Kritiikki | Erik Ahonen | Peter Webberin reggaedokumentti ei ole elokuvana kummoinen, mutta sen henkilöt Cedric Mytonista Ken Bootheen tekevät kokemuksesta rakastettavan.

Peter Webberin ohjaama reggaedokumentti Inna de Yard ei ole elokuvana kummoinen, vähän sekava paremminkin, mutta sen esittelemät henkilöt tekevät kokemuksesta rakastettavan.

Kyse on 1970-luvulla mainetta niittäneistä reggaevokalisteista, jotka nykyisin esittävät vanhoja klassikoitaan akustisen bändin kanssa. Rumpusettiä ei käytetä, vaan rytmistä vastaavat nyahbingi-lyömäsoittajat. Kun mukana on myös kunnon puhallinsektio, yhtyeen soundi on täyteläinen ja lämmin.

Porukka on julkaissut Inna de Yard -nimellä myös levyjä ja kiertänyt maailmaa, joten Kingstonin kukkuloiden rauhaisalta maalaisterassilta on edetty pitkälle. Näyttää siltä, että roots-henkiselle reggaelle on vielä digitaalisen dancehallin valtakaudellakin tilausta.

Rastareggaen kultakausi koettiin 1970-luvulla, mutta valitettavasti moni aikakauden iso nimi on jo ehtinyt kuolla: Bob Marley, Peter Tosh, Dennis Brown, Gregory Isaacs, Jacob Miller, Joseph Hill ja niin edelleen. Tämän elokuvan veteraanit ovat kuitenkin yhä kelpo iskussa.

Menestyksekkään kansainvälisen uran tehnyt laulaja Ken Boothe asuu Jamaikalla mukavasti vaimonsa Joanin kanssa. Joan Boothe pitää huolen, että hänen miehensä esiintymisasut ovat tiptop.

Ken Boothe on Inna de Yardin henkilöistä tavallaan oma lukunsa, koska hän juhli aikanaan näyttävästi myös poplistoilla erityisesti jättihitillään Everything I Own. Bread-yhtyeen alkuperäisversio oli jo ollut menestys, mutta Boothen vastustamaton reggaetulkinta tiristi sävellyksestä loputkin mehut irti. Boothen suosituimpien levytysten popmainen pehmeys saattoi vahingoittaa hänen mainettaan tiukkojen roots-fanien joukossa, eikä hänen aina konservatiivisen asiallinen pukeutumisensa auttanut asiaa — tukkakin pysyi lyhyenä.

On kuitenkin selvää, että jo skan ja rocksteadyn valtakaudella uransa aloittanut Boothe on yksi hienoimmista jamaikalaisvokalisteista, ja elokuvan perusteella hänen äänensä on yhä varsin hyvässä kunnossa. Muutenkin elämä näyttää olevan mallillaan.

Legendaarinen hahmo on myös Cedric Myton, joka Inna de Yardissa näyttäytyy loputtoman positiivisena rastaveijarina. Katkerakin hän voisi olla, ja levy-yhtiön riistopolitiikasta on lyhyesti puhetta, mutta liikaa ei Myton anna arkisten asioiden masentaa.

Erityisesti The Congos -yhtyeestä muistettu Myton voisi olla nykyistä tunnetumpikin laulaja, mutta ratkaisevalla hetkellä kävi huono tuuri. Congosin Heart of the Congos -albumia (1977) pidetään yleisesti yhtenä reggaen kaikkien aikojen parhaista, mutta Chris Blackwellin Island-levy-yhtiö jätti sen aikanaan julkaisematta, joten levy ei tuoreeltaan päässyt kansainväliseen levitykseen.

Islandin temppu ei johtunut musiikin laadusta, vaan yhtiön ja tuottaja Lee Perryn erimielisyyksistä. Perry oli epäilemättä hankala henkilö, mutta Heart of the Congosilla hän oli tehnyt tajunnanräjäyttävää työtä. Jos Perryn Black Ark -kaudelta haluaa nostaa esiin yhden levyn, se on itseoikeutetusti tämä.

Elokuvan perusteella lp:n avausraita Fisherman näyttää kuitenkin olevan lähes kansanlaulun asemassa, joten ei siinä tässä mielessä huonosti käynyt.

Judy Mowatt on yksi Jamaikan arvostetuimmista naislaulajista. Hänen tiedostavissa jalanjäljissään jatkaa nuoremman polven laulaja Jah9.

Roots-kaudella näkyviä naislaulajia oli varsin vähän, mutta Judy Mowatt kuului näihin harvinaisuuksiin. Parhaiten hänet muistetaan yhä Bob Marleyn I Threes -taustalauluyhtyeen jäsenenä, vaikka omiakin levytyksiä on kertynyt kohtuullinen määrä. Hänen kuuluisin soolokappaleensa Black Woman kuullaan elokuvassa väkevänä esityksenä.

Winston McAnuff ja Kiddus I ovat kansainvälisesti vähemmän tunnettuja laulajia, mutta hekin ovat kiinnostavia hahmoja. Satuin aikanaan kuulemaan McAnuffin lp:n What The Man A Deal Wid (1979) suht tuoreeltaan ja pidin siitä kovasti: rytmit olivat jykevät ja laulu vahvaa, mutta jostain syystä ura ei ottanut isompaa tulta. Vähän sama kohtalon koki Kiddus I, joka esiintyi legendaarisessa Rockers-elokuvassa, mutta painui sen jälkeen unohduksiin. Inna de Yardissa Kiddus I vihjaa, että hänen kulmikkaan kapinallinen luonteensa ei auttanut uran luomisessa, ja monet jo tehdyt äänitykset jäivät julkaisematta.

Vanhemmalla iällä McAnuffilla ja Kiddus I:lla näyttää kuitenkin riittäneen kohtalaisesti töitä, ja herrat vaikuttavat olevan älyllisestikin skarpissa kunnossa.

Vaikka asiasta ei tehdä suurta numeroa, yksi Inna de Yardin keskeinen teema tuntuu olevan rauhan ja harmonian kaipuu Jamaikan levottomuuksien keskellä. Yhdeltä on tapettu poika, toiselta taas sisko, mutta tätä nykyä elokuvan laulajat ovat yksiselitteisesti hyvän puolella pahaa vastaan. 2010-luvulla hartaan rastareggaen henki näyttää elävän vahvimmin karibialaisen luonnon keskellä, ei Kingstonin pahamaineisissa ghetoissa, joissa pauhaa paljon aggressiivisempi musiikki.

Erik Ahonen

Inna de Yard

Ohjaus: Peter Webber
Pääosissa: Ken Boothe, Cedric Myton, Winston McAnuff, Kiddus I, Judy Mowatt, The Viceroys.
Ikäraja: K12
Kesto: 1 h 39 min
Ensi-ilta: 16.8.2019.

Tampereella elokuvaa esittävät Arthouse Cinema Niagara ja Finnkino Plevna.