Onpa kivi kova, myhäili tuore vuoden nuori taiteilija, kuvanveistäjä Emma Jääskeläinen

Emma Jääskeläinen. Kuva: Paavo Lehtonen

Arto Murtovaara

Espoossa syntynyt ja edelleen asuva Emma Jääskeläinen (s. 1988) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2018. Pääasiallisina materiaaleinaan hän käyttää veistoksissaan perinteisiä kivilajeja, kuten graniittia, värikästä marmoria sekä travertiinia, joita hänen kerrotaan työstävän ”klassisella ammattitaidolla, mutta samalla kuvanveiston traditiota lempeästi haastaen”.

Tänä vuonna Jääskeläinen on ollut yksityisnäyttelyssä Berliinissä ja ryhmänäyttelyissä sekä Berliinissä että kahdesti Helsingissä. Suomen ja Saksan ohella hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Italiassa.

Hänen teoksiaan löytyy Kiasman, Helsingin taidemuseon ja Saastamoisen säätiön kokoelmissa. Nuori kuvanveistäjä on toteuttanut vuonna 2020 Kiasma Commission by Kordelinin tukemana Proper Omelette –teoskokonaisuuden.

– Kiitolliset tietysti ja hämmentyneet, Emma Jääskeläinen kuvaili tunnelmiaan Vuoden nuoren taiteilijan julkistustilaisuudessa Tampereen taidemuseossa.

– Ja nyt kun tämä tilaisuus tuli, niin se tuli todelliseksi: Okei, nyt se tapahtuu, tulee näyttely ja silleen.

Emma Jääskeläinen: Holding a dirty thought, 2017. Norjalainen marmori, simpukka. Kuva: Maija Toivanen, HAM

Kivessä on henki

Jokainen prosessin vaihe siitä, kun Jääskeläinen sai ilmoituksen valinnastaan ja työskenneltyään sen jälkeen yksin, on herättänyt erilaisia tunteita – myös ristiriitaisia.

– Suuri vastuu myös, kun minut on valittu suuresta joukosta taiteilijoita. Onhan se kunnia.

Moniin viime vuosien edeltäjiinsä nähden Emma Jääskeläinen on poikkeus, sillä hän on kuvanveistäjä. Myös hänen materiaalinsa poikkea tavanomaisesta; itse hän kertoo tuntevansa, että kivi elää ja että siinä on henki.

– Kivi oli se materiaali, jonka kautta aloin veistä. Aloitin vähän niin kuin performanssin puolella. Sitten kun menin kuvataideakatemiaan, valitsin veistonosaston – no, kokeillaan tätä. Menin kivikurssille, onpa kivi kova, tämä on mahdotonta.

Virallisessa tiedotteessa Jääskeläinen kertoo käyttävänsä veistostensa materiaalina kiveä, villaa ja metallia, joiden kautta hän pohtii käsillä tekemisen, hidastumisen sekä kosketuksen merkitystä levottomassa maailmassa. Veistäminen on hänestä eräänlaista jumppaa, jatkuvaa liikettä ja läsnäoloa, keskustelua ympäröivän kanssa. Hän seuraa materiaaleista löytyviä yksityiskohtia ja impulsseja, joiden avulla hän siirtyy intuitiivisesti henkilökohtaisesta kohti monitulkinnallisia narratiiveja.

– Minua kiehtoo oppiminen ja ylipäätään luonnonmateriaalit. Siinä oppii niin paljon muita asioita luonnosta ja ihmisen suhteesta luontoon. Tällaiset asiat minua kiinnostavat ja juuri, miten maailmassa pitää olla. Tuo nopeus ja tehokkuus – tämä on vastoin sitä, se tuntuu tosi ihanalta. Sieltä pystyy ammentamaan sisältöjä, mitä haluaa taiteessa käsitellä, Jääskeläinen kertoi.

– Se on tärkeätä itselleni, läheisyys, kosketus, perhe – tällaiset ihan perusasiat.

Emma Jääskeläinen työstää elävää kiväe. Oikealla Running up that hill soon, 2021. Suomenlampaan villa, messinki. Kuvat: Paavo Lehtonen / Joe Clark

”Tilasta ei ole pulaa”

Villa on tullut mukaan Jääskeläisen työskentelyyn muutama vuosi sitten.

– Kuulin, että suomenlampaan villaa jää poltettavaksi, kun tuotantokulut ovat niin suuret, jotta se saataisiin käyttökelpoiseksi, Jääskeläinen taustoittaa.

– Kiinnostuin koko prosessista; en ole vielä päässyt millekään tilalle, haluaisin seurata läheltä koko sen prosessin. Korona ja raskaana oleminen on vaikuttanut siihen, etten ole mennyt sellaisiin töihin.

– Villassa kiinnostaa sen pehmeys kontrastina tähän kiveen. Kovaan kiveen, josta tekee pehmeätä ja tuosta villasta tavallaan kuin kovaa. Ja sitten kun sekin on sellainen perinteinen käsityöläismateriaali, kiinnostaa miten sitä voi käyttää nykytaiteessa.

Jääskeläinen kertoo, että hänellä on jo selvä kuva siitä, kuinka hän aikoo täyttää museon tilaa ja sen ulkopuoleltakin.

– Tilasta ei ole pulaa, se on tullut selväksi, hän nauraa.

– Minusta veistokset tarvitsevat tilaa, ajattelen että ne voivat olla aika ilmavastikin. On minulla aika selkeä suunnitelma. On se sen verran iso työ, että on pitänyt olla paljon tavallista suunnitelmallisempi sen eteen. Oikeasti tarvitsen aputyövoimaa ja on oltava ajoissa liikkeellä. On niin iso kokonaisuus, mikä pitää hallita.

Emma Jääskeläinen: Tit little bitch sittin’, 2018. Oksa, paperimassa, kivi. Kuva: Emma Jääskeläinen

Näyttely levittäytyy kaupungille

Vuoden nuoren taiteilijan Julkistamisen yhteydessä kerrottiin näyttelyn laajenevan ensimmäisen kerran vuoteen 1984 ulottuvassa historiassaan taidemuseorakennuksen ulkopuolelle.

– Itse asiassa [ma. näyttelypäällikkö] Virpi Nikkari on eilen neuvotellut sopimuksen Finlayson Art Arean ja eläkeyhtiö Varman kanssa, eli ensi kesänä näitä Emma Jääskeläisen teoksia nähdään tuolla Finlaysonin alueella, rautahallissa, Väinö Linnan aukiolla, kertoi taidemuseon johtaja Taina Myllyharju.

– Samalla katsotaan, että tuleeko tästä pitkäaikaisempikin yhteistyö, koska muutaman vuoden päästä meillä ei ole tätä makasiinirakennusta enää rakennustöiden takia käytössä. Meillä on vähän semmoisia ajatuksia, että ollaan jatkossa kaupunkikuvassa enemmän. Harjoitellaan sitä jo nyt.”

Mainittujen kohteiden lisäksi Jääskeläiseltä nähdään ensi kesänä teos myös perinteisessä kesäpaikassa, Tammerlammessa, ja täyskivisten teosten painon takia niitä kaikkia ei voi sijoittaa taidemuseoon, vaan osa viedään ulos museon puistoon.

Vuoden nuori taiteilija: Emma Jääskeläinen Tampereen taidemuseossa kesäkuussa 2022 ja Kuntsin modernin taiteen museossa syyskuussa 2022.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua