Introvertti ihmispelkoinen taiteelleen omistautunut estynyt piinattu Einar Ilmoni elää – taiteessaan

Katri Kovasiipi, teksti

Einar Ilmoni Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 1.9.2019 saakka, Kuohunharjuntie 6, Kangasala. Taidemuseo on avoinna ti–ke 11–17, to 11–17, pe–la 11–17, su 11–15.

Totta puhuen Einar Ilmonin elämäntarina nostaa sykettäni enemmän kuin hänen maalauksensa. Ilmonista kirjoitettuja kirjoja on otsikoitu: Yksinäinen kilvoittelija, Väsynyt vaeltaja, Kangasalan erakko…

Introvertti, ihmisiä pelännyt ja vältellyt taiteilija on kuitenkin juuri teostensa kautta onnistunut pilkahtelemaan esiin muutamaan otteeseen vuonna 1946 tapahtuneen kuolemansa jälkeen. Hänen muistonäyttelynsä järjestettiin Hämeenlinnan taidemuseossa 1954, Tampereen taidemuseossa Ilmoni oli esillä 1960 ja vuonna 1980 Kangasalla järjestettiin hänen 100-vuotismuistonäyttelynsä. Hämeenlinnan taidemuseossa Ilmonin näyttely nähtiin myös kesällä 1997, näyttely Kangasalan suuri yksinäinen automuseo Mobiliassa kesällä 2015 ja nyt nähdään  Kangasala-talon Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Ilmonille omistettu näyttely, joka jatkuu sunnuntaihin 1.9.2019 saakka.

Kituliasta elämää kielletyssä ammatissa

Einar Ilmoni tunnetaan Kangasalla hyvin, mutta muualla maassa hän on tuntematon. Varsinkaan hänen taiteilijanuraansa perhepiirissä kohdistunut vastahanka ei kuitenkaan ole aivan ainutlaatuista.

Lääkäri-isä Hjalmar yritti painostaa Einarin lääketieteen opintoihin, joihin taas hänen oma isänsä, sisätautiopin professori Immanuel oli pakottanut poikansa Hjalmarin, ajaen tämän luopumaan hulluista taiteilijahaaveista. Isänä ja kasvattajana Hjalmaria on kuvattu vaativaksi ja vaikeaksi, lääkärinä äärimmäisen bakteerikammoiseksi.

Einar Ilmonin nuoruudenvalokuva. Kuva: SKS:n arkisto / Aug. Schuffert

Einar oli toista maata – jälkeenjääneet tiedot ja tutkimukset kuvaavat häntä piirteillä, jotka nykyajassa diagnosoitaisiin todennäköisesti erityisherkkyydeksi. Sellainen ihminen ei pysty toimimaan painostajien pillin mukaan, vaikka kuinka yrittäisi. Koko sielu ja ruumis halvaantuvat vastustamaan painostusyrityksiä. Einarilla tämä herkkyys meni niin pitkälle, ettei hän voinut sulattaa esimerkiksi minkäänlaisia kommentteja tai muutosehdotuksia, jotka joskus kohdistuivat hänen maalauksiinsa. Myös teosten myyminen oli hänelle äärimmäisen hankalaa.

Einarin perhe oli kokonaisuudessaan hyvin erikoislaatuinen. Arvaamaton ja ankara isä, kaksi veljeä (Olof ja Arne), kaksi siskoa (Helmi ja Aino), lempeä ja Einarin puolia alati pitävä äiti Fanny (o.s. Hannikainen), joka onnistui rauhoittamaan perheen myrskyisiksi yltyneitä tunnelmia etenkin pianonsoitollaan.

Sisarista läheisin, Aino, oli työkseenkin terveydenhoitaja ja diakonissa, ja lähin hänen hoidokeistaan oli veli Einar. Aino hankki työllään niukkoja ansioita perheen hengenpitimiksi, teki ruokaa, pyysi Einarin toivomia malleja paikalle ja loi Einarin ympärille rauhaa, jotta Einar saisi työskenneltyä.

Väsynyt vaeltaja menettää lopulta työkykynsä

Kangasala-talon näyttelyn kanssa rinnan on julkaistu Aulis Aarnion kirjoittama elämäkertaromaani Väsynyt vaeltaja (Warelia, 2019). Aarnio ammentaa Einar Ilmonista löytyvästä harvalukuisesta tutkimusaineistosta tapahtumat ja jännitteet, joiden varaan romaanin kerronta rakentuu. Teos on helppolukuinen, ja se pyrkii tuomaan Ilmonien omintakeisen maailman eläväksi tämän ajan lukijalle. Kaunokirjallisilta ansioiltaan teos on hiukan epätasainen ja kevyehkö, mutta kokonaisuutena se on ihan sujuvaa tekstiä, toisintaen tutkimuslähteiden sisältämiä tietoja ja käsityksiä.

Ilmonin muotokuvissa malleina oli usein kyläläisten lapsia. Ilmoni korosti voimakkaasti kasvojen erityispiirteitä, kuvan mallina ollut Taavan Aaku esiintyy monissa Ilmonin teoksissa. Kuva: Jussi Koivunen.

Ilmonien lapset saivat opiskella Helsingissä, Einarkin lopulta haluamaansa kuvataidetta, mutta palasivat poliisina toiminutta Olofia lukuun ottamatta jossain vaiheessa kukin Kangasalle kotitaloonsa – ainakin määräajoiksi. Einar eristäytyi taidepiireistä Kangasalle loppuelämäkseen. Hänen ateljeensa oli kovin vaatimaton: saunamökki, jonka ovenpieleen kasvoi kuusi.

Uskonnollinen Einar kunnioitti animistisella hengellisyydellään kaikkea elollista, joten kuusen kasvua ei häiritty. Lopulta kuusen peittämästä ovesta ei mahtunut enää kukaan kulkemaan. Sotien aikaan Einar myös menetti elämänuskoansa siinä määrin, ettei maalaamisesta tullut muutenkaan mitään. Myös astma ja allergiat veivät taiteilijalta voimia.

Tinkimätön maalari ja Schjerfbeckin mallioppilas

Einar Ilmonin tunnetuin Omakuva (1909) kuuluu Tampereen kaupungin kokoelmiin. Kuva: Jari Kuusenaho.

Mutta ainakin monesti silloin, kun Einar maalasi, hän eli täydesti. Sen voi aistia Kangasala-talolla nähtävistä maalauksista, etenkin hänen kuuluisimmasta omakuvastaan. Keskittynyt katse, valpastunut olemus, kaikki energia siinä tärkeimmässä, eli maalaamisen hetkessä. Vaikka Einar kärsi toistuvasti riittämättömyyden tunteista ja epäili kykyjään taiteilijana, hänen kädenjälkensä on etenkin tuossa omakuvassa peloton ja päättäväinen.

Einarin taidehistoriallista asemointia terävöittää tieto, että hän oli Helene Schjerbeckin oppilas, ja hänestä tuli Schjerfbeckille läheinen. Jo aikalaiskritiikeissä kiinnitettiin huomiota Ilmonin ja Schjerbeckin maalausten sukulaisuuteen: Ilmonin maanläheinen, syksyinen väripaletti, ohuen läpikuultavat värikerrokset ja taipumus jättää osia maalauskankaasta pohjustamatta nähdään vahvoina Schjerfbeck-vaikutteina.

Kangasala-talolla on nähtävillä myös muutama Schjerfbeckin maalaus, joista voi aistia värimaailmojen ja maalausjäljen virtaavuuden välisiä yhtäläisyyksiä näiden kahden taiteilijan välillä.

Lapsia enkelin vaatteissa

Einar maalasi mielellään lapsimuotokuvia. Sanotaan, että hän ei pelännyt lapsia niin paljon kuin aikuisia. Lapsille hän maalasi mieluiten heleän vaaleansiniset vaatteet, samanväriseen mekkoon hän puki usein enkelit tuotannolleen tyypillisissä, usein kuolleiden muistoksi syntyneissä Enkeli ja kukka -toisinnoissa.

Enkeli ja kukka -tematiikka toistui Ilmonin taiteessa. Kuolleiden henkilöiden muistoksi syntyneissä maalauksissa lapsihahmoisella enkelillä on vaaleansininen vaate. Kuva: Jussi Koivunen.

Myös syvä uskonnollinen elämä riepotti Einarin mieltä. Isä-Hjalmar aiheutti Einarille tuskaa esittämällä epäilyjä hänen uskonsa laadusta.

Yhden alttaritaulunkin Einar pääsi maalaamaan. Se tilattiin Afrikkaan Ambomaalle, ja sen pienempi versio Ristiinnaulittu on nyt nähtävillä Kangasala-talolla. Maalaus herätti tilaajan valtuuttamassa Lähetysseuran edustajassa ensin vastustusta, sillä se käsitteli Kristusta Golgatalla poikkeuksellisesta näkökulmasta. Taideasiantuntija Arvid Lydecken hälytettiin puolustamaan Einarin taiteellista ratkaisua, ja alttaritaulu saatiin lopulta onnellisesti kohteeseensa.

Ristiinnaulittuna tunnetun pienemmän version Einar lähetti viimeisiä aikoja eläneen äitinsä sairasvuoteelle. Maalauksen nähtyään Fanny-äiti järkyttyi syvästi. Hän näki ristillä riippuvan Jeesuksen kasvoilla Einarin kasvot. Einarin kerrotaan todenneen: ”Hyvä, että äiti näki”.

Uskonto oli Ilmonin elämässä ja työskentelyssä merkittävä perusasia. Nainen ristin juurella on Huutijärven kappelin alttaritaulu. Kuva: Jussi Koivunen.

Yksinäinen, rikkirevitty puu

Einarin sosiaalinen eristyneisyys tulee erinomaisesti esiin hänen puusymboliikkansa kautta. Hän maalasi mielellään Vesijärvellä sijaitsevaa pientä kallioluotoa, Rikukiviä, jonka maaperän niukasta maa-aineksesta kasvoi yksinäinen, pieni, käppyräinen mänty. Myrskyn jälkeen -nimisistä maalauksista vuonna 1910 valmistunut on realistiseen tyyliin maalattu, vuoden 1911 versio suurpiirteinen, impressionistisempi ja siveltimenjälkien vauhdin esiin jättävä. Ilmoni palasi saariaiheeseen eri vuosikymmeninä vielä useaan kertaan.

Yksinäinen puu kallioluodon niukassa maaperässä on Einar Ilmonin symbolistinen omakuva. Aihe toistuu usein taiteilijan tuotannossa. Kuvassa maalaus Myrskyn jälkeen vuodelta 1911.

Aarnion romaanissa kerrotaan Einaria kohdanneesta, musertavasta järkytyksestä, kun joku repi lopulta hänelle rakkaan, hänen omaa olemustaan voimakkaasti symboloivan Rikukivien männyn niukalta kasvualustaltaan väkivaltaisesti irti ja katkoi sen. Romaanissa syylliseksi vihjataan Einarin hurjapäistä, viinaanmeneväksikin kuvattua saarnaajaveljeä Arnea. Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyn yhteydessä kirjana julkaistu Sisko Niemisen pro gradu -tutkielma Einar Ilmoni, yksinäinen kilvoittelija (1997) vahvistaa, että Rikukivien yksinäinen mänty oli lopulta tuhottu. Mutta kuka tuon julmuuden oikeasti teki?

Irti maallisesta

Ilmonien perhettä kuvaillaan eri lähteissä aidoksi kulttuuriperheeksi. Vaikka isä Hjalmar ei saanut seurata omaa tähteään, musiikki ja teatteri elivät hänen elämässään. Alkuvastahankaisuudesta huolimatta hän lopulta salli Einarin lähteä Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Äiti ja sisaret tukivat Einarin taiteilijuutta kukin omilla tavoillaan.

Einar Ilmonin maalausten kautta voi keskittyä pohtimaan, miten voimakas pyrkimys ja tarve taiteilijuuteen ovat käyneet jatkuvaa kamppailua aran ihmisen horjuvan itsetunnon, epävarmuuden ja omien kykyjen kyseenalaistamisen kanssa. Kangasalla nähtävät taideteokset ovat korkealaatuisia ja koskettavia.

Einar Ilmonin taidetta peilataan hyvin voimakkaasti perheen tarinaan: Kangasalla Ilmonit tunnettiin, ja heitä myös pidettiin omituisina. Paikkakunnalla heistä on tullut jonkinlainen legenda. Ilmonien perheen kertomuksessa isä Hjalmar näyttäytyy ankarana ja negatiivisena voimahahmona, joka kyseenalaisti herkkää Einaria kaiken aikaa.

Köyhtyvä, rapistuva ja kuihtuva kulttuuriperhe oli omalla tavallaan omanarvontuntoinen, mutta he olivat myös joukko tavattoman epäkäytännöllisiä ihmisiä. Etenkin perheenisän kuoleman jälkeen he näkivät nälkää, ja kotitalo sai rapistua maallisen huolenpidon puutteessa. Monet hyvät ihmiset toivat heille vaivihkaa ruokaa, mutta luontoa rakastavat llmonit saattoivat syöttää nuo ruoat linnuille ja metsäneläimille ja jäädä itse edelleen nälkäisiksi.

Kaiken tuon sekä henkisen että fyysisen nälän, henkisten ristiriitojen ja omien kykyjen riittävyyttä tuskaisasti epäilevien, piinaavien mietteiden yli lentävät Einar Ilmonin seesteisimmän maalauksen Kajavat, ja katsojan päätettäväksi jää, matkaavatko ne kohti vai pois.

Lentävätkö linnut kohti vai pois Einar Ilmonin maalauksessa Kajavat?