Juhani ”Junnu” Aaltonen. Kuva: Arto Murtovaara

Arto Murtovaara, teksti ja kuvat

Juhani Aaltonen tulee sovitusti vastaan Martinlaakson asemalle – omalla autollaan. Maestro kihertää poikamaisesti kertoessaan saaneensa edellisenä päivänä kolmen vuoden lisäajan ajokorttiinsa.

Aaltoset ovat asuneet omakotitalossa Vantaalla yli 42 vuotta. Toinen pää siitä on remontoitu ja se on talon isännän käsialaa. Hän näyttää komeaa sisäkattoa, joka on kuin eilen tehty ja esittelee myöhemmin toisessa kerroksessa olevan työhuoneensa, jossa on sähköpiano sekä täysi rumpusetti, jota Reiska Laine käy usein soittamassa.

Puolison Riitan kanssa tuli syyskuun 9. päivänä täyteen 63 vuotta avioliittoa. Olohuoneen kulmaan on katettu kahvit ja lohileipiä. Toisessa nurkassa komeilee flyygeli. Myöhemmin ajaessamme Finnvoxin studioille Pitäjänmäkeen, Junnu näyttää, missä Fazerin studiot sijaitsivat ja kertoo kuinka Toivo Kärki kiikutti muusikoille nuotit; laitaan oli ”kärpäsenpaskan” kokoisella merkitty soittajan oma stemma.

Finnvoxilla hän sanoo soittaneensa tuhat keikkaa ja pohtii, milloin A-puoli mahdettiinkaan avata.

– Ehkä se oli Aja hiljaa, isi nyt vain. Musta tuntuu, että olin siinä levytyksessä mukana, Laurilan Heikki oli soittamassa ja Roihan Raimo, Aaltonen kaivelee ensimmäistä sessiota muistinsa sopukoista.

Levytys on vuodelta 1966. Sen esitti kolmevuotias Mari Laurila, Heikki ja Ritva Laurilan tytär.

Yli 3 500 studioraitaa

Modernin jazzin järkäle Juhani Aaltonen on soittanut urallaan kaikkiaan yli 3 500 studioäänitystä. Hän arvostaa studiotyön korkealle.

– Satuin sellaiseen väliin, tällaisena kouluttamattomana pääsin sinne. Siinä se koulutus tuli sitten. Minusta se studiohomma on erittäin hyvä; teet just niin kuin pyydetään ja sitten pitää olla tavallaan laajuutta siinä mitä teet. Ne voivat pyytää mitä vain, Aaltonen kertoo.

– Olen aina ollut sellainen, että mulla on kuva siitä asiasta ja soitan sen mukaan millainen se kuva on. Silleen se onnistuu, pitää hallita kaikki sen kymmenet vibraatot. Kysymys on siitä, että soitin on sun tunteiden jatke. Monet eivät ajattele niin, mutta mulle se on tunteiden jatke.

Aaltonen kertoo studiotyöstä olleen valtava apu siinä, että hänet tunnetaan ”kohtuullisen hyvin tällaisena ikään kuin modernimman jazzin soittajana”, vaikka voisi luulla, ettei se ole mahdollista, kun studiossa joutuu tekemään iskelmää ja kaikkea muuta. Jatsarit osaavat omansa vaikka kuinka hyvin, mutta eivät välttämättä ole kotonaan genren ulkopuolella. Kuten Aaltonen sanoo: ”Kun altolla heittää humppaa, siihen ei bebop-meininki oikein istu.”

– Ihan kaikkea laidasta laitaan, Aaltonen summaa oman soittokokemuksensa.

– Osuin aika ihmeelliseen rakoon – sellainen ihminen, joka ajatteli, ettei ryhdy muusikoksi lainkaan.

Kun Juhani Aaltonen hankki aikoinaan huilun sivusoittimeksi, meni kaksi viikkoa ennen kuin hän sai siitä äänen. Kuva: Arto Murtovaara

Rollins, härkä

Juhani Aaltonen olisi halunnut mennä yhteiskouluun, mutta rahaa ei ollut. Siihen aikaan hän luki kaikki kirjat mitä sai käsiinsä.

– Ei ollut rahaa, piti mennä töihin. Menin töihin 14-vuotiaana, 15–16-vuotiaana olin sahalla töissä. Kuusi päivää viikossa siihen aikaan.

Sitä Junnu kertoo surreensa aina. Nykytilanteeseen hän on silti aika tyytyväinen.

– Se on antanut vanhana takaisin ja sen takia olen klaarannut vaikeitakin juttuja. Tein koko ajan raskaita töitä. Lihaksisto on ihan erilainen kuin sellaisella, joka on mennyt kouluun, hän kertoo.

– Kun olen kuunnellut jälkeen päin omaa soittoani, niin siinä on todella sellaista lihasvoimaa hirveästi.

Aaltosen mukaan jotkus soittajat, kuten Sonny Rollins, olivat ”varsinaisia härkiä”.

– Kun ne soittivat, siinä oli valtavasti voimaa ja itsekin olen aina ollut sellainen, että olen käyttänyt hirveästi voimaa. Olen joutunut opettelemaan, miten se tehdään kevyesti. Siinä oli kova työ.

Aaltonen sanoo, että hänestä tuli sellainen soittaja kuin tuli, koska hän luuli, että homma tehdään juuri niin.

– Sitten paljastui, ettei sitä tehdäkään niin. Mutta se oli hyvä, koska tein erilaista. Se on ollut etu paljon myöhemmin.

Hän ei osaa ainuttakaan transkriptiosooloa, vaikka on tutkinut niitä paljon.

– Kyllä se varmaan herätti mielipiteitä. Usein vajavuuksiin joutuu keksimään jonkun muun ratkaisun ja sitten se on se, joka vie sinut hyvinkin pitkälle.

Neronleimaus

Aaltonen on jälkeenpäin tajunnut, ettei ole koskaan halunnut mennä yli siitä missä aita on matalin. Päinvastoin korkein kohta, joka on lähes mahdoton ylittää, pakottaa pinnistelemään.

Vielä seitsenkymppisenä hän pohti, että pitäisikö huilusta suorittaa diplomi. Sitten hän olisi soittanut nopeammin, kovempaa ja korkeammalta. So what.

Koska hän osasi pianolla sointuja, hän päätti kokeilla sitä. Se oli neronleimaus.

– Joudut avaamaan pääsi ihan toisella tapaa, tekemään ihan eri asioita. Tekniikat ja musiikilliset näkemykset kehittyvät. En olisi päässyt siihen, jos olisin vain keskittynyt pääsoittimeen.

Junnu Aaltonen kävi läpi rajun koronan. Omien sanojensa mukaan oli viittä vaille, ettei hän kuollut, kun häntä vietiin teholle.

– Olisin halunnut kuolla, koska tiedän mitä vesikidutus on. Kaksi kuukautta makasin ja lihakset menivät. Sitten kaikki piti rakentaa uudelleen – mutta se ei ole koskaan ollut ongelma minulle.

Aaltonen ei pystynyt soittamaan sekuntiakaan, koska ei pystynyt puhaltamaan – ei voinut, kun keuhkoissa ei ollut mitään, mitä käyttää. Koska hän ei ole pystynyt koskaan alistumaan, hän yrittii keksiä jonkun toisen keinon.

Koska samaa ikäluokkaa ei ole soittajissa juuri muita ole kuin Heikki Sarmanto, Junnu heristää sormeaan neli-viisikymppisille muusikoille.

– Teidän takianne olen joutunut siirtämään elämäni perälautaa.

Aaltonen halusi siis jäädä ja se edellyttää, että hän on kunnossa voidakseen saada ulos musiikkinsa.

– Se ei tarkoita sitä, että nopeammin ja kovemmin, vaan koko ihminen, persoonakin muuttuu, se miten ajattelet, se muuttuu väkisinkin. Vähemmän ääniä, syvällisempiä. Kuusikymppisellä on paljon aikaa. Mulla ei ole.

Junnu Aaltonen Raahen Kauppaklubilla vuonna 1986. Kuva: Arto Murtovaara

Hanurin koilotukset

Junnu Aaltonen soitti nuorempana tanssibändeissä – jotkut jatsarit sanovat, ettei niin voi tehdä.

– Se on parasta mitä voi tehdä. Sanoin joillekin, että jos soitatte tangobändissäkin ne koilotukset mitä hanurikin soittaa, niin sitten on hyvä, hän sanoo.

– Kannattaa mennä soittamaan, palvelemaan. Koko musiikin pointti muuttuu.

Nuoren miehen mieltä koskettivat aikoinaan musiikkielokuvat, kuten Rytmiä veressä (1954) tai Glenn Miller Story (1954), sekä radiossa soineet Louis Armstrong ja Nat King Cole. Aika usein 1950-luvun elokuvissakin taustalla soi jazz.

– Ne olivat kovia juttuja, vaikkei silloin ajatellut, että musiikki olisi enempää.

Mestari itse näkee polullaan valtavasti sattumia, jotka ovat vaikuttaneet – joku sanoo lauseen, joka muuttaa koko elämän.

– Opin nuotit heti kun opin soittamaan. Hiffasin, ettei sillä ole musiikin kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Se oli pelkkää matematiikkaa. Kuinka pitkiä, jaetaan neljään osaan, montako siihen mahtuu, korkeus vain muuttuu. Opin sen nopeasti.

Junnulle on kerrottu, että hän etsi musiikkikaupasta ne vaikeimmat nuotit mitä 1950-luvun Kouvolassa sai, ”Bachia tai jotain”. Yksi kappale, jota hän treenasi aikoinaan hiki hatussa baritonilla, oli Säkkijärven polkka.

Saksofonilla hän on saanut opetusta yhden tunnin. Hän oli silloin jo Helsingissä, kun oppitunnin antoi Pentti Lasanen. Aaltonen kertoo, että meni monta vuotta ennen kuin hän tajusi mitä Lasanen teki. Tämä näytti, miten Junnu soittaa, ja sitten, miten hän itse soittaa.

– Tajusin ja kuulin sen eron. Se oli pitkä prosessi, Junnu sanoo.

– Mua on auttanut se, että olen insinööriaivoinen. Vaikka soitan hirveän abstraktisti, analysoin ja tutkin, mitä tämä voisi olla.

Renkinä Ruotsissa

Juuri ennen sodan loppua Aaltonen laitettiin sotalapsena Ruotsiin, yksin ison joukon mukana. Siellä kului kaksi ja puoli vuotta. Pari vuotta myöhemmin jälkeen tuli pyyntö mennä takaisin, rengiksi lähelle Uppsalaa. Sotalapsiperheessä oli tyttäriä, yksi oli mennyt naimisiin.

Inkeroisissa oli ”yksi putkimies” eli Tauno Heinonen, jolla oli 12 hengen big band. Se voitti Suomen mestaruudenkin. Siinä Aaltonen oli nähnyt saksofonin, joka oli tullut tutuksi elokuvistakin.

– Olin vain kaukaa nähnyt, että tuo saksofoni on kiva. Se kiehtoi minua. Sitten näin tenorisaksofonin musiikkikaupan ikkunassa Uppsalassa. Ostin sen. Siinä oli pieni koulu mukana ja sen perusteella kasasin sen. Enhän mä tiennyt, miten se tehdään. Asuin sellaisessa autiotalossa pellon laidalla. Kasasin ja sitten opettelin. Sen alempaa ei voi juuri lähteä.

Ruotsissa oli Folkparkit ja niissä Aaltonen törmäsi kuuluisiinkin esiintyjiin. Hän luki parikymmentä vuotta ahkerasti Orkesterjournalen-lehteä ja moni asia selvisi vasta jälkeenpäin.

Ensimmäisellä kerralla hän luki musiikkikaupassa, että Uppsalaan tulee big band. Se soitti jollain paikallisella koululla. Aaltonen polki 12 kilometriä pyörällään koulun pihaan. Pihalla tuli vastaan musta mies, joka tervehti sanomalla: ”Hi”.

Toinen konsertti oli Uppsalan yliopiston juhlasalissa. Aaltonen istui parvella. Lavalla oli trio, jossa oli vibrafonisti. Musta nainen lauloi.

– Myöhemmin mulle selvisi, että se oli Red Norvo Trio ja Billie Hollday.

Norvon triossa soittivat tuohon aikaan yleensä Charles Mingus ja Tal Farlow.

Myöhemmin kun Junnu oli töissä sellutehtaassa ja jo myynyt soittimensa, koska ei nähnyt siinä tulevaisuutta, hän osui Folkparkiin. Siellä soitti kvintetti, jota veti pasuunaa soittava musta mies. Rummuissa oli ”musta murjaani”.

– Sitten selvisi, että se oli J. J. Johnsonin kvintetti, rummuissa Elvin Jones. Tämän tyyppisiä kävi, olihan se kova juttu.

Tenoristeista Aaltonen arvostaa korkeimmalle ehkä Sonny Rollinsin. Myös Archie Shepp on tehnyt ison vaikutuksen. Kuva: Arto Murtovaara

Rosendahl ja Pethman

Trumpetisti Heikki Rosendahlin bändi oli 1950-luvulla hyvin tunnettu Suomessa. Aaltonen pääsi siihen, koska tunsi sen kaverit, he asuivat samassa kylässä Inkeroisissa. Aaltosen myötä yhtye kasvoi sekstetiksi.

– Mä olin Ruotsissa, tein sellaisia kevyitä töitä, kannoin 200-kiloisia massapalloja, enkä ollut kahteen vuoteen soittanut ääntäkään. Rosendahl sanoi, että osta baritoni, tule bändiin, Aaltonen kertoo.

– Shorty Rogers, länsirannikon kovia, sitten Gerry Mulligan ja sitten Lars Gullin Ruotsista. Maailmanluokan sovituksia, kolmelle, neljälle blosarille tehtyjä. Sehän oli tavallaan se, missä opin oikein monia asioita.

Helsinkiin tullessaan Aaltonen oli työtön sekatyömies.

– Eihän mulla mitään ammattia ollut, kun ei ollut varaa lukea minkäänlaisia kouluja, hän kertoo.

– Esa Pethman on vaikuttanut elämääni niin paljon. Tunsin hänet pintapuolisesti, hän oli kotoisin Kouvolasta. Mentiin kuuntelemaan häntä silloisen morsiameni, nykyisen vaimoni kanssa 64 vuotta sitten. Hän oli tauolla siellä, Erkki Melakosken yhtye solistinaan Laila Kinnunen soitti jollain isolla tanssilavalla. Esa sanoi, että Sibelius-Akatemiaan voi pyrkiä syksylläkin.

– En ollut kuvitellutkaan ikinä lähteväni mihinkään, kun en ollut saanut tuntiakaan keneltäkään. Huiluun olin saanut neljä tuntia yhdeltä amatööriltä. Laitoin paperit, menin ja läpäisin suoraan. Se oli ihan ihme. Joonas Kokkonenkin kuului siihen raatiin. Enhän mä siihen aikaan tiennyt, kuka hän oli, jälkeenpäin on sekin selvinnyt. Se oli valtava seikkailu mulle.

Aaltosen isä oli supermusikaalinen. Hän lähti priimuksena laitoksesta, joka oli Erottajalla ja josta tuli myöhemmin Sibelius-Akatemia.

– Kaikki paitsi Sibelius oli sen opettajina.

Isällä oli Aaltosen absoluuttinen sävelkorva. Alkoholi oli ongelma, tuli avioero ja kaikki.

Arild Andersen

Junnu kertoo ajastaan Arild Andersenin bändissä, johon meni tuuraajaksi ja jossa soitti siinä kolme vuotta.

– Oltiin kerran Umeån jazzfestivaalilla. Siellä takahuoneessa odoteltiin, kaksi bändiä. Se toinen oli Benny Goodmanin kvartetti. Ne soittivat ekaksi, ne olivat meille niin kuin lämmittelybändinä, Aaltonen hihittää sydämellisesti.

Aaltonen olisi voinut jatkaa yhtyeessä, mutta jäi pois omasta aloitteestaan. Yhtye kiersi Pohjoismaita ja eurooppalaisia klubeja.

Andersen oli ollut Helsingissä soittamassa Stan Getzin kanssa. Aaltosen soittokumppani Edward Vesala ”tarrasi” tällaisiin. Getz lähti ja Andersen meni Vesalan ja Aaltosen kanssa Dipoliin, missä juhlasalin näyttämö toimi studiona. Äänittäjä oli pienessä kopissa. Muutamassa tunnissa trio väänsi albumin Nana (1970), joka on yksi ensimmäisiä Suomessa levytettyjä freejazz-albumeita.

Aaltonen palaa lapsuuteensa ja sanoo nöyrästi, että negatiivinen asia voi synnyttää positiivisen tuloksen.

– Se oli aika rankkaa. Ei silloin ymmärtänyt sanaa hylkääminen. Joutui toiseen paikkaan. Tuli sota ja kaikkea tällaista, hän sanoo.

– Olen vasta vanhempana tajunnut, että soitin aina veitsi kurkulla. Olin aina vähän jännittynyt. Sen kuulee soitosta. Kun soitat veitsi kurkulla, sulla on kaikki pelissä. Se kääntyi kuitenkin positiiviseksi.

”Olen ajatellut olevani laulaja. Soitin on minulle ihmisääni. Sillä voi itkeä, nauraa, sillä saa melankoliaa, surua.” Kuva: Arto Murtovaara

Heikki Sarmanto

Heikki Sarmannon, 86, kanssa Aaltonen on tehnyt yhteistyötä koko ajan. He tekivät yhdessä levyn noin vuosi koronan jälkeen.

– Pystyin jo soittamaan kohtuullisesti. Mentiin studioon ja soitettiin parina päivänä, Aaltonen kertoo.

Maaliskuussa kaksikko soitti Just Us -levyn julkkarikeikan ja samalla 60-vuotisjuhlakonserttinsa Helsingin Cafe Caruselissa – ”arvovaltaista väkeä ja hirveesti porukkaa.”

Juhani Aaltonen Trio Tampere Jazz Happeningissa Telakalla 31.10.2025. Juhani Aaltosen 90-vuotisjuhlakonsertti Helsingin Savoy-teatterissa 18.11.2025.

* *

Juhani ”Junnu” Aaltonen

• Syntynyt 12.12.1935 Kouvolassa. Saksofonisti, huilisti, säveltäjä.
• Opiskellut Sibelius-Akatemiassa sekä Berklee College of Musicissa, Bostonissa.
• Yhtyeitä: Nordic Trinity, Juhani Aaltonen Trio, Juhani Aaltonen Quartet, Suhkan Uhka, Iro Haarla Quartet, AGSW Quartet, Reiska Laine Quintet, PLOP.
• Perustajajäsen Tasavallan Presidentti -yhtyeessä sekä UMO Jazz Orchestrassa.
• Tunnustuksia: Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto 1968. Valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha 1986. Jazz-Emma 2003 Juhani Aaltonen Trion albumista Mother Tongue (TUM). Säveltaiteen valtionpalkinto 2009.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua