Reidar Palmgren ja Anni Kytömäki. Kuva: Luonnonperintösäätiö
ELOKUVA | Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama säätiö juhlii kolmekymppisiään Humisevat hehtaarit ‑dokumenttisarjalla.
”Pentti Linkola oli ja on edelleen ristiriitoja herättävä henkilö, mutta luonnonsuojelun suhteen hänen arvoaan ei voi kiistää.”
Humisevat hehtaarit. Dokumenttisarja, 4 jaksoa. Ohjaus ja käsikirjoitus: Helena Hyvärinen. Tuotanto: Fantastico Production 2025.
4. lokakuuta 2025 tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä, kun kalastaja Pentti Linkola perusti allekirjoittamallaan säädekirjalla Luonnonsuojelualuesäätiön, nykyisen Luonnonperintösäätiön. Säätiö suojelee luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Se hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.
Humisevat hehtaarit -dokumenttisarja kertoo suomalaisen metsäluonnon suojelusta ja metsien voimasta. Sarjassa tavataan sekä luonnonsuojelun konkareita että nuorempaa polvea. Sen jaksoissa kuullaan säätiön asiantuntijoita, tukijoita ja lahjoittajia sekä arkistomateriaalin kautta myös säätiön perustajaa Pentti Linkolaa.
– Seurasimme puolentoista vuoden ajan Luonnonperintösäätiön suojelutyötä ja kuljimme asialleen omistautuneiden henkilöiden ja asiantuntijoiden matkassa tutustumassa upeisiin suojelukohteisiin, vastaava tuottaja Minna Pentti Fantastico Production Oy:sta kertoo.
– Sarja peilaa historiaan, mutta samalla kurottaa kohti tulevaisuutta, uusia sukupolvia ja vauhdilla kasvavaa säätiön suojelutoimintaa.
* *
Lahja tuleville sukupolville
– Luonnonperintösäätiöllä on ollut merkittävä rooli suomalaisessa metsiensuojelussa, ja tulevaisuudessa se rooli on entistäkin tärkeämpi, dokumenttisarjan juontaja, näyttelijä ja kirjailija Reidar Palmgren sanoo.
– Toivon sydämestäni, että dokumentti osaltaan kannustaa ihmisiä ymmärtämään, että jollemme me suomalaiset suojele luontoamme, sitä ei kukaan muu tee.
30-vuotiaan Luonnonperintösäätiön ensisijainen tavoite on pysynyt vuosikymmenten ajan samana: ostaa lahjoitusvaroin arvokkaita luonnonalueita ja suojella ne pysyvästi tuleville sukupolville.
– On arvokasta juhlistaa Luonnonperintösäätiön merkkivuotta dokumenttisarjalla, joka kertoo ainutlaatuisella tavalla luonnonsuojelutyön merkityksestä, Luonnonperintösäätiön hallituksen puheenjohtaja Heli Jutila sanoo.
– Toivon, että Humisevat hehtaarit tavoittaa mahdollisimman monia katsojia ja herättää oivalluksia siitä, kuinka tärkeä monimuotoinen luonto on meille kaikille. Metsien suojelu on lahja tuleville sukupolville – ja samalla teko, joka antaa toivoa tässä ajassa.
Humisevat hehtaarit -sarjan maailmanensi-iltaa vietettiin Tampereella Arthouse Cinema Niagarassa (9.10.2025). Ennen sarjan esitystä Heli Jutila kertoi, että kuluvana vuonna ollaan saavuttamassa vuosittainen tuhannen hehtaarin luonnonalueiden suojelutavoite. Yhteensä vuosikymmenten aikana on suojeltu 6 559 hehtaaria – ja työ jatkuu.
Kiitoskirjeitä puille
Myös Luonnonperintösäätiön toimitusjohtaja Timo Huhtamäki piti puheenvuoron Humisevat hehtaarit -ensi-illassa.
– Luonnonsuojelu on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen Suomen historiassa, Huhtamäki sanoo.
Hän kertoo Luonnonperintösäätiön tekevän hyvin ainutlaatuista työtä ja uskoo, että säätiöiden ja kolmannen sektorin toimijoiden panosta tarvitaan yhä enenevässä määrin. Vaikka paljon on jo saatu aikaiseksi, hän sanoo työn olevan vasta alussa.
– Meidän pitää valtavirtaistaa luonnonsuojelu.
Sarjan käsikirjoittaja Helena Hyvärinen kertoo kirjoittaneensa jo lapsena kiitoskirjeitä puille.
– Se, että puu seisoi paikoillaan, tuntui jotenkin lohdulliselta silloin ja tuntuu yhä.
Hän haluaakin omistaa dokumenttisarjan puille: ”piskuiselle pihlajalle, vähän raihnaiselle koivulle ja itsensä kokoiselle männylle”.
Humisevien hehtaarien katselun jälkeen elokuvateatterisalin yleisö antoi kiitosta niin sarjan tekijöille hyvästä käsikirjoituksesta, vaikuttavasta visuaalisuudesta ja onnistuneensa äänimaisemasta kuin Luonnonperintösäätiölle sen tekemästä työstä.
Dokumenttisarjan jakelu on vielä auki, mutta tavoitteena on saada se jo pian suuren yleisön nähtäväksi.
Sari Harsu, teksti
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kamerat, käy! Elokuvamies Ilkka Rahkosen mukaan Finlaysonin alue Tampereella on filmiväen unelma
TILAUSJUTTU | Tampere ja Tokio yhteen sopii, kun tekeillä on suomalais-japanilainen rikosdraama. Sarja julkaistaan vuoden 2026 keväällä.
Kuin kuvastimessa #18: Home for Christmas (1978)
ELOKUVA | Kanadalaisessa huippudokumentissa matkustetaan lapsuudenkotiin kokemaan ohikiitävää onnea.
Emma Thompson vietti kuukausia Kolilla Sydäntalvi-elokuvaa kuvaten: ”Olette hyvin onnekkaita siitä, mitä teillä on”
ELOKUVA | Oscar-palkittu Emma Thompson ja hänen tyttärensä Gaia Wise kertoivat Kulttuuritoimitukselle elokuvan tekemisestä Suomen talven keskellä.
Kuin kuvastimessa #17: Little Malcolm and His Struggle Against the Eunuchs (1974)
ELOKUVA | Little Malcolm on synkän brittikomedian kulttiklassikko, jossa irvaillaan opiskelijaradikalismille, nuorten miesten seksuaalisille turhaumille ja fasistisille pienpuolueille.




