Aliisa ja Tuomas Sinkkonen ottamissaan kuvissa.
VALOKUVAUS | Tuomas ja Aliisa Sinkkonen ovat tehneet viiden vuoden ajan valokuvia märkälevy-kollodionmenetelmällä, joka keksittiin 1850-luvun puolivälissä.
Leena Reikko, teksti
Kuvat Tuomas ja Aliisa Sinkkonen
Vuonna 1851 brittiläinen Frederic Scott Archer kehitti valokuvaustekniikan, jossa kuva tallentui märkälevylle. Noin 163 vuotta myöhemmin digitaalisen kulttuurin opiskelija ja valokuvaaja Tuomas Sinkkonen törmäsi internetissä tähän menetelmään ja oli myyty mies. Nettikohtaamisen seurauksena Tuomas on vaimonsa Aliisan kanssa jo yli viiden vuoden ajan tehnyt rujon kauniita potretteja tällä maagisella tekniikalla Studio 1851:ssä Porissa.
− On tietenkin aika vinhaa, että olemme päätyneet tähän, vaikka olemme opiskelleet päinvastaista, sanoo niin ikään digitaalista kulttuuria opiskellut ja filosofian maisteriksi valmistunut Aliisa Sinkkonen.
Hän on vähitellen aloittelemassa väitöskirjaa aiheena hylättyjen kuvausmenetelmien uusiokäyttö.
− Toisaalta mitään tällaista vanhaa ei oikeastaan voisi ilman nettiä tehdäkään. Kaikki tieto tästä menetelmästä on haettu sieltä, ja somen kautta ihmiset jakavat näitä meidänkin kuviamme. Aika harvahan näitä muualla näkee, ellei sitten käy katsomassa näyttelyitä.
Suurin osa kuvattavista on saanut vihiä studiosta nimenomaan somen kautta.
– On jännittävää yhdistää 1800-luvun tekniikka tämän päivän sosiaaliseen mediaan, Aliisa kertoo.
Pariskunnalla on selkeä työnjako: Tuomas kuvaa, Aliisa avustaa. Projekti on ollut alusta asti yhteinen. Parivaljakko kiertää myös ympäri maata kuvaamassa, usein museoissa. Näyttelyitä on ollut useilla paikkakunnilla.
− 1800-luvullakaan tekijät eivät olleet taitelijoita, vaan valokuvaajia. Niin minäkin. Mutta Studio 1851 on myös taideprojekti, jollaista ei Suomessa ennen ollut. On ollut hienoa tuoda tämä tänne, Tuomas sanoo.
Reportterin kamera tuli Poriin
Kellaristudion kuvausnurkassa seisoo menneestä maailmasta muistuttava venäläinen paljekamera. Hyllyssä on muutama erilainen kamera lisää, kokoelma linssejä ja vähän kuvausrekvisiittaa; lintupatsas, peilipöytä, jonkun kansakoulun jäämistöstä pelastettu seinätaulu, joka esittää muinaisen Babylonian maailmanvallan kunniaportteja.
Aliisa esittelee kameraa ja toteaa sen teknisesti melko yksinkertaiseksi. Siinä on linssi, sitten tyhjää välissä ja ulkopuolellekin näkyvät palkeet säätelemässä tarkkuusaluetta. Viimeksi takalasi, missä kuvaaja näkee kuvattavan peilikuvana ja ylösalaisin.
− Vaikka tämän pystyy järjellä selittämään, on siltikin vaikea tajuta, että joku on tällaisen yli 150 vuotta sitten keksinyt.
Kameroita Sinkkoset ovat etsineet nettifoorumeilta ympäri maailmaa eikä sitä ensimmäistä voi unohtaa.
− Paketti oli jäätävän kokoinen ja pehmusteena oli käytetty muovisia kaljapulloja. Tupakantumppejakin laatikossa oli, hymyilee Tuomas muistellessaan ensihankinnan saapumista Ukrainasta Poriin.
Hän tietää myös kertoa, että entisessä Neuvostoliitossa rakennettiin paljonkin tällaisia kameroita esimerkiksi huonekalutehtaissa, kun kameroihin sopivaa materiaalia jäi yli varsinaisen tuotannon.
Kameroita on tilattu myös Intiasta ja Yhdysvalloista.
− Yhden amerikkalaisen mukana tuli vanha lehdistölaukku ja lehdistökortti, joten sitä on joskus ihan oikeastikin käytetty, kaiketi 1940-luvulla. Kamera on tuttu jännityselokuvista, joissa toimittaja tulee murhapaikalle ja läiskäyttää kuvan käsisalamalla.
Vakavaa ja ajatonta
Kun Tuomas Sinkkonen oli kiinnostunut märkälevy-kollodionmenetelmästä, seurasi vuosien perehtyminen sen tekniikkaan, usein yrityksen ja erehdyksen kautta.
Koko kuvaussessio saa kestää vain vartin verran, koska kuvauslevyn pitää pysyä koko ajan kosteana. Mustaksi maalattu alumiinilevy sivellään kollodionilla ja upotetaan hopealiuokseen, joka tekee pinnasta valoherkän. Kuvattavan on pysyttävä 5−6 sekuntia paikoillaan, jotta valotus saadaan kohdalleen. Salaman pamaus viimeistelee kuvan oton ja levy juoksutetaan pimiöön kehitettäväksi. Itse kuva piirtyy levylle päivänvalossa.
Sinkkoset uskovat, että tällä menetelmällä tehty muotokuva antaa digiajan ihmiselle kokonaisvaltaisemman kokemuksen kuin pikaisesti otettu selfie. Kuvattavalle jää uniikki alumiinilevy, nykyään toki myös kuva digitaalisena. Kuvien mustavalkoisuus antaa ajattomuuden tunteen ja oman leimansa luo se, että kuvattavat ovat useimmiten vakavia. Vakavuus johtunee siitä, pitkähkön paikoillaan olon aikana hymy helposti hyytyy.
− Olen ottanut kyllä iloisiakin kuvia, mutta ne vakavat ovat kuitenkin jollain lailla parempia ja kiinnostavampia. Jos on otettu lapsesta hymyilevä ja vakava kuva, se vakava on kuitenkin jotenkin todempi, Tuomas sanoo.
Kemiaa ja puutöitä
Työ on Tuomakseen mukaan jatkuvaa opettelemista esimerkiksi kemikaalien tekemisen suhteen.
– Pitkään oli niin, että kun oli luullut tietävänsä jotain, huomasikin olleensa väärässä eikä tiennytkään mitään. Mutta nyt voin jo keskittyä kuvien ottamiseen. Kun saan päähäni jonkun idean, voin pyrkiä vain toteuttamaan sen enkä enää paljonkaan mieti sitä, saanko kemikaalit toimimaan.
Kuvien muokkaaminen tapahtuu etupäässä jo kuvaa ottaessa; kuvaaja ohjaa mallia kunnes saa mieleisensä kuvan aikaiseksi.
− Mutta onhan kuvia myös teknisesti muokattu aina, jopa silloin 1800-luvulla. Siltä ajalta on yhdistelmäkuvia, joihin on esimerkiksi laitettu limittäin useita ihmisiä. Ja taustoja voi tässäkin tehdä kemiallisesti kuvaamisen jälkeen ja näitä voi myös värjätä jälkikäteen, Tuomas kertoo.
− Aito valokuva on hieman ristiriitainen asia. Siinähän on joka tapauksessa mukana jo myös se kuvaajankin näkemys, Aliisa sanoo.
Sinkkoset pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon itse, yhden kamerankin he ovat rakentaneet itse. Sillä voi ottaa joka sivultaan puolen metrin kokoisia kuvia.
−Sekä kemian että puutöiden taidot ovat tässä vuosien mittaan kehittyneet, Aliisa sanoo.
Porilaisia ja nykynoitia
Ensi vuonna Sinkkosilta ilmestyy kirja Studio 1851:ssa otettujen porilaisten muotokuvista. Seuraavaakin projekti on jo hyvässä vauhdissa; nettifoorumeilta he ovat etsineet ja löytäneet nykynoitia ja ikuistaneet heitä valokuviin. Idea nykynoita-projektille lähti Tuomaksen omasta kiinnostuksesta esoteriaan.
− Tämä on ollut todella mielenkiintoinen projekti. Nykynoitien moninaisuus yllätti, sillä on olemassa monta erilaista tapaa olla noita. Nykynoidat esimerkiksi harrastavat luontoa, keräilevät yrttejä ja tekevät niistä muun muassa rohtoja. He yrittävät olla luontoyhteydessä ja vuoden kierrossa mukana. Olemme pyytäneet heiltä kuvien yhteyteen esittelyitä itsestään ja jokaisella on oma ”tyylinsä” olla noita, Tuomas kertoo.
− Esimerkiksi yksi nainen sanoi, ettei tässä studiotilassa ainakaan kummittele. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
20-vuotias taidejuhla tarjosi lähes 200 kohdetta – maistiaisia Pirkanmaan Taidesuunnistuksesta
KUVATAIDE | Pirkanmaan Taidesuunnistus täytti jo 20 vuotta. Taidesuunnistus on siitä mukava laji, että rasteja riittää eikä niiden löytämiseen välttämättä tarvitse karttaa saati kompassia.
Valon tähden – Taidehallissa keväällä hurmanneen Marja Pirilän teoksia esillä nyt Tokiossa
KUVATAIDE | Marja Pirilän töitä on esillä Tokion valokuvataiteen museossa kesäkuun alkupuolelle asti ja naapurigalleriassa huhtikuun puoliväliin.
