
Elaine Stritch, Stephen Sondheim ja Jane Russell nostavat maljaa Company-komedialle. Kuva: Wiki Commons
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elina Talvio hyppäsi musikaalimestari Stephen Sondheimin maailmaan.
Nimi Sondheim on varmasti monelle vieras, mutta hänen työnsä ovat tuttuja. Tässä viisi poimintaa laajasta tuotannosta.
1
Stephen Sondheimin ensimmäinen tunnettu sanoitustyö oli musikaali West Side Story (1957), jonka sävellyksen laati Leonard Bernstein. Tämän jälkeen Sondheim sävelsi lähes kaikki häneltä julkaistut työt itse.
West Side Storyn tarina on nykyaikaan sijoitettu Romeo ja Julia. Siinä kilpailevat nuorisojengit tappelevat reviireistä New Yorkista. Eri jengeihin kuuluvat Tony ja Maria tapaavat salaa, sillä heidän jenginsä eivät voi sietää toisiaan.
Steven Spielbergin ohjaama uusi West Side Story -elokuva saa ensi-iltansa 8.12.2021
2
Company (1970) on komedia sitoutumiskammoisesta Robertista ja hänen ystäväjoukostaan.
Musikaali on näistä viidestä ainoa, jota en ole nähnyt, mutta se ansaitsee tulla mainituksi ennätykselliseen 14 Tony Awards -ehdokkuutensa ansiosta. Voiton Company vei kuudessa kategoriassa.
3
Sotienväliseen aikaan sijoittuvassa Follies-näytelmässä (1971) ryhmä teatterilaisia tapaa toisensa entisellä työpaikallaan. Teatteri on saanut purkumääräyksen, ja ryhmä muistelee teatterissa viettämiään hetkiä.
Näytelmästä on jäänyt elämään kappale Losing My Mind.
4
Sweeney Todd (1979) on kauhukertomus kurkkuja katkovasta parturista ja kenties tunnetuin Sondheimin sävellyksistä. Tarina kertoo entisestä parturista Sweeney Toddin, jolta korruptoitunut tuomari Turpin on vienyt sekä vaimon että tyttären. Parturin elämän tarkoitus on kostaa tuomarille.
Kertomus on tyypillinen viktoriaanisen ajan tarinoille, joita kutsuttiin nimellä pennin kauhutarinat eli penny dreadfuls. Tarinassa on runsaasti makaaberia huumoria.
Hakusanalla ”Sweeney Todd 1982” YouTubesta löytyy soittolistana kokonainen näytelmä, joka on kuvattu Broadwaylla. Siinä pääosia esittävät George Hearn ja Angela Lansbury (tunnetaan sarjasta Murhasta tuli totta). Tim Burtonin ohjaaman elokuvaversion (2007) pääosissa nähdään Johnny Depp ja Helena Bonham Carter.
Tässä kuitenkin Michael Ball ja Imelda Staunton vuonna 2012 West Endillä.
5
Italialaista alkuperää oleva Passion (1994) perustuu Iginio Ugo Tarchettin romaaniin Fosca (1869).
Näytelmä on kolmiodraama, jossa pääosassa ovat sotilas, hänen rakastettunsa ja sotilaan naispuolinen serkku nimeltä Fosca. Fosca ja hänen sotilasserkkunsa ovat tiiviisti kirjeenvaihdossa, ja se tekee rakastetusta mustasukkaisen. Foscan terveys ei ole paras mahdollinen, ja serkku pitää hänestä sen vuoksi huolta kirjeiden välityksellä.
Näytelmä on kokonaisuudessaan nähtävissä täällä.
Elina Talvio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (14.5.2025): Tämä ei ole romanttinen komedia, Rakkaudesta, Anna Tahkola, ristikot, Tammelantori
Aino Louhi on lukenut raikkaan esikoisteoksen, vaikuttunut lyijykynäpiirrosten edessä ja viettänyt torielämää.
Parasta juuri nyt (13.5.2025): Äidit, Factorio, Jet Lag, butter tofu, kukkasipulit
Mikko Saari on juhlinut äitejä, ihaillut kukkia ja pelannut Factorio-peliä.
Parasta juuri nyt (12.5.2025): SaiPa, Taidekeskus Itä, Hiljainen tila, Lappeenrannan museot, tankarunot
Petra Lukkari käy Lappeenrannan taidenäyttelyissä ja kulkee kirsikkapuiden katveessa.
Parasta juuri nyt (8.5.2025): Etelään lentävä ruutana, Pummi, Muumipapan lintukirja, Hetken Pariisi on meidän, Sormuksen Ritarit
Eli Harju on päässyt kirjojen kautta matkoille koulumaailmaan, lähiluontoon, Pariisiin ja Keski-Maahan.