Kulttuuri, kuohari ja kaveri – Kolmen koon resepti on virkistänyt ystävätärten elämää jo kolme vuotta

11.05.2019

Hyvän taidenäyttelyn vuoksi kannattaa matkustaa naapurikuntaa kauemmaksi. Kun seurakseen saa vielä hyvän ystävän, on matkan onnistuminen taattu. Aina ei kaveria kulttuuririentoihin kuitenkaan löydy. Kulttuurirahaston suuren kyselytutkimuksen mukaan suurin este kulttuurin kuluttamiselle on seuran puute. Nämä ystävättäret eivät tästä ongelmasta kärsi.

Marja Aaltio, teksti ja kuvat

Ystävykset Pia Vastamäki ja Leena Salokorpi ovat kokeilleet kolmen koon reseptiä jo reilun kolmen vuoden ajan ja todenneet sen toimivaksi. Kulttuuri, kuohari ja kaveri ovat ne kolme koota, jotka pitävät heidän mielensä virkeänä ja tuovat elämään sopivaa piristystä. Joskus mukaan lisätään vielä pari koota lisää: kahvia ja kakkua.

Kaksikko tapasi toisensa lasten harrastuksen kautta jo vuonna 2006. Heidän tyttärensä voimistelivat samassa joukkueessa ja äidit ystävystyivät salin seinustalla ja kisamatkoilla.

Idea kulttuuriretkistä syntyi, kun tyttäret lopettivat harrastamisen.

– Tyttöjen tiet erosivat, mutta meidän eivät, Pia Vastamäki muistelee.

Salokorpi ja Vastamäki olivat jo joskus kisareissuilla karanneet yhdessä kannustusjoukoista paikallisia nähtävyyksiä katsomaan. Ensimmäinen karkureissu tapahtui vuosia sitten ensimmäisen adventin aikaan Turussa. Kisojen seuraamisen sijaan he menivät laulamaan Hoosiannaa Turun tuomiokirkkoon.

Kun tuli aika miettiä tekemistä tapaamisiin, olivat erilaiset kulttuuririennot luonteva valinta. Pia ja Leena ovat käyneet yhdessä elokuvissa, teattereissa, museoissa ja taidenäyttelyissä.

– Konserteissa emme oikeastaan käy yhdessä, meillä on niin erilainen musiikkimaku, Leena Salokorpi nauraa.

Molemmille naisille kulttuurin kuluttaminen on tullut tutuksi jo lapsuudenkodissa. Pia Vastamäki kävi lapsena paljon teatterissa. Leena Salokorven lapsuudenkodissa soitettiin ja laulettiin paljon.

Lohtua ja viihdykettä kulttuurista

Kulttuurirahaston vuonna 2013 teettämä laaja kyselytutkimus selvitti suomalaisten suhdetta taiteeseen ja kulttuurin. Siinä kävi ilmi, että yhtenä taiteen tärkeimmistä tehtävistä suomalaiset pitävät viihdytyksen ja lohdun tuomista arkeen. Esiin nousivat myös esteettisten kokemusten tuottaminen ja ihmisten yhdistäminen yhteisten kokemusten kautta.

Samaisessa tutkimuksessa todettiin, että suurin este kulttuurin kuluttamiselle on seuran puute.

Lukuisissa tutkimuksissa on myös todettu, että kulttuuri edistää ihmisten kokemusta terveydestä. Kulttuuri vaikuttaa positiivisesti niin ihmisen mieleen kuin kroppaan.

Leena Salokorpi (vas.) ja Pia Vastamäki tutkivat Museo Milavidan näyttelyä. Museo on heille tuttu, he käyvät siellä usein.

Pilke silmässä ”KKK-kerholaisiksi” itseään kutsuvat Leena Salokorpi ja Pia Vastamäki ovat kuin suoraan kulttuurirahaston tutkimuksesta. He käyvät säännöllisesti kulttuuririennoissa yhdessä samanhenkisen ystävän kanssa. He ovat myös kokeneet omakohtaisesti, että taide parantaa.

Naiset muistelevat, että kulttuurikerhon syntyaikoihin Leena Salokorvella oli stressioireita, jotka vaikuttivat terveyteen. Lääkäri kehotti häntä tekemään kivoja asioita. Tuo kehotus oli yksi sysäys yhteisille kulttuuriretkille. Lääkärin määräyksestä Salokorpi ja Vastamäki lähtivät Helsinkiin.

– Minulle tulee edelleen hyvä mieli Helsingin taidemuseon vessassa otettua selfietä katsoessa. Meillä oli mukava reissu, muistelee Vastamäki.

Nykyään teatteriretki pääkaupunkiin tai museoretki Turkuun ovat juuri tuota tutkimuksen mainitsemaa viihdytystä arkeen. Esteettiset elämykset virkistävät ja hauskat matkat vahvistavat myös ystävyyttä.

Ruokakulttuuri osaksi elämystä

Olennainen osa kaksikon retkiä on ruokakulttuuri. Ruokapaikka valitaan huolella ja lyhyelläkin retkellä juodaan vähintään kahvit – joskus myös lasi sitä kolmatta koota eli kuohuviiniä.

Kahvia ja kakkua kaverin kanssa kuuluu myös ystävysten kulttuurikonseptiin.

Vastamäki ja Salokorpi eivät tyydy matkaamaan ainoastaan kotimaassa. Tallinnassa on käyty jo useita kertoja. Tallinnan retkeen täytyy hyvän aterian ja taide-elämysten lisäksi yhdistää käsityökulttuuri. Tallinnan käsityökauppojen antiin on oikeastaan pakko tutustua, jos matkalaisista toinen on intohimoinen neuloja ja toinen ompelee ammatikseen voimistelupukuja.

Leena Salokorven puikoista syntyy kymmeniä taidokkaita neuleita vuodessa. Pia Vastamäki puolestaan loi ompeluharrastuksestaan itselleen ammatin. Hän ompeli aikoinaan lapsen voimistelujoukkueelle pukuja ja tajusi, että sitä voisi tehdä myös päätyökseen.

Kulttuurirahaston tutkimus kertoo myös, että naiset käyvät miehiä aktiivisemmin erityisesti teatterissa ja taidenäyttelyissä. Nuo kaksi taiteen muotoa ovat myös Leena Salokorvelle ja Pia Vastamäelle oikeastaan ne mieluisimmat. Ja tietenkin museot.

Leena Salokorpi oli stressaantunut ja sai lääkäriltä ohjeen tehdä jotain kivaa. Kulttuuriretket ystävän kanssa tekivät hänelle hyvää.

Kaksikon on vaikea nimetä yhtä tai kahta vaikuttavinta kulttuurielämystä, koska hienoja kokemuksia on niin paljon. Kaikki Tampereen museot ovat hienoja, Turusta löytyy esimerkiksi Aboa Vetus. Näytelmistä nousevat esiin Tampereen Teatterin Huojuva talo ja Tampereen Työväen Teatterin Viita-näytelmä. Luettelo jatkuu lähes loputtomiin. Sara Hildén, Ateneum, Helsingin teatterit, Mäntän taidemuseot…

Yksi lempipaikka heillä molemmilla kuitenkin on: Taidekoti Kirpilä Helsingissä. Tuohon pieneen ja monille tuntemattomaan kotimuseoon he palaavat yhä uudestaan. Se on lääkäri Juhani Kirpilän Kulttuurirahastolle lahjoittama koti, jossa on esillä hänen keräämäänsä suomalaista taidetta.

Pia Vastamäki suosittelee lämpimästi kaikkia Tampereen museoita käyntikohteiksi. Taiteilijakoti Kirpilä Helsingissä on myös paikka, jonne pitää palata yhä uudelleen.

Kulttuurin kuluttaminen ei suinkaan ole ilmaista. Teatteriliput ovat kalliita, mutta naiset yrittävät hyödyntää tarjouksia aina kun se vain on mahdollista.

Onneksi on myös museokortti. 69 euron hintaisella kortilla pääsee 280 museoon niin monta kertaa vuodessa kuin haluaa. Mitä useammin käy, sen halvemmaksi yksi kerta tulee. Ja nämä kaksi kulttuurikerholaistahan käyvät.

Pin It on Pinterest

Share This