Kehoja kivessä ja kehoja olemassa normien vastaisesti – Wäinö Aaltonen ja Del LaGrace Volcano Tampereen taidemuseossa

Wäinö Aaltosen Paavo Nurmi -veistoksia. Kuvat: Eli Harju

Eli Harju, teksti ja kuvat

– Aaltonen oli toivoton romantikko, totesi intendentti Riitta Kormano perjantain avajaisissa yli sadan Wäinö Aaltosen teoksen keskellä. Kormano toi Tampereen taidemuseoon terveiset Turusta, missä sijaitsee Wäinö Aaltosen museo.

Wäinö Aaltonen (1894–1966) on suomalaisen kuvanveiston merkittävimpiä nimiä, joka tunnettiin ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Vuoden 1939 New Yorkin maailmannäyttelyssä hänen kipsiveistoksensa Suomen neidosta valittiin maailman kauneimmaksi veistokseksi. Luomisen riemu –näyttely esittelee Aaltosen töitä ja niiden eri versioita laajasti 1910-luvulta aina 1960-luvulle asti.

Riitta Kormano toi Tampereen Taidemuseolle tervehdyksen Wäinö Aaltosen museosta Turusta: ”Että terve vaan!”

Tampereella Wäinö Aaltonen on nykyään ehkä näkyvimmin ja tutuimmin kohdattavissa Hämeensillalla, missä seisovat suuret Pirkkalaisveistokset. Luontiaikanaan ne olivat suurimmat pronssiveistokset, joita Suomessa oli koskaan tehty. Niiden lisäksi hänen teoksiaan on Tampereella muun muassa Pyynikin kirkkopuistossa ja kulttuuritalo Laikun edessä. Laikun luona sijaitseva Aleksis Kiven muistomerkki Runoilija ja muusa on Suomen ensimmäinen suurmiehen muistomerkki, joka on näköispatsaan sijaan symbolinen kuvaus kohteestaan. Turkuun Aaltonen taas on tehnyt esimerkiksi Paavo Nurmen juoksijapatsaan.

Näyttelypäällikkö Virpi Nikkari kertoi tiedotustilaisuudessa näyttelyn idean syntyneen ensimmäistä kertaa nimenomaan hänen kulkiessaan Hämeensillalla Pirkkalaisveistosten ohi. Myös taidemuseon johtaja Selma Green totesi avajaispuheessaan, että julkisista monumenteista tulee osa arkista elämää. Niiden edessä poseerataan ja urheilujuhlien aikaan niiden päälle kiivetään – mitä Green tosin henkilökohtaisesti pitää tuomittavana.

Selma Green toivotti avajaisvieraat tervetulleiksi tuttujen ja tuntemattomien Wäinö Aaltosen töiden keskelle.

Näyttelyssä esillä olevat luonnokset ja pienemmät versiot antavat mahdollisuuden katsoa tuttuja teoksia uudella tavalla. Pelkän lopullisen ja muuttumattomana aikaa katselevan patsaan sijaan näkyvissä on niiden tekemisen prosessi, kokeiluja eri taidesuuntausten parissa ja jopa joitakin Aaltosen työvälineitä.

Aaltosen kullattu kipsiveistos Runoilija on vuodelta 1943.Taustalla öljyvärimaalaus Atlantis vuodelta 1930.

Näyttelyn nimi, Luomisen riemu, on tavallaan peräisin Aaltoselta itseltään. Kun häneltä 1950-luvulla kysyttiin, mikä oli hänen suurin saavutuksensa, vastasi Aaltonen, että luomisen riemu on hänen suurin palkintonsa.

Haastavat kehot

Aaltosen työ monumenttien parissa on julkista ja kaikkien silmille. Alakertaa hallitseva Del LaGrace Volcanon valokuvanäyttely taas sai Selma Greeniltä avajaispuheessa turvallisen tilan periaatteiden mukaisen sisältövaroituksen, koska sisältää muun muassa kuvia genitaalialueista.

Volcanon teokset Be My Bitch ja Romantic Bone sarjasta The Ruff Sex Series, 1988.

Kaliforniassa syntynyt, San Franciscossa ja Lontoossa opiskellut ja nykyään Ruotsissa asuva Volcano on aktivisti ja queer-taiteen edelläkävijä. Hän on kuvannut sukupuolen, seksuaalisuuden ja kehojen moninaisuutta yli neljän vuosikymmenen ajan. Hänen työnsä esittävät ihmisiä, jotka vastustavat lokerointia ja normeja pelkällä olemassaolollaan.

Bodies of Resistance on Volcanon ensimmäinen soolonäyttely Suomessa. Se on poikkeuksellinen, koska ehdotus näyttelyn järjestämiseen tuli museon ulkopuolelta, väitöskirjatutkija Luca Tainiolta – ja Volcanon mukaan myös siksi, että se ei liity Pride-festivaaliin, kuten queer-taiteen näyttelyt lähes aina liittyvät.

Del LaGrace Volcano kertoi avajaisissa eläväisesti elämästään hyväntahtoisena vastarannan kiiskinä. Hänet pidätettiin ensimmäisen kerran viisivuotiaana.

Volcano sanoo, että queer tai queer-keho ovat hankalasti määriteltäviä käsitteitä. Hänelle ”queer” on itse asiassa verbi.

– Se on tapa olla maailmassa. Se on kaikkien pakollisten normien kyseenalaistamista.

Itse hän ei halua vain ”ottaa valokuvia” queer-ihmisistä, vaan tehdä kuvia yhteistyössä heidän kanssaan.

– He eivät ole kohteita, vaan ihmisiä, jotka työskentelevät kanssani, koska meillä on yhteinen päämäärä. Aluksi se päämäärä oli näkyvyys. Nykyään LGBTQI+-yhteisöllä on mielestäni hyvä näkyvyys, mutta kenen ehdoilla?

Clawed I ja Clawed II sarjasta Inter’Me. Volcanon omakuvia vuodelta 2011.

Näyttelyssä on mukana myös Volcanon omakuvia. Volcano kertoi perjantaina tiedotustilaisuudessa, että kun hänen oma intersukupuolisuutensa alkoi tulla näkyväksi murrosiässä, hän halusi ensin piiloutua ja tuhosi kaikki itsestään otetut kuvat. Lopulta hän oppi luomaan itse kuvia, joissa näytti siltä, miltä hänestä tuntuu, ja alkoi tehdä samanlaisia kuvia myös muiden kanssa. Niin hänestä tuli muotokuvien tekijä, joka kääntää valokeilan paitsi itseensä, myös muihin.

– The queer body screams look at me, love me… if you dare, päättyi Del LaGrace Volcanon avajaisissa esittämä spoken word -teos.

Wäinö Aaltonen: Luomisen riemu ja Del LaGrace Volcano: Bodies of Resistance. Tampereen taidemuseo 21.5.2023 asti.

Volcano on kuvannut normeihin asettumattomia ihmisiä ympäri maailmaa vuosikymmenten ajan. Nämä kuvat on otettu Lontoossa 1990-luvulla.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua