Ritva Oksanen. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
HENKILÖ | Tuli mies ja Iitin Tiltu pysyvät Ritva Oksasen ohjelmistossa vuosikymmenestä toiseen.
”Surullista on, että monet ikäiseni kollegat ovat lähteneet tästä maailmasta.”
Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat
Ritva Oksanen on esiintynyt teattereissa ja laulanut konserteissa yli kuusikymmentä vuotta. Yhä edelleen hän saa esiintymispyyntöjä. Marraskuun alussa hän esiintyy ravintola Annan kartanossa Helsingissä pianisti Lasse Hirven kanssa. Lauluja elämän varrelta -konsertti pohjautuu Oksasen 60-vuotistaiteilijakonserttiin Ylistyslaulu elämälle ja on osa joka syksy järjestettävää Paloheinä soi -musiikkitapahtumaa.
Lauluja elämän varrelta -konsertissa Ritva Oksanen laulaa itselleen tärkeitä lauluja ja tarinoi laulujen lomassa, miten ne ovat syntyneet ja millaisessa elämänvaiheessa hän on niitä esittänyt.
Oksasen ensimmäinen suuri hitti oli Tuli mies. Esa Helasvuo sävelsi Lapin miehestä Jouni Lappalaisesta kertovan laulun, jonka sanat oli kirjoittanut Marja Rankkala. Ritva Oksanen osallistui kappaleella Syksyn sävel -kilpailuun vuonna 1971.
Kun kuvaukset alkoivat MTV:n studiolla, Oksanen meni lattialle makaamaan. Ohjaaja ihmetteli, että miksi hän makaa lattialla. Oksanen sanoi, että jatka kuvaamista, koska laulu alkaa tästä.
Tuli mies -levytystä soitettiin ahkerasti radiossa ja Oksanen esitti sitä konserteissa.
– Porissa oli konsertti. Joku mies sanoi minulle, että laula se palomies. Sanoin, ettei minulla ole palomiehestä kertovaa laulua. Mies jatkoi vaativaan sävyyn, että laula se liekkimies, äläkä diivaile vaan mene lattialle makaamaan ja ala huutamaan. Lauloin ”Tulimiehen”, Oksanen muistelee.

Viime vuosina Ritva Oksasta on säestänyt pianisti Lasse Hirvi, joka saapuu Jyväskylästä Helsinkiin harjoituksiin ja esiintymään.
* *
Oksasen ääni on matala ja karismaattinen. Hän luonnehtii äänialaansa basso-baritoniksi ja sanoo laulaneensa koko elämänsä ajan samalla tavalla.
Huumoria hänen konsertteihinsa on tuonut muun muassa Iitin Tiltu, joka on tunnettu myös Hiski Salomaan tulkinnasta.
– Kirjailija Jorma Ojaharju sanoi minulle kerran, että aina kun hänelle tulee huono olo, hän laittaa Iitin Tiltun soimaan.
Jorma Panula pyysi Oksasta vuonna 1974 laulamaan säveltämänsä kappaleen Musta tango, johon M. A. Numminen oli tehnyt sanat. Kappale ylsi finaaliin saakka. Pistelaskenta meni tiukalle. Carita Holmströmin esittämä Älä mene pois voitti Mustan tangon vain pisteellä.
Laulujen sanat ovat Oksaselle aina tärkeät. Näyttelijänä hän rakentaa laulujen ympärille tarinan naisesta, jolle hän antaa äänen. Laulelma tai chanson ovat hänelle läheisiä musiikkilajeja.
Oksasen ohjelmistossa on lauluja, joita ovat sanoittaneet muiden muassa Chrisse Johansson, Kari Kuuva, Arvo Turtiainen ja Eeva Kilpi.
– Kari Kuuva sanoitti ja sävelsi hienon laulun Voiko naista näin käsitellä. Laulussa nainen odottaa miestä kotiin. Lapset ovat nukkumassa ja nainen katselee ohi ajavien autojen valoja.

Ritva Oksasen viikkokalenteri täyttyy esiintymisistä, harrastuksista ja ystävien tapaamisista.
* *
Ritva Oksanen syntyi Vaasassa vuonna 1939. Perhe muutti Jyväskylään, kun hän oli kuusivuotias. Hän lauloi paljon ja pääsi kuusitoistavuotiaana LL-kvintetin solistiksi.
Samoihin aikoihin vuonna 1955 hän sai työpaikan levykauppa Väinön soittimessa. Hän kuunteli levyjä ja löysi jazzin. Hän innostui Anita O’Daysta, Ella Fitzgeraldista ja Siw Malmkvististä. Keikkaillessaan Jyväskylän Valtiontalolla hän sai lempinimen ”Jyväskylän Doris Day”.
Teatterikouluun Ritva Oksanen pääsi vuonna 1960. Teatterikoulu oli tuohon aikaan kolmivuotinen. Valmistuttuaan Oksanen näytteli Kotkan kaupunginteatterissa. Sieltä hän siirtyi Helsinkiin Intimiteatteriin vuonna 1965 ja edelleen Radioteatteriin, jossa hän näytteli vuosina 1966–1973.
Oksasta ovat työllistäneet myös Helsingin kaupunginteatteri, Jyväskylän kaupunginteatteri, Espoon teatteri ja Hämeenlinnan kaupunginteatteri, jossa hän näytteli kolmekymmentä vuotta.
Hänen unohtumattomiin rooleihinsa kuuluu työläisäiti Eila Nieminen Televisioteatterin Elämänmenossa (1978), joka perustuu Pirkko Saision romaaniin. Ohjaaja Åke Lindman koekuvasi monia ehdokkaita ja valitsi Oksasen. Oksanen oli oppinut karjalanmurretta karjalaiselta anopiltaan. Murre auttoi sisäistämään roolia.
Näyttelijän uralla tärkeitä Oksaselle ovat olleet Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmät. Niiden naisrooleja hän on esittänyt useissa teattereissa. Hämeenlinnan teatterissa hän esitti Loviisan tarinaa kolme vuotta (2010–2013).
Niskavuoren Loviisa välittää kuvan suomalaisesta naisesta, joka Oksasen mukaan on vahvan ihmisen kuva. Naisen on aina pitänyt kaivaa itsestään voimavarat, kun miehet ovat lähteneet. Nainen on pitänyt talon, lapset ja tavarat järjestyksessä.
Upeita muistoja Oksaselle ovat myös esitykset näyttelijä-laulaja Marlene Dietrichistä ja oopperalaulaja Maria Callasista.
Viime kesänä Oksanen näytteli kaksi kuukautta Äänekoksen kesäteatterin Niskavuori-näytelmässä. Ohjelmistossa on edelleen runoesitys Hetkinen, Herra, jossa on Flora Larssonin runoja.
Ritva Oksanen pitää itsensä hyvässä kunnossa harrastamalla liikuntaa. Kalenteri täyttyy erilaisista harrastuksista ja kulttuuririennoista. Hän käy säännöllisesti elokuvissa, teattereissa ja konserteissa. Iloa elämään antavat lapset ja lapsenlapset. Ystävillekin hän jättää aikaa.
– Surullista kuitenkin on, että monet ikäiseni kollegat ovat lähteneet tästä maailmasta.
Ritva Oksanen: Lauluja elämän varrelta. Konsertti ja illallinen Annan kartanossa Helsingissä lauantaina 1.11.2025 klo 18, Tuomarinkyläntie 4–18. Säestäjänä Lasse Hirvi. Haastattelun lisäksi lähteenä Outi Poppin teos Näyttelijätär Ritva Oksanen (Gummerus, 2014).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Muumisäveltäjä Sumio Shiratori kävi Suomessa: ”En tiennyt Muumeista mitään, kun aloitin työn”
HENKILÖ | Liki jokainen suomalainen on kuullut jossakin Sumio Shiratorin melodioita, mutta juuri mitään ei kukaan tästä japanilaissäveltäjästä tiedä.
Emma Thompson vietti kuukausia Kolilla Sydäntalvi-elokuvaa kuvaten: ”Olette hyvin onnekkaita siitä, mitä teillä on”
ELOKUVA | Oscar-palkittu Emma Thompson ja hänen tyttärensä Gaia Wise kertoivat Kulttuuritoimitukselle elokuvan tekemisestä Suomen talven keskellä.
Säveltäjä Joel Vernerin musiikillisessa ilmaisussa kohtaavat tutkijan aivot ja runoilijan sydän
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Säveltäjä Joel Vernerille musiikki ja liike ovat yhtä, ja yleensä hän tanssii työstäessään uutta musiikkia päässään.




