset tuodaan ihmisille nähtäväksi, vaikka sijaintipaikka olisi kaukana kaikesta, Ilkka Kuukka pohtii.

Alan Bulfin Pixelache-festivaalilta, Sanna Karimäki-Nuutinen Seinäjoen taidehallista ja Pii Anttila Mullistaja-maaseututaidemallihankkeesta kertoivat, että ympäristötaide on monella tapaa erilaista kuin taide, jota olemme tottuneet katselemaan.

– Ympäristötaideteos ei ehkä tule koskaan valmiiksi meidän elinaikanamme, vaan se jatkaa muuttumistaan. Näin silloin, kun teos on luonnossa ja sen ympärille ja ylle kasvaa kasveja tai teos lahoaa, Bulfin kertoo.

Karimäki-Nuutinen kertoo esimerkin oslolaisesta The Future Library -projektista, jossa kasvatetaan metsää sadan vuoden ajan. Kun tietty puu on kasvanut riittävän isoksi, siitä tehdään paperia ja kirja. Kirja julkaistaan sadan vuoden kuluttua. 

Pii Anttila pohti, että ympäristötaidetta voi olla myös kotiympyröissä, sitä ei aina tarvitse viedä ”ulos luontoon”.

– Luontoahan on joka paikassa, me olemme osa sitä. Ympäristötaide voi saada aikaan sen, että katselemme omaa kotiamme uusin silmin ja alamme esimerkiksi kierrättää tai pohtia kulutusvalintojamme.

Luonnonsuojeluliiton Kuukka harmittelee, että ainakin toistaiseksi Hiilipörssillä on niukasti varoja taiteen tukemiseen. Tänä keväänä avattu rahoitushaku tuotti runsaasti hakemuksia, ja Kuukka sanoo monien hyvien ehdotusten jäävän vaille rahoitusta.

– Tuntuu hienolta, että monet taiteilijat haluavat työllään olla mukana luonnonsuojelutyössä. Uskon ympäristötaiteen vaikuttavuuteen.

Taiteilijan pienempi hiilijalanjälki

Sastamalalainen Reetta Partanen tekee ympäristötaidetta.

Sastamalassa asuva kuvataiteilija Reetta Partanen tekee ympäristötaidetta. Hän on hiomassa yhteistyökuviota myös Luonnonsuojeluliiton Hiilipörssin kanssa.

– Taideteoksen tai -teosten sijoittaminen suolle on kiehtovaa. Olen saanut paljon uutta tietoa suoluonnosta ja suolla elävistä eliölajeista. Ajattelen, että teen teokseni yhteistyössä niiden kanssa. Jää nähtäväksi, miten luonto on hyödyntänyt teoksiani kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. Ovatko sammaleet peittäneet ne ja työt sulautuneet osaksi luontoa?

Reetta Partanen pohtii ympäristötaiteen olevan tärkeää kahdestakin syystä. Parhaimmillaan se saa katsojan kiinnittämään huomion asiaan, joka muutoin jäisi huomaamatta. Se saa havahtumaan, ajattelemaan uudella tavalla luontosuhdetta ja ehkä myös parantaa sitä.

– Myös taiteilijalle se on avartavaa. Ympäristötaideteoksia suunnitellessani ja tehdessäni opin ympäristöstä asioita, joita en ehkä muutoin tulisi oppineeksi. Luontosuhteeni tiivistyy. Olen huomannut, että tämä myös aiheuttaa sen, että kiinnitän huomiota työtapoihini. Pyrin säästämään sähköä ja käyttämään myrkyttömiä materiaaleja.

Reetta Partasen ympäristötaidetta on ollut näytteillä myös galleriatiloissa. Kuvissa on hänen Perintö-näyttelyn veistosinstallaatioitaan Seinäjoen taidehallissa.

– On vielä oma juttunsa, kun taide viedään näyttelytilan sijaan luontoon. Teen valmistelevia töitä työtilassani Sastamalassa, mutta lopullinen työ on tehtävä paikan päällä.

Reetta Partasen veistosinstallaatioita on esillä Seinäjoen taidehallin Perintö-näyttelyssä.

Partanen pitää ajatuksesta, että taide asetetaan katsottavaksi metsään tai suolle.

– Museoihin tulevat ihmiset ovat jo valmiiksi kiinnostuneita taiteesta. Silloin ollaan ikään kuin omassa kuplassa. Luonnossa kuka tahansa voi kohdata teoksen, hän sanoo.

– Saavutettavuus on ympäristötaiteessa tärkeää. Toisaalta ei sitä pakosta tarvitse auton ikkunasta pystyä katselemaan. Taideteoksen ja luonnon havainnointi voi syventyä, jos sen äärelle pääsemiseksi pitää nähdä edes hieman vaivaa. Saa nähdä, millaiseen paikkaan tuleva suotyöni sijoittuu.

Taiteilija on saanut ympäristötaiteensa tueksi apurahoja, viimeksi Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan toimikunnalta. Ympäristöteokset, kuten tämä Reetta Partasen tuleva työ, eivät ole myytäviä teoksia. Niitä ei voi siirtää tai toisintaa.

– Erilaiset apurahat ja säätiöiden tuet ovat edellytys tällaisen taiteen tekemiselle. Olen iloinen, että ympäristötaidetta nykyisin arvostetaan. Tämä kertoo yhteiskunnan arvoista. Moni taiteilija haluaa ottaa töillään kantaa ympäristönsuojeluun. On hienoa, että tätä halutaan tukea.