Ripustus paljastaa timantin – Martha Diamondin näyttely Sara Hildénin taidemuseossa

Kuva: Jussi Koivunen

Portaiden alla oli pieni maalaus. Se oli selkeämmin kolmiulotteinen kuin monet näyttelyn muista töistä. Työssä oli myös sininen, joka kesti katsomista. Mutta oli siinä jotain muutakin.

Martha Diamondin näyttävimmät työt ovat usean neliömetrin kokoisia. Näitä on Sara Hildénin taidemuseon laajassa näyttelyssä esillä useita. Väripinnat on koostettu reippaasti niin, että siveltimenjäljet ovat monessa teoksessa selvästi näkyvissä. Yhdessä ne synnyttävät dynaamisen ja tunnistettavan näkymän Diamondin kotikaupunki New Yorkiin.

Jostain syystä huomioni kuitenkin kerta toisensa jälkeen kaappaa alakerran seinälle melkein huolimattoman oloisesti sijoitettu yksinäinen teos. Siinä yksinkertainen pilvenpiirtäjän silhuetti kurottaa kohti taivasta. Muoto on luonnosteltu varmoin siveltimen vedoin, mutta lopputulos ei ole liian huoliteltu, pikemminkin täydentämään kutsuva.

Maalausta kehystää lautamuotilla valettu paljas betoni. Brutalistinen seinäpinta on röyhkeän jyhkeä. Valussa syntyneet epätäsmällisyydet ja vuosikymmenien myötä pintaan ilmestyneet kolhut ja reiät tekevät pinnasta elävän ja itsessään kiinnostavan.

* *

Kuten näyttelysuunnittelun historiaa tutkinut Brian O’Doherty on todennut, ne tavat, joilla teoksia taidenäyttelyissä ripustetaan, sisältävät aina oletuksia siitä, mistä töissä ylipäätään on kysymys. Ripustuksella taideteos voidaan irrottaa itsenäiseksi kokonaisuudeksi tai kytkeä tulkittavaksi yhteydessä muihin töihin. Usein ripustus ohjaa näyttelykävijää liikkumaan tilassa ja katsomaan teoksia tietyllä tavalla.

Taidemuseon alakerran isoista ikkunoista aukeaa näkymä pihan veistospuistoon. Näyttelytila jatkuu saumattomasti Näsijärven kehystämään rantakaistaleeseen. Diamondin vaatimaton maalaus tarjoaa kontrastin tälle jatkuvuudelle. Se ikään kuin avaa kurkistusikkunan toiseen suuntaan, betonin sisään.

Brutalistiseen muuriin taivasluukun avaava teos muistuttaa avoimen varaston tapaan, miten näytteillä oleva kokonaisuus on aina huolellisen valinnan, kuratoinnin ja sommittelun tulos. Teoksen merkitys ei synny vain suhteessa näyttelyn muihin töihin, vaan myös suhteessa niihin teoksiin, jotka eivät ole esillä.

Avajaisten jälkeisellä viikolla tajuan, että en edes tiedä työn nimeä, saati sen maalausvuotta. Päätän palata Särkänniemeen, katsoa teosta eri kulmista, läheltä ja kaukaa, kenties siemaista lasin portviiniä Café Sarassa ja arvioida vielä kerran. En kuitenkaan tee niin, sillä pelkään. Ehkä taika on murentunut, ehkä en olekaan enää niin varma näkemästäni. Nopea räpsy kännykän muistikortilla saa toistaiseksi riittää.

* *

Joskus taide jää vaivaamaan. Jää miettimään jotain repliikkiä, riffiä tai tekstuuria eikä saa sitä mielestään. Korvamato voi olla harmittava, mutta kokemus voi olla myös antoisa, pitkään syvenevä pohdinta. Voi löytää itsensä tuijottamasta aivan liian pitkään oman kellarin lautamuotilla valettua seinää. Tai huomaa katsovansa kotikaupunkinsa tornitaloja ja tehtaanpiippuja hiukan toisin.

Martha Diamondin näyttely ei muistuta vain siitä, miten näytteillepano ja asiayhteys aina muokkaavat taiteen tulkintaa. Se myös alleviivaa ihmettelyn ja uteliaisuuden metodista voimaa. Koskaan ei voi tietää, miten nurkan taakse tai portaiden alle kurkistaminen saattaa palkita.

Olli Sotamaa

Martha Diamondin näyttely Sara Hildénin taidemuseossa 17.1.2027 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua