Pälkäneläinen Aicha Kivinummi kirjoittaa Sandaali- ja Lumimaasta. Kuva: Tommi Liljedahl
HENKILÖ | Pälkäneläisen psykologin Aicha Kivinummen tie esikoisromaanin kirjoittajaksi Sandaalimaahan kulki Lumimaan syrjäkylien, Marokon ja Oriveden opiston kautta.
”Marokko oli pitkään vapaamielinen maa, jossa naisilla ei ollut painetta käyttää huivia. Mutta sielläkin on tapahtunut taantumista.”
Tommi Liljedahl, teksti
”Hän oli oppinut, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää, ei aivan kaikkea, eikä aina edes melkein kaikkea. Ylellistä oli ollut luopua piinaavasta kaiken ymmärtämisen ja puhkiselittämisen pakosta.”
Näin kuvaa Sandaalimaa-romaanin (Kirjokansi, 2021) päähenkilö avainoivallustaan. Islamilaisen kulttuurin keskelle päätynyt Leila on aikansa ihmetellyt erilaista temperamenttia, aikakäsitystä ja omituisia tapoja – kunnes on ymmärtänyt, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää.
Aicha Kivinummi kuvaa päähenkilön kulkijana ja haaveilijana, joka on uskaltanut lähteä haaveidensa perään ja löytänyt rakkauden sieltä mistä vähiten osasi olettaa. Siksi toinen koti on Marokossa.
Pälkäneläiskirjailija myöntää, että Leilassa on paljon samaa kuin hänessä itsessään.
– Vieraaseen kulttuurin sopeutuminen, pohdinnat ja oivallukset on täytynyt itse käydä läpi.
Sandaalimaa on tarinankertojan romaani
Psykologi Aicha Kivinummi kirjoitti viisi vuotta sitten Saija Alatuvan kanssa selviytymisoppaan hankaliin asiakastilanteisiin. Tietokirjan jälkeen hän halusi tehdä jotakin taiteellisempaa ja vahvempaa. Esikoisromaani ei ole psykologin, vaan tarinankertojan kirja.
– Olen aina halunnut kirjoittaa, vaikka sitä on tullut tehtyä vähemmän.
Kipinän ruokkimisesta ja rohkaisusta hän kiittää yläasteen ja lukion opettajiaan Eila Timosta ja Pirkko Syrjästä.
Pitkään muhinut kirjahaave alkoi edetä, kun Kivinummi hakeutui Oriveden opiston proosakirjoittamisen kurssille. Hänellä oli valmiina läjä Sandaalimaan tarinoita.
– Kirjoitin niitä, kun kaikki Marokossa oli vielä outoa ja eksoottista.
Enää hän ei osaisi ihmetellä asioita samalla tavalla. Eikä sopeutumisessa ja sokeutumisessa ole kyse ainoastaan epäkohdista ja omituisuuksista, vaan myös erilaisen kulttuurin hyvistä puolista.
– Melkein kaikki Sandaalimaan tarinat ovat tositarinoita. Joissain tapahtumissa olen ollut mukana, joitain olen nähnyt ja joitain kuullut.
Yhtenä proosakirjoittamisen opettajana toimi kirjailija–ohjaaja Harri István Mäki. Yhdessä hänen kanssaan Kivinummi löysi keinon kuvata tasapainoilua kahden maan ja kulttuurin välillä.
Sandaalimaan kokemusten rinnalla kerrotaan tarinoita koti-Suomesta.
– Imin lapsena tarinoita, kun kummit kertoilivat vanhoista ajoista.
Kivinummi tavoitti tämän laarin käydessään talvimyrskyn jälkeen syrjäkylän perukoilla lähes satavuotiaan sukulaisensa luona.
– Kaikki varoittelivat, että älä sinne lähde, kaikki tiet ovat tukossa. Kun pääsin perille, sähköt olivat kolmatta päivää poikki. Mutta siellä uunin lämmössä ei ollut hätäpäivää.
Romaanissa käyttövesiä lumesta sulattelee ”kesämummu”. Paljon nähneestä ja kokeneesta vanhuksesta on valettu ankkuri, jonka ansiosta Leila ei koe olevansa juureton.
Kaipuu maaseudun rauhaan
Sandaali- ja Lumimaan tarinat pulppuavat päähenkilön ja kesämummun kohtaamisessa. Hiljennyt maalaistalo tuo romaaniin kolmannen tason. Siellä lapsuuden onnellisimmat ajat elänyt maailmankansalainen ja myös hänen slummeissa kasvanut sandaalimaalaismiehensä kokevat kaipuuta maaseudulle.
Maaseutu edustaa rauhaa ja turvallisuutta, kaupunki kaaosta ja melskettä. Kirjoittaja on valinnut puolensa, sillä hän kuvaa mummon maatalon rauhaa niin lempeästi ja lämpimästi, että lukijakin aistii tuoksut ja tuntee uunin kyljen lämmön.
”Leila kiipesi raput porstuaan, jokaisen askelman narahdus kertoi tarinaansa; hänelle näitä, muille muita, kulkemisten hiomissa laudoissa uinui sukupolvien häilyvä muisti.”
Maalaisidylli ohjaa miettimään, onko oleellinen kulttuuriero sittenkin maaseudun ja kaupungin välillä. Sandaali- ja Lumimaan tarinoissa suuri muutos tapahtuu, kun ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin. Maalaiselämä oli vaatimatonta ja työntäyteistä, mutta silti onnellista, turvallista ja yhteisöllistä.
Maalaiskaipuussa aistii myös alakuloa. Lämmintä mökkiä ympäröi hiljenevä maaseutu. Ruohottuvien teiden päässä ei käy kovin usein vieraita.
Sandaalimaa kuvaa islamilaista kulttuuria
Romaani syntyi Sandaalimaan tarinoiden ympärille. Lumimaan tarinat ja kehyskertomus rakentuivat kirjoittajakurssin innoittamana. Sota-ajan ja luokkayhteiskunnan koettelemukset kertovat, millaisista lähtökohdista edeltävät sukupolvet ovat ponnistaneet onnelliseen elämään.
Mummon juureva sydänhämäläismurre kiinnittää kertomuksen Luopioisten liepeille, jossa Kivinummi eli lapsuuden ja nuoruuden tärkeät vuodet.
– Kun ryhdyin kirjoittamaan, huomasin osaavani murretta paljon paremmin kuin tiesinkään, Pälkäneelle päätynyt paluumuuttaja sanoo.
Sandaalimaan tarinoiden paikannimet paljastavat tapahtumapaikaksi Marokon. Kivinummi halusi kuitenkin kuvata laajemmin islamilaista maailmaa, ja siksi hän kirjoittaa Sandaalimaasta.
– Marokko oli pitkään vapaamielinen maa, jossa naisilla ei ollut painetta käyttää huivia. Mutta sielläkin on tapahtunut taantumista.
Samaa on havaittavissa myös länsimaissa ja Suomessa. Nykyisin kyseenalaistetaan muun muassa naisten oikeuksia, jotka saavutettiin puoli vuosisataa sitten sitkeällä taistelulla.
Romaani tarjoaa moniulotteisen kuvan naisten elämästä Sandaalimaassa. Naisten elämäntehtävänä on hankkia elättäjäkseen mies. Elämänkaaren aikana asema kuitenkin muuttuu.
”Nuorilla naisilla ei Sandaalimaassa juurikaan ole sananvaltaa, ei edes omaan elämäänsä. Mutta kun ikää tulee, lapset aikuistuvat ja lapsenlapsia syntyy, kellahtaa asetelma päälaelleen ja todellisuudessa matriarkat pyörittävät montaa asiaa niin kuin tahtovat, joko suoraan tai jälkikasvunsa kautta.”
Erityisesti pojalle äiti on ikuisesti pyhä. Napanuoraa ei katkaista koskaan.
Myös vanhat ihmiset ja erityisesti naiset nauttivat kunnioitusta. Vanhalle naiselle loukkaavasti puhuva saa valmistautua sakinhivutukseen miehiltä, jotka sen sattuvat kuulemaan.
Romaanin kesämummu juurilla ja anoppi Sandaalimaassa ovat molemmat vahvoja ja paljon kokeneita naisia. Myös maalaistalon matriarkalla riittää viisautta ja elämänkokemusta sille, jolla on hetki aikaa kuunnella.
Aicha Kivinummi sanoo, että Sandaalimaan Leilan kokemuksissa on paljon hänen itsensä Marokossa kokemaansa. Kuva: Tommi Liljedahl
Džellaba ei ole pakkopaita
Romaani kuvaa Sandaalimaan kaksinaismoraalia, joka ilmenee muun muassa suhtautumisessa naisiin ja alkoholiin. Vieraan naisen kanssa voi hyvin istua vierekkäin täyteen ahdetussa taksissa, mutta tuttujen kesken lähikontaktit ovat täysin sopimattomia. Alkoholin olemassaolo lakaistaan maton alle, vaikka kaikki tietävät, että pulloa kallistellaan.
”Sandaalimaalaiset eivät lain mukaan koskekaan alkoholiin, mutta käytäntö on aivan muuta kuin virallinen totuus. Valvontaa ei tietenkään ole, koska alkoholia ei käytetä. Miksi valvoa sellaista, mitä ei ole? Jos valvottaisiin, niin silloinhan myönnettäisiin jotain, mitä ei haluta tunnustaa eikä nähdä.”
Islamilaista kulttuuria kirjailija kuvaa kepeästi ja leikkisästi. Džellaba ei ole pakkopaita, vaan värikäs hemulikaapu.
”Seinillä oli joitain maisematauluja ja niitä vastapäätä koraaninlauseilla koristeltu juliste. Sen edessä emäntä piti jumppatuokionsa, niin kuin Leila niitä leikkisästi, mutta kaikella rakkaudella, kutsui. Yllättävän ketterästi hiukan lonkkavaivainen mummeli könysi polvistelut, kumartelut ja muut tarpeelliset silloin, kun imaamin jollotus ihmisiä niihin kutsui.”
Aicha Kivinummen tarkoituksena ei ollut julistaa ja opettaa, että kulttuurieroista huolimatta Sandaali- ja Lumimaan elämässä on paljon samanlaista. Moni tarina kuitenkin kertoo, että islamilaisen maailman elämä on pitkälti samanlaista kuin meillä pari sukupolvea sitten. Kirja tulee tarjonneeksi tälle selityksenkin: meillä koko kansa on koulutettu reilun sadan vuoden ajan, mutta Sandaalimaan anoppi opettelee vasta vanhoilla päivillään lukemaan moskeijan ”kinkereillä”.
Kivinummi sanoo huomanneensa monia tällaisia yhtymäkohtia vasta vedoksia lukiessaan. Myös kirjan naisten elämäntarinoissa on paljon samaa: kaikki kolme ovat joutuneet tinkimään vapaudestaan, kun heidät pakotettiin perinteiseen naisen muottiin.
Lue Sandaalimaan arvio täältä. Sandaalimaa-romaanin julkistamistilaisuus lauantaina 6.11.2021 klo 14 Mikkolan Navetalla (Keskitie 5, Luopioinen). Aicha Kivinummi kertoo kirjastaan, haastattelijana toimii Tommi Liljedahl. Kahvitarjoilu. Julkistamistilaisuuteen voi osallistua myös Teamsin välityksellä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
