Kuva: Roosa Nevala
MUSIIKKI | Veera Neva punoo kerroksellisia äänimaisemia sekä ihmisäänellä että elektronisin ja akustisin instrumentein. Tamperelaismuusikko seuraa veden kulkua alkumerestä aina elämän kiertokulun alkupisteeseensä palauttavaan suureen aaltoon saakka.
”Kuulin jäiden laulua, sellaista ihmeellistä mylvintää ja möyrintää, vähän kuin jokin valtava olento kärsisi vatsavaivoista.”
Eros Gomorralainen, teksti
Tampereella vaikuttava, monipuolisesti elektronisia ja akustisia instrumentteja sekä ihmis- ja muita ääniä töissään yhdistelevä muusikko Veera Neva on julkaissut juuri toisen levynsä Grande onde (Eclipse Music, 2022). Pitkäsoitto julkistettiin Onkiniemi-ateljeessa perjantaina 17. kesäkuuta. Vaihdoin ennen Nevan esiintymistä hänen kanssaan sanasen pihapiirin perällä.
Grande ondea edelsi helmikuussa 2020 ilmestynyt teos Avaruuskaipuu (Luola; lue arvio tästä). Esiintymistä edeltäneestä mahdollisesti stressaavasta tilanteesta ja valittelemastaan väsymyksestä huolimatta ainakin ulkoisesti rauhalliselta vaikuttava muusikko muistelee, miten levy julkaistiin juuri ennen koronaa.
Avaruuskaipuu sai kuuntelijoilta hyvää palautetta, mutta jäi marginaalin marginaaliin, koska keikkojakaan ei päässyt tekemään.
– Siinä oli kesällä tulossa kaikenlaisia kivoja festareita muun muassa, missä olisi päässyt tuomaan esiin tuota juttua, mutta ne sitten pyyhkäistiin pois.
Aika on kulunut, ja koronan aallot vaimentuneet. Grande onden kohdalla tilanne on toivottavasti parempi kuin Avaruuskaipuun. Sen pitäisi olla toinen. Perjantainen Pirkanmaakin pullisteli tapahtumia. Jos maailma olisi oikeudenmukainen, Neva esiintyisi paljon runsasväkisemmille yleisöille kuin meille Onkiniemi-ateljeehen vaivautuneille noin 35 etuoikeutetulle, jotka pidämme Grande onden julkaisemista merkittävämpänä kuin esimerkiksi samaan aikaan täyteen myydyllä Nokia-areenalla esiintyneen aikuisrokkilegenda Eric Claptonin hittiparaatia.
Jos Avaruuskaipuulla oltiin suurten asioiden äärellä, ei mittakaava ole pieni uudellakaan teoksella. Mediatiedote valistaa kielipuolta: ”Grande onde tarkoittaa suurta aaltoa.” Ranskan kielen sana ”onde” merkitsee sekä aaltoa veden pinnalla että aaltoliikettä fysiikassa. Pitkäsoiton neliosaisen teoksen teemana on ”vesi, sen liike ja pyhyys”. ”Vesi toimii elämän virtaavan ja muuntuvan liikkeen metaforana”, alleviivaa tiedote ohjaten kuuntelijaa teoksen kokemisessa.
Ainakin Onkiniemi-ateljeessa pyhyys tuntui ulottuvan musiikista sen vastaanottamiseen. Tilaisuuden mainoksessa oli luvattu ”sisäavaruuksiin upottava äänimatka alkumeren syvyyksistä avaran taivaan päättymättömiin horisontteihin”. Kokemus olikin suorastaan meditatiivinen. Jossain vaiheessa sen loppupuolella tajusin, että elävän musiikin tilaisuuksissa tapaa harvoin yhtä keskittyneesti kuuntelevaa yleisöä – kaikki olivat olleet alusta lähtien aivan hiirenhiljaa ja osa silmät suljettuina.
* *
Kuva: Roosa Nevala
Olin saanut Veera Nevan uutuuden käsiini pari päivää ennen Onkiniemen tilaisuutta ja ehtinyt hieman tutustua siihen. Grande onde on paitsi koko levyn, myös sen viimeisen osan nimi. Teoksen matka lähtee liikkeelle alkumeren syvyyksistä, ja sen päätteeksi suuri aalto palauttaa elämän kierron taas alkupisteeseensä.
Ensimmäinen osa, Sarajas, on Grande onden pisin, lähes 16-minuttinen. Heti sen alussa ilmaa leikkaa pysäyttävä, mystinen ääni, joka tuntuu kehottavan: ”Kuunnelkaa!” Se herättää stereoiden äärelle istahtaneen kuin unesta ja samalla tämän mielenkiinnon. Totteleminen on harvoin näin helppoa. Onkiniemen levynjulkistustilaisuudessa mystinen ääni varmistui symbaalin raapaisuksi.
Tiedotteessa mainittu aaltoliike kuuluu todellakin myös musiikissa. Jo Sarajasin sisällä liikutaan aallon muodossa, ja heti alun arvoituksellisen – kuin edellislevyn avaruuskuvastosta muistuttavan – huminan, kohinan ja pulputtelun myötä on helppoa sukeltaa mielikuvaan alkumeren tai alitajunnan syvyyksistä.
Vesi elää. Se lirisee leikittelevinä puroina ja kohisee ohimenevinä sadekuuroina. Vesi tuo tullessaan elämää. Sarajasin intensiteetti nousee vähitellen, ja ehkä ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tunnelma yhtäkkiä kirkastuu, kuin jotain heräisi eloon. Samalla voidaan myös kuulla tähän mennessä selkeimpiä perinteisiä musiikillisia rakenteita, ja kappale lähtee kasvamaan. Arvoitukselliset huminat ja surinat käyvät kuitenkin taustalla.
Vesi rauhoittaa. Hetken Nevan oma ääni soi vienosti osana kerroksellista äänimaisemaa, kunnes kaikki hiipuu jälleen arvotukselliseen huminaan. Jossain vaiheessa kuvaan astuvat Vangeliksen mieleen tuovat elokuvalliset, rauhoittavat äänimaisemat, joiden yllä Nevan arvoitukselliset ihmisäänet sihahtelevat ja suhahtelevat kuin vaativina. Pian huminan keskeltä alkaa kuitenkin kuulua tyynnyttelevää sanatonta, kerroksiin punottua hyräilyä, joka tuo mieleen tuutulaulun. Kappaleen viimeisessä osassa huminan ja arvoituksellisen hurinan lomasta alkaa nousta rytmisiä ihmisen toiminnasta muistuttavia ääniä, kuin jotain kaivettaisiin. Ehkäpä oikeampi mielikuva on jäiden murtuminen.
Sarajas soi ja vesi eli myös Onkiniemi-ateljeessa. Hyräilevä laulu oli kaunista, luupperit käytössä ja soitinmaailma rikas muttei päällekäyvä. Hienovaraiset tunnelmat upottivat kuuntelijan tehokkaasti sisäänsä.
* *
Neva kertoo saaneensa Grande ondeen johtaneen ajatuksen jo pian edellislevyn julkistuksen jälkeen mökillä veden äärellä, kuinkas muutenkaan.
– Siellä mä kuulin jäiden laulua ekaa kertaa, sellaista ihmeellistä mylvintää ja möyrintää, vähän kuin jokin valtava olento kärsisi vatsavaivoista. Se kuulosti tosi maagiselta, sellaiselta pinnanalaiselta alkukaaokselta.
Maaginen onkin sopiva sana kuvailemaan Nevan äänimaisemissa usein läsnä olevaa arvoituksellisuutta. Säveltäjä tallensi jäiden tuottamia ääniä tallentimellaan. Ajatus niiden käyttämisestä ja myös toistamisesta syntetisaattorein jäi kummittelemaan mieleen. Jäiden laulusta syntyi idea alkumerestä, ja vesi-teema laajeni vähitellen.
Neva kertoo, että vesi-elementissä on hänelle monenlaisia metaforisia tasoja, joiden kautta säveltäjä on myös hahmotellut musiikillisia ideoita ja maailmoja.
– Veden virtaavuus ja se, millä tavalla se ottaa erilaisia muotoja, on aika voimakas elämän virtaavuuden symboli. Alkumeren idea, tai veden idea yleensäkin, kuvastaa myös alitajuista maailmaa hyvin voimakkaasti. Siellä velloo tunteiden ja ajatusten virtaukset, jotka kenties välillä pulpahtelevat esiin.
Keväällä 2020 tallennettuja jäiden laulun ääniä päätyi lopulta Grande ondelle saakka. Neva tallentelee muutenkin paljon ääniä. Prosessin aikana kerättyjä konkreettisia ääniä on pitkin levyä enemmänkin. Jäiden laulun lisäksi Grande ondella kuullaan tallenteita esimerkiksi purojen, aaltojen ja erilaisten sateiden äänistä.
– Kuuntelen aika paljon ääniympäristöjä. Kuulen niitä luontaisesti jotenkin musikaalisesti.
Ideointi lähtee usein konkreettisista äänistä. Aina ei kuitenkaan voi olla varma, onko levyllä kuultava ääni alkuperäinen, vai keinotekoisesti toistettu. Niiden keskinäinen vuoropuhelu onkin yksi kiinnostava piirre Nevan tuotannossa.
* *
Vortex on alle kuusiminuuttisena Grande onden lyhyin osa. Sen alku tuo mieleen jään sulamisen. Tippuvan ja valuvan veden äänet vievät ajatukset kevääseen. Arvoituksellisena piirtävä syntetisaattori haastaa kuitenkin mielikuvaa. Äkkiä leikittelevä saksofoni astuu mukaan vetämään vähitellen väriä pintaan. Ensimmäistä kertaa Grande ondella kuvaan kohoaa myös toistuvaa rytmistä elementtiä. Kokeellinen elektroninen musiikki ja jazz kiertyvät syleilemään toisiaan Grande onden ehkä eläväisimmässä ja perinteisessä mielessä ”musiikkimaisimmassa” osassa.
Saksofoni tuntuu olevan Grande ondella hieman edellislevyä suuremmassa osassa, ja Neva hyödyntääkin sen ilmaisuvoimaa monipuolisesti. Kaikki palvelee silti kokonaisuutta, tarinaa. Neva itse kuitenkin kiistää, että puhallin olisi uutuudella suuremmassa osassa kuin Avaruuskaipuulla. Grande onden ensimmäisellä raidalla saksofonia ei kuulla lainkaan. Ehkä mielikuva soittimen roolista johtuu siitä, että se on uudella levyllä enemmän pinnassa silloin, kun se soi? Kun saksofoni tulee Vortexilla mukaan, on yllätysmomentti aika suuri.
– Toisessa osassa lähdetäänkin virtaamaan, saksofoni on myös sitä virtausta, Neva avaa.
Kolmas osa, Lumo, jatkuu saumattomasti edellisestä, ja mielikuva tippuvasta vedestä kehittyy vesisateeksi. Sarajasiin palataan suhahtelevien ihmisäänten muodossa. Jotkin niistä tuntuvat aiempaa intensiivisemmiltä, kuin vaativuus olisi muuttunut kehotukseksi. Pulputteluista kasvaa selkeämpää rytmistä kuviota, ja taustalle nousee sanatonta hyräilyä. Pian saksofonit käyvät maalaamaan kauniita kuvia herkin siveltimenvedoin. Sade palaa loppua kohti rankempana, kunnes kaikki vaimenee hitaasti.
Teoksen viimeiseen, toiseksi pisimpään osaan, Grande ondeen, vievät tunnustelevat saksofoni- ja syntetisaattoriäänet. Rauhaa rikkoo syntetisaattorista kuvaan vähitellen uiva, kasvava uhkan tuntu. Samaan aikaan saksofoni käy levottomammaksi. Instrumentti soi rikkaana ja elävänä.
Viimeisessä osassa yhdistyy ehkä monipuolisimmin erilaisia musiikillisia vaikutteita. Äänikuva täyttyy kerroksista ja kasvaa vähitellen. Aallot alkavat lyödä taustalla, ja jossain soi vienoa hyräilevää laulua. Hiljalleen syntetisaattoreista alkaa nousta esiin myös toistuvaa kuviota, ja samaan aikaan saksofonit käyvät melodisemmaksi. Tuntuu, että ollaan jonkin suuren äärellä. Jossain vaiheessa Vangeliskin viivähtää taas kuuntelijan mielessä. Saksofoni saa entisestään väriä. Tunnelma seestyy hiljalleen, ja aallot vaimenevat lempeiksi laineiksi, joiden seasta alkaa vähitellen erottua toistuva hengitysääni. Loppua kohti kaikki musiikki ja lopulta laineetkin vaimenevat. Viimeiseksi jäljelle jää vain toistuva hengitysääni. Myrskyn jälkeen on poutasää.
Samoihin hengitysääniin päättyi myös Onkiniemi-ateljeessa hipi hiljaa kuunneltu varsinainen setti. Aika oli kulunut nopeasti. Lopuksi saatiin vielä encore, jonka lauluosuuksien Neva esitteli sisältävän poikkeuksellisesti sanojakin, hänen mumminsa kirjoittamia. Luupit ja kaiutetut laulut imaisivat kuuntelijat vielä mukaansa.
* *
Avaruuskaipuun tavoin kerroksellisuus on suuressa osassa myös Grande ondella. ”Kudelma” on muuan monista musiikista kirjoittavien itseparodiaan saakka liikakäyttämistä sanoista, joihin sekaantumista tahtoisi karttaa. Nyt on kuitenkin niin, että se on Grande ondea tapauksessa erittäin osuva. Veera Neva punoo elektronisin ja akustisin instrumentein sekä omaa ääntään (mutta ei sanoja) ja tekemiään tallenteita käyttäen kerroksittaisuutta, joka on omiaan ruokkimaan kuuntelijan mielikuvitusta veden matkalla.
Kysyn Nevalta hänen musiikkinsa kerroksellisuudesta. Säveltäjän myöntää olevansa kiinnostunut tekstuureista. Hänkin puhuu ”punomisesta” ja ”elämän kudelmasta”, eri asioiden samanaikaisesta olemuksesta ja aistimisesta, jota hän tuo musiikkiinkin.
– Vähän kuin olisi kangas, jossa on erilaisia kuvioita.
Neva pohtii, onko hänen musiikkinsa kerroksellisuudella kuitenkaan tietoisia merkityksiä. Ainakin tekemisen tapa on sellainen, että hän lisäilee teokseen aina uusia linjoja. Tapana on myös, että Neva ei mieti, miten kokonaisuuden toteuttaa livenä.
– Orkestraatio saattaa vähän lähteä lentoon, hän nauraa.
Neva kuvailee tekemistään leikiksi. Se ei ole käsikirjoitettua toimintaa. Tekeminen on kokeiluja, joista aina jokin alkaa kiehtoa ja synnyttää ideoita. Leikittelevyyttä voi kuulla valmiissa teoksissakin, jotka ovat rikkaita synnyttämissään mielikuvissa.
Neva kokeekin säveltämisensä tarinalliseksi ja visuaaliseksi.
– Mä kyllä käsikirjoitan narratiivia biiseistä, tarinallistan itselleni asioita. En oleta, että ihmisten tarvitsisi kuulla niitä sieltä, mutta se ohjaa sitä muotoa ja niitä elementtejä.
Säveltäjä summaa vielä puheet kerroksellisuudesta.
– Kyllä mä myös tavoittelen sellaista, että siellä on eri tasoja, joita voi kuunnella.
Tässä Neva onkin onnistunut. Niin Avaruuskaipuu kuin Grande ondekin tarjoavat kuunneltavaa useammaksi kerraksi.
* *
Kuva: Roosa Nevala
Neva kuvailee Grande onden kehittymisen valmiiksi kokonaisuudeksi olleen poukkoileva tai sykäyksittäinen prosessi. Jos ajatus syntyikin jo noin 2,5 vuotta sitten, oli projekti välillä tyystin sivussakin.
– Elämä tuli taiteen tielle, Neva muotoilee.
Luomistyötä tehtiin esimerkiksi residenssimatkoilla. Tämä on Nevalle tyypillinen tapa toimia. Viikon tai kahden vierailut mökillä tai tuttavan tiluksilla ovat hedelmällisiä jaksoja. Kotona äänittäessä prosessi on poukkoileva. Neva koki myös hankaluutta saattaa projekti loppuun.
– Se kuuluisa vaikea toinen levy… tässä oli vähän sellaista tunnelmaa. Se oli melkein valmis jossain vaiheessa, mutta mä en ollut siihen täysin tyytyväinen.
Pitkän tauon aikana Nevan suhde materiaaliin kävi muuttumaan. Hän alkoi miettiä, miten voisi tehdä sen toisin tai paremmin. Tyytymättömyys vaikeutti viimeistelytyötä. Tauot toivat kuitenkin myös tuoreutta kuunteluun.
– Siinä oli vähän kamppailua sen kanssa, että lähdenkö muuttamaan tätä visiota, vai yritänkö pitää sen semmoisena kuin se oli alun perin. Tuleeko siitä Frankensteinin hirviö, jos mä alan sitä jotenkin liikaa modaamaan.
Neva ei päätynyt tekemään työtä uusiksi, hän vain viimeisteli sen. Ei tullut hirviötä. Kypsyttely tuntuu tehneen hyvää. Grande onde on vielä onnistuneempi teos kuin edeltäjänsä.
Avaruuskaipuun lempeä, seesteinen, suhiseva kuiskuttelevuus ja hyräilevyys ovat läsnä myös uutukaisella. Viitekehykseksi hakeutuu kokeellinen ambient. Avaruuskaipuun tapaan kuvaa värittävät siellä täällä hienovaraiset jazzelementit ja vivahteet vaikkapa nykymusiikista.
On ilmiselvää, että Grande ondea ei ole tehty kappalekeskeisen populaarimusiikin kuluttajalle. Se on kokonaisuus, joka antaa keskittyneelle kuuntelijalle paljon. Toisiinsa limittyvien kerrosten uumenista voi löytää erilaisia tapoja ymmärtää musiikkia.
Päällimmäisenä mielikuvana Grande onde on dynaaminen mutta parhaimmillaan meditatiivisuuteen saakka rauhoittava. Avaruuskaipuun tapaan musiikki henkii kuitenkin jotain arvoituksellista, kuin muistuttaen että emme ole tieteen kehittymisestä huolimatta selvillä läheskään kaikista elämän mysteereistä.
Onkiniemi-ateljeessa Grande ondea ei kuultu kokonaan. Se mitä kuultiin, täydensi kuitenkin levyltä soivaa. Elävänä esitettynä teoksen osat eivät olleet tyystin samanlaisia kuin levyllä. Erilainen tasapaino nosti esiin joitakin puolia, mitä ei levyltä ollut tullut huomanneeksi. Toisaalta jotkin toiset vaikutelmat saattoivat jäädä levyyn verrattuna hieman taka-alalle. Kokonaisuudessaan esitys kesti reilun tunnin, eikä kellon katsominen ei käynyt mielessä.
* *
Kun raamatullisen suuri aalto on pyyhkinyt yli, on taulu tyhjä. Neva kertoo, että kolmannen levyn maailmat ovat alkaneet jo hahmottua hänen mielessään, ja jotain on äänitettynäkin. Kuultiinpa uutta musiikkia Onkiniemessäkin. Kun toinen levy on nyt julkaistu, tulppa avautuu. On tilaa keskittyä ja uuden materiaalin virrata.
Neva pohtii, että Avaruuskaipuulla ja Grande ondella on jonkin verran limittäisyyttä, seuraavalle levylle hän saattaa ottaa toisenlaisen lähestymistavan.
– Haluan kokeilla jotain vähän ilmavampaa ja minimalistisempaa.
Kuulostaa lupaavalta. Neva ennakoi, että todennäköisesti uudessa materiaalissa on silti tunnistettaviakin elementtejä. Perjantaina Onkiniemessä kuullusta päätellen hän puhuu totta. Ainakin ilmaisun hienovaraisuutta, meditatiivisuutta, intensiivisyyttä ja arvoituksellisuutta tuntuisi riittävän myös uudessa materiaalissa. Näin on hyvä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
