Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä kansainvälinen nykytaiteen tapahtuma on moniaistillinen, riemukas, villi, koskettava, oivaltava, pysähdyttävä, välitön, rento ja mielenkiintoinen.

Tiiatuulia Erkkilä

Art Fair Suomi 19 Helsingin Kaapelitehtaalla on merkille pantava kansainvälinen nykytaiteen tapahtuma, jossa taiteilijat kohtaavat toisensa ja yleisön nyt jo kahdennentoista kerran.

Avajaisiltana keskiviikkona 22.5.2019 taide ja sen tekijät tuntuvat helposti lähestyttäviltä ja festivaalihumun intensiivinen tunnelma kuljettaa katsojan riemusta ja virneestä tummasävyiseen vakavuuteen.

Kaapelitehtaan kaikuvissa betonihalleissa nykytaiteen moninaisuus iskee hengästyttävänä virtana. Maalaukset, valokuvat, performanssit sekä video- ja äänitaide vaativat katsojalta enemmän kuin muutaman tunnin huomion. Festivaalin monet keskustelut, taideolutkävely, elävä musiikki ja workshopit rikastuttavat tapahtumaa entisestään ja tunnelma on välitön. Näyttelytilassa voi vaeltaa rennosti artesaaniolutta siemaillen.

Osin Art Fair muistuttaa nykytaiteen huvipuistoa. Galleria Huudon jäsentaiteilijoiden riemukkaan äänekäs, kookas ja värikäs kokonaisperformanssi The Great Wheel of Fortune vetää voitonhimoisen festivaalivieraan luokseen arpaostoksille ja ihmettelemään. Onnenpyörän palkintoina on tietysti taidetta: taideobjekteja, taidetta käsitteleviä tekstejä ja kokemuksia.

Onnenpyörä itsessään on syntyprosessinsa kuva. Sen sektorit osoittavat esimerkiksi työhön kuluneen ajan ja budjetin, palkinnot ovat Huudon taiteilijoiden omia töitä. Kaikessa karnevalistisuudessaan teos kommentoi taiteen ja talouden suhdetta.

Leevi Lehtisen ilmapallo-videoinstallaatio 1986.

Keskellä Merikaapelihallia kohoaa Andy Bestin ja Merja Puustisen teos The Point of No Return, ilmatäytteinen veistos, eli valtava pomppulinna, jonka pienet näyttelyvieraat kansoittavat. Teoksessa kirkasväristen kukkien ja kaktusten lomassa kiemurtelee uhkaava tummanpuhuva hirviö – muovinen veistos kommentoi fossiilisten polttoaineiden kestämätöntä kulutusta ja muuttaa mielikuvan ihmiskunnan yllä väijyvästä ilmastonmuutoksesta fantastiseksi, lähes allegoriseksi näyksi. Innoissaan ja kyltymättömästi teoksen päällä pompahtelevista lapsista tulee elimellinen osa taideteosta ja näky vetää katsojan lopulta vakavaksi.

Elina Brotheruksen valokuvien valo on harmaa ja tunnelma jollakin tavalla pysähtynyt. Tietynlaisen latteuden tai tasaisuuden ilmaisu yhdistyy virneeseen ja yllätykseen. Harmaansävyisen maiseman keskellä ilmeettömät aikuiset ovat lähdössä laukalle katuharjojen selässä kuin keppihevosilla.

Teoksessa Disguise Yourself as Antoher Object pää on työnnetty suomalaiskansallisesti merkittävään esineeseen, vaaleanpunaiseen muoviämpäriin.

Pauli Ahopellon installaatiossa Suomi Tutti Frutti suomalaisen tupa-arkkitehtuurin ikoninen rakennusaine päre on saanut pastellinsävyisen päivityksen. Pärekaton kappaleet levittyvät seinälle samaan aikaan tuttuna ja hymyilyttävän uutena. Punamullasta tai harmaantuneesta hirrestä ei ole jälkeäkään, turkoosin, oranssin, keltaisen ja vihreän ja sinisen kirkkaus, hilpeys ja moninaisuus kertovat aivan toisenlaisesta mielenmaisemasta.

Suomalaiskansallisen tunnistettava ja koskettava on myös Hanna Koikkalaisen voimakas ja jylhä sarja valokuvia Edla ja punaiset marjat Viipurista. Sarja koostuu Viipurissa toukokuussa 1918 teloitettujen punaisten miesten ja Edla Hjulgrenin kuvista. Valokuviin on ammuttu luodinreiät, ja Edlan muotokuvan kulmalla riippuu Viipurista poimituista pihlajanmarjoista tehty kaulanauha. Mustavalkoisten ja tummasävyisten kuvien teho ja pysäyttävyys on käsinkosketeltavaa.

Andy Bestin ja Merja Puustisen teos Öljyhirviö – kohta, josta ei ole paluuta on myös 19-metrinen pomppulinna.

Hämmästely pysäyttää Leena Pukin teosten ääreen. Yliajettujen eläinten raadot ovat kokeneet ihmeellisen muodonmuutoksen. Teoksen Luovutan fasaani lepää hyllyllä kuolleena, muovihelmet valuvat runsaina sen alta. Fasaani on yhtäältä varustettu juhlavin koruin, toisaalta helmet rinnastuvat lintuparan menehtymistapaan ja ulos tursuviin sisuskaluihin.

Samoin toteavasti nimetyn teoksen Oravahattu kohdalla tyylikkyys ja brutaalius lyövät kättä. Edesmenneestä oravasta on todellakin syntynyt punaisin muovihelmin koristeltu hattu. Valokuvassa oravahattu on puettu elegantisti siten, että oravan vatsasta ryöpsähtävät muovihelmet laskeutuvat naisen kasvoille kuin (suru)huntu. Sekä nainen että orava tuijottavat vakavina katsojaan.

Riikka Aresalon installaatiossa h u r t s naishahmojen torsot ja irrallaan lojuvat raajat on kokonaan päällystetty ihonsävyisin laastarein. Tyhjään valkoiseen kulmaan asetellut orvot jäsenet ja kasvottomat kehonosat toisaalta etäännyttävät ja toisaalta painavat inhimillisen särkymiskokemuksen kipeää pistettä. Se, mikä nopealla huolimattomalla vilkaisulla näyttää erehdyttävästi iholta, minkä pitäisi olla ihoa, onkin ahdettu vieri viereen kivun ja haavan arkisia osoittajia.

Laastarit toisaalta merkitsevät haavan paikan, toisaalta suojelevat ja hoivaavat. Ollaan vereslihalle jättäneen ja rikki raastaneen onnettomuuden ja toipumisen välitilassa.

Art Fair 19 on moniaistillinen, riemukas, villi, koskettava, oivaltava ja pysähdyttävä kokemus, välitön, rento ja mielenkiintoinen festivaali, jolle on helppo antaa lämmin suositus.

Art Fair 19 päättyy sunnuntaina 26.5.2019. Avoinna klo 10–18. Liput 10/5/0 euroa. Lisätietoa täältä.