View vie risteilyalusten varjostamaan Stavangeriin. Kuva: Tampere Film Festival
ELOKUVA | Tampereen 52. elokuvajuhlilla eletään jännittäviä hetkiä. Himoittujen suudelmapatsaiden ja lyhytelokuvien palkintojen saajat julkistetaan Cine Atlasin palkintoseremoniassa lauantai-iltana.
Maarit Saarelainen
Tampere Film Festival jakaa palkintoja kansainvälisessä ja kotimaisessa kategoriassa sekä Generation XYZ -sarjassa. Lisäksi Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n ja kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon voittajat kilpailevat Yhdysvaltain elokuva-akatemian lyhytfiktion ja -dokumentin Oscar-palkintoehdokkuuksista.
Perjantai-iltaan mennessä ehdin katsoa 12 erilaista kokonaisuutta ja nähnyt 76 lyhytelokuvaa. Kuten joka vuosi, hurmaannun elokuvien määrästä mutta ennen muuta aiheiden kirjosta ja uskomattomista innovaatioista, joiden avulla tekijät ovat luoneet kokonaisia upeita maailmoja.
En lähde itse veikkaamaan palkinnon saajia, koska en ole kaikkia kilpailusarjojen töitä ennättänyt vielä nähdä. Pari keskenään hyvin erilaista lyhytelokuvaa on kuitenkin jäänyt mieleen.
Yksi on norjalaisen Odveig Klyven View (Näkymä) Miljöö-sarjassa ja toinen pakistanilaisen Nida Mehboohin How I Like It (Millaisesta minä pidän) Haaveita ja haluja -sarjassa. Molemmissa kiteytyy lyhytelokuvan ajatus loistavalla tavalla.
* *

How I Like It kuvaa pakistanilaisten naisten haluja. Kuva: Tampere Film Festival
How I Like It on uniikki katsaus pakistanilaisten naisten seksuaalisiin haluihin ja tunteisiin. Kuulemme, kun nimettömät naiset jakavat omia salaisia ja intiimejä kokemuksiaan. Samaan aikaan naisten kertomusten kanssa näyttäytyy äärimmäisen jyrkkänä vastakohtana miesten maailman. Pakistanilainen suurkaupunki näyttää miesten tekevän mitä he haluavat ja nauttivan elämästään. Miehet ovat merkinneet omat reviirinsä.
Uutisotsikoista luemme, että Pakistaniin syntyy koko ajan uusia naisten oikeuksia ajavia ryhmiä, mutta maa on silti edelleen maailman vaarallisimpia naisille. Maailma on vastaansanomattomasti miesten, naiset ovat näkymättömiä.
Tämän asetelman näyttämiseen tämä elokuva on ehdoton. Ei selitetä vaan näytetään, kerrotaan ristiriita. Ja annetaan katsojalle tilaisuus ajatella itse.
* *
View on norjalaisen Odveig Klyven käsikirjoittama ja ohjaama kuuden minuutin mittainen briljantti elokuva, jossa ei ole dialogia. Eikä sitä tarvitakaan, sillä kuva ja musiikki kertovat kaiken.
Jokainen meistä on elämänsä aikana etsinyt kaunista maisemaa ajattelematta sitä, että jotkut saattavat sen vuoksi menettää oman näkymänsä. Elokuvan alussa näemme pittoreskeja kuvia pikkuruisista puutaloista, ruusuistutuksista, kissoista, vanhasta puukirkosta. Äkkiä valtava kerrostalon kokoinen risteilyalus lipuu kaupunkiin ja peittää koko näkymän.
Odveig Klyve kertoo, että kesäisin neljästä kuuteen risteilyalusta tuhansine ihmisineen vierailee päivittäin Norjan Stavangerissa. Alukset ovat tehneet Odveigin kotikaupungista suositun turistikohteen, mutta alukset peittävät miljöön lisäksi alleen koko kaupungin sielun.
View pistää miettimään miten maisemaa ja miljöötä suunnitellaan ja rakennetaan, ja kenen ehdoilla. View on lyhytelokuvaa parhaimmillaan, ei dialogia, vain kuva, joka todellakin korvaa sen paljon puhutun tuhat sanaa.
Tampere Film Festival 9.–13.3.2022. Lisätietoja Tampere Film Festivalin sivuilta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hanna Bergholmin Yön lapsen tiimi otti poliittista kantaa Berliinin elokuvajuhlilla
ELOKUVA | Hanna Bergholmin ohjaaman kauhuelokuvan miespääosassa nähdään Harry Potter -elokuvista aikuiseksi kasvanut Rupert Grint.
Kuin kuvastimessa #30: Law and Order (1969)
ELOKUVA | Hiljattain menehtyneen dokumenttielokuvan mestarin kolmas elokuva näyttää kansasilaisen poliisityön vaikeudet ja mielettömyyden.
Karnevaalihuumaa ja kadonneita raajoja Cannes-palkitussa brassielokuvassa – arviossa The Secret Agent
ELOKUVA | Kleber Mendonça Filhon verkkaiseen tahtiin etenevä elokuva sijoittuu Brasilian karnevaaliviikolle.
Huimista toimintarooleistaan tunnettu Michelle Yeoh sai Berliinin elokuvajuhlien elämäntyöpalkinnon
ELOKUVA | ”Vielä jokin aika sitten kukaan ei olisi uskonut, että elokuva jossa on pelkkiä aasialaistaustaisia näyttelijöitä vetäisi lippuluukuilla.”




