Tanssivat vedet ja muuta valotaidetta Tammerkosken rannoilla – katso video Tampereen 240-vuotisjuhlista

09.10.2019

Tammerkoski oli kauniimpi kuin koskaan, kun Tampere juhli 240-vuotispäiväänsä upeilla taideteoksilla kosken rantareitin varrella. Kulttuuritoimitus kokosi parhaat palat videolle.

Marja Aaltio, teksti
Marita Salonen, video

Koskipuisto on pimeä. Muutaman sekunnin kuluttua alkaa toiseksi viimeinen Tanssivien vesien esitys. Koskenranta on täynnä väkeä, vaikka Valoviikkojen avaus on jo päättynyt. Moni jää katsomaan vielä uudestaan vesien tanssin, ja lisääkin väkeä valuu paikalle. On lauantai 5. lokakuuta ja Tampereen 240-vuotispäivän juhlinta alkaa olla lopuillaan. Pian hienot valoteokset ovat vain muisto.

Vesiurut on asennettu Tammerkoskeen sähkölaitoksen alapuolelle. Ensimmäinen varovainen suihku kasvaa nopeasti vesimassojen pyörteiksi. Valo tehostaa veden liikettä. Musiikin pauhatessa ja vesien tanssiessa Tammerkoski on kauniimpi kuin koskaan.

Olkaa hyvät! Tässä vielä pieni muisto kaikkien aikojen parhaasta syntymäpäivälahjasta kaupunkilaisille! Sillä mikä sen parempi lahja onkaan kuin kulttuurielämys yhdessä tuhansien muiden kanssa.