Kuin kuvastimessa #31: Enamorada (1946)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Enamorada. Meksiko, 1946. Ohjaus: Emilio Fernández. Käsikirjoitus: Benito Alazraki, Emilio Fernández ja Íñigo de Martino, William Shakespearen näytelmän pohjalta. Pääosissa: María Félix, Pedro Armendáriz, Fernando Fernández, José Morcillo, Eduardo Arozamena, Miguel Inclán, Eugenio Rossi.

Vallankumousaikana (1910–1920) kuohuva Meksiko. Ankara kapinalliskenraali Reyes (Pedro Armendáriz) saapuu joukkoineen Cholulan kaupunkiin. Miehet nöyryyttävät kaupungin maanomistajia ja pappia, joka yrittää puhua armeliaisuuden puolesta. Kaikki muuttuu, kun Reyes kohtaa paikallisen rahamiehen tyttären Beatrizin (María Félix) ja taantuu loveen langenneen pikkupojan tasolle.

Elokuvan alun puolituntisessa kovistelukohtauksessa lujana julmurina näytetty kenraali Reyes on polvillaan. Rakastuneen miehen tunteiden myötä myös elokuvakamerat liikkuvat ikävästä kuulustelukellarista ulos aurinkoon ja ilmaan.

Mutta miten kapinallista halveksuva, tulinen porvarintytär voi ikinä rakastua julmaan bandiittiin? Väkivallan uhka ei naista hetkauta, kaiken lisäksi hänet on luvattu naittaa rikkaalle gringolle rajan pohjoispuolelta.

Taitaa olla niin, että machomiehenkin on löydettävä itsestään pehmeä puoli. Toisaalta Beatrizin tulee tehdä poliittinen valinta: haluaako hän olla uskollinen Meksikolle vai Yhdysvaltojen houkutukselle?

* *

Enamorada (1946) on yksi kautta aikain tunnetuimpia meksikolaisen elokuvan kulta-ajan (1936–1956) teoksia. Se perustuu löyhästi William Shakespearen komediaan Kuinka äkäpussi kesytetään (1594), mutta siitä puuttuu alkutekstin vihamielisyys naisia kohtaan. Sen sijaan käsikirjoitus tekee asetelmasta monisyisemmän. Pääparin kipinät ovat molemminpuolisia ja kumpikin on valmis tulemaan toista vastaan. Kun nainen lähestyy miestä, kyse ei ole alistumisesta patriarkaatille vaan kunnioitus ihmisenä sekä miestä että hänen aatettaan kohtaan. Raakalainen taas oppii ihmiseksi kohdatessaan tunteensa syvyyden.

Shakespearen tekstiä parempi vertailukohta voisi olla Kaunotar ja hirviö. Reyes on valmis vaikka hyppäämään kaivoon Beatrizin puolesta, mikä esitetään elokuvassa koomisena vastapainona hahmon aiemmalle armottomuudelle. Samalla elokuva keventää slapstick-huumorilla tunteiden painolastia ja tekee kokonaisuudesta ilmavan.

Reyesin sydämen pamppailua ei parane ihmetellä, sillä kulttisuosiota nauttiva María Félix on Beatrizin roolissa silkkaa tulta ja tappuraa, silmät kuin lautaset ja sanat kuin tikareita. Félixin suoritus on ehdottomasti campia, tunnekytkimet kaakossa, mutta samalla teoksen uskottavin asia, sen emotionaalinen dynamo. Antautumaan valmis katsoja tempautuu mukaan ilolla ja tuntee itsekin kiihtyvänsä, olevansa osa pariskunnan pariutumisriittiä.

* *

Tunteiden ratkeaminen saumoistaan kuuluu melodraaman luonteeseen genrenä. Klassisissa meksikolaisissa elokuvissa ymmärrettiin, että ihmistunnetta ei tule esittää realistisesti, sordinoituna, vaikka elokuvakangas ei olekaan sama asia kuin teatterin lava. Sen sijaan tunne on esitettävä korostettuna, kaiken on oltava liioitellumpaa kuin todellisuudessa, koska juuri tämä tunteiden fantasia, niiden tiivistäminen yksinkertaisiin perusjuonteisiin, tuottaa katsojalle syvää nautintoa.

Elokuvien herättämiä tunteita on usein vaikea kuvailla. Niiden syitä joutuu pohtimaan enemmänkin: miksi tunnen näin? Kysymys on avain kaikkeen kulttuurikritiikkiin.

Joitain vuosia sitten käytettiin kulttuuri- ja filosofiakeskusteluissa muotisanaa ”affekti”, tunnetiloista alettiin puhua myös teoreettisella tasolla. Affekti voi tarkoittaa montaa asiaa, mutta taiteen herättämät tunnetilat ovat yksi niistä. Taide on urheilun tapaan keinotekoinen väline herättää meissä tunteita ja käsitellä asioita niiden kautta.

Reitit ihmisen tietoisuuteen voivat olla hyvin mystisiä. Joskus tunteen herättämiseksi elokuvassa riittää vain yksi skarvi, tietoinen leikkaus ja vastakkainasettelu kahden kuvan välillä, joka pakottaa meidät ajattelemaan kahta asiaa yhtenä, hyväksymään niiden kohtalonyhteyden. Tällaiset ratkaisut herättävät meissä ylevyyttä, melankoliaa, naurunpyrskähdyksiä, yllätyksiä ja odotuksia.

* *

Sanoin voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta kuvailla Enamoradan kaltaisen teoksen herättämää tunnereaktiota. Teos onnistuu välittämään katsojalle kaivatun hurmoksen tunteen osin näyttelijäohjauksen, osin kasvoihin keskittyvän kameratyön, osin musiikin ja leikkauksen tähden. Kyse on magiasta, joka liittyy ennen kaikkea siihen, että näkö on niin hallitseva elementti kyvyssämme hahmottaa ympäristö. Aistimme silmillämme, kun jokin on toisin kuin yleensä. Kun on tosi kyseessä.

Ihmisen haju- ja makuaisti ovat kehnoja, emme kuule samoja taajuuksia kuin monet muut eläimet emmekä hahmota ympäristöämme tarkasti tuntoaistilla, mutta näkö ihmisellä on hyvä, klassisista viidestä aistista tarkin. Liikkuvan kuvan ylivertaisuus manipulaatiovälineenä ja tunnekoneena perustuukin näön hallitsevuuteen. Silmien avulla samastumme. Elokuva on siksi affektikone, jolle ei vedä vertoja oikein mikään muu kuin populaarimusiikki.

Enamorada on elokuva, joka hyväilee silmiä, vaikka sen kuvaus on taitavuudestaan huolimatta yksinkertaista ja pyrkii vain kertomaan tarinan hyvin. Juuri yksinkertaisuus puhdistaa sielun. Kaikki Enamoradassa hehkuu kauneutta, joka on vain elokuvataiteen tavoitettavissa.

Mikko Lamberg

Elokuvan DVD:n (ilman tekstityksiä) voi ostaa Amazonista. Ilman tekstejä elokuva löytyy esimerkiksi Prime Videosta (vaatii VPN:n käyttöä). Martin Scorsesen Cinema Foundation on restauroinut elokuvan, joten Blu-ray-julkaisu tulevaisuudessa on mahdollinen.

Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua