Aikakerrostumia Villa Cawénin kammarissa. Kuvat: Tiina Nyrhinen

1

Päätin kiertää Päijänteen. Matka alkoi Korpilahdelta, jossa sai tutustua taidemaalari Alvar Cawénin (1886–1935) kotikontuihin. Hän syntyi Korpilahden Syvälahdessa, Mutasen pappilan kappalaisen perheeseen. Cawén toteutti vuonna 1928 Mäntän kirkon alttaritaulun, johon hän ikuisti paitsi mänttäläisen pehtoorin vaimon lapsineen, myös lapsuutensa piknik-maiseman – mänttäläisille maisema tosin on ilmiselvää Keurusselkää. Taitaa olla niin, että ylhäältä nähty järvimaisema puiden verhoamista saarista lahtineen on helposti siirrettävissä melkein mihin vain tässä järvisessä kotomaassamme.

Jokainen Korpilahdelta Kärkisten sillan eteläpuolelle ajellut tietää Korpilahden jyrkät tieprofiilit ja suurajojen pikataipaleista tutut kurvit. Vauhtia on riittänyt myös yli sata vuotta sitten, kun nuori Alvar ajoi ystäviensä kanssa erästä jyrkkää tienpätkää kilpaa polkupyörällä, suistui vauhdissa ulos ja löi päänsä kiveen. Näköhermo vaurioitui ja nuorimies oli hetken aikaa sokea. Näkö palasi vähitellen, mutta toipumisvaiheen mielenkiintoiset värimaailmat saivat kulttuurikodin kasvatin päätymään kuvataiteilijaksi.

Vaarunhovi-niminen juhlatila Oittilan kylällä oli Cawénin isän työpaikka. Perheen kotitalo löytyy parin kilometrin päästä ja sinne johdattavat Villa Cawén -kyltit. Oittilan maamiesseuran ylläpitämässä kahvilassa voi paikoitellen vielä aistia pappilan perheen läsnäolon ja lempeän maalaistunnelman. Vanhat ulkorakennukset, veden äärelle johdattava kuminapelto ja runolliset islantilaishevoset eivät mitenkään madalla tunnelmaa.

Vaarunvuorilta näkee kauas Päijänteelle.

2

Vain pieni matka kohti Joutsaa, ja pysytään edelleen Alvarin jalanjäljissä, Vaarunvuorille johtavan polun lähtöruudussa. Täällä väki on vaellellut katselemassa Päijänteen maisemia jo kauan. Ylhäältä katsottuna Päijänne onkin ylväs ja mahtava!

Hieman näkymä on päässyt pusikoitumaan, mutta suosittelen silti pysähtymään ja valitsemaan mielellään pitemmän reitin eli neljän kilometrin luontopolun. Missä sitä muualla näkisi miljoona sentin pituista pikku sammakkoa nousemassa suolammesta tai kuulisi hippiäisen yliäänipiipitystä? Vielä jos rohkaistuu lähtemään kierrokselle pikku sateessa, saattaa päästä kulkemaan koko polun ylhäisessä yksinäisyydessä.

3

Päijänteen itäpuolella on Rautaveden vesistöihin kuuluva Angesselkä. Sen rannalta löytyy oiva uimaranta, joka kuuluu Joutsan pieneen mutta pippuriseen taajamaan. Jo 25 vuoden ajan Joutsassa on majaillut Haihatus, joka aloitti alun perin ITE-taidetta esittelevänä kulttuurikeskuksena ja taiteilijaresidenssinä. Nykyään muusikko-installaattori Risto Puurusen luotsaaman tapahtuman ilmeeseen kuuluvat kuratoidun nykytaidenäyttelyn lisäksi tunnelmalliset Musasunnuntait. Juhlavuoden kunniaksi myös Vesa Väänäsen lahjoittama ITE-veistospuisto on kokenut kasvojenkohotuksen. Ehkä Suomen kaunein eli pörriäispitoisin niitty reunustaa entisöityjä metalliveistoksia, joiden huumori on tarttuvaa laatua, satiiria unohtamatta. Lähistön pellolla Anders Bergmanin vuonna 2022 tekemä peilitalo hehkuu ja toistaa suomalaista pilvipoutaista päivää unohtumattomasti.

Anders Bergmanin lasitalo toistaa niitetyn heinäpellon keskellä ja ylistää suomalaista suvea.

Haihatuksen historiaan kuuluvien kuraattorien ja taiteilijoiden näyttely löytyy Fantasia-talosta, ja sieltä löytyy myös Markku Pennasen (1949–2021) näyttely. Erakkona eläneen hämeenlinnalaisen miehen koti oli kaikkien yllätykseksi täynnä taidetta ja sävellyksiä. Nyt teokset ovat ensimmäistä kertaa julkisesti esillä, ja taidehistoria nytkähtää jälleen hieman uuteen asentoon. Tulevaisuudessa mystisen Pennasen taiteeseen saadaan kenties tutustua tarkemmin, Karin Pennanen tekee nimittäin parhaillaan sedästään dokumenttia.

Haihatuksen pikkuveli, Kineettisen taiteen talo eli KITA on kirjava rintamamiestalo, joka näkyy Joutsan keskustan kohdalla nelostielle asti. Kyseessä on laadukas kokonaisuus kineettistä eli liikkuvaa veistosta ja valoa, mekaanisesti vaihtuvia näkymiä, huumoria ja muita oivalluksia, teemana Näkymättömyys. Paikan isäntä Tuomo Vuoteenoma ja taustavoima Mimosa Pale ovat saaneet paikan hienosti hahmolleen omintakeiseksi taidekohteeksi.

4

Tällä Päijänteen ympäriajolla jouduin jättämään väliin Hartolan Taidesalonki Talvion, jonne Kari Kenetti on koonnut vähän liiankin laadukkaan kuuloisen nykytaiteen näyttelyn. Kari Cavén, Paul Osipow, Matti Peltokangas, Silja Rantanen, Kimmo Schroderus… omatunto kolkuttaa, mutta joskus vaan ei ehdi minnekään kello viideksi. Onneksi näyttely on esillä 17.9.2024 saakka, joten vielä on aikaa paikata tämänkertainen ohiajo.

Sen sijaan Suvi-Pinx sataman kyljessä Sysmässä oli auki kahdeksaan asti. Sinne ehdin, ensimmäistä kertaa elämässäni, tuohon Purnun arkkitehtuurin innoittamaan kolmen näyttelyhallin rypäkseen. Sysmän keskustasta muutaman kilometrin päässä sijaitseva taidekeskus esitteli Merja Ilolan kuratoimaa nykytaidetta teemalla Puu – Arbor.

Kaksi Kain Tapperin (1930–2004) tummaksi patinoimaa jykevää puuveistosta – Sade ja Muumio – saa minut miettimään, mikä Saarijärven seudulla oikein kasvattaa näkemyksellisiä puuveistäjiä, aina Hannes Autereesta (1888-1967) lähtien.

Mia Hamarin Tuuli on esillä Sysmän Suvi-Pinx-näyttelyssä.

Mia Hamarin Tuuli on jo muuttunut näyttelyn kuvatuimmaksi kohteeksi somemaailmassa, mutta livenä nähtynä naisen ja puun liittouma on kuvia vaikuttavampi. Vanhasta halkaisutukista kasvaa omaa elämäänsä epäillen katseleva nainen koivu-ulokkeineen. Anniina Vainionpään metsäaiheisessa grafiikassa nainen lähes sulautuu maisemaansa, Polku I tuo mieleen oman muutaman tunnin takaisen luontopolkuseikkailuni. Puuteemaan tuovat oman lisänsä myös Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon teokset, joista massiivinen pigmenttivedosten muodostama Männyn tuhat vuotta on vaikuttavimmasta päästä.

Sysmän hyväksi on myös mainittava ravintolan terassilta ylhäältä näkyvä suomalainen järvimaisema purjeveneineen. Päijänne!

Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon lähes viisimetrinen yhteisteos on nimeltään Männyn tuhat vuotta. Pigmenttivedos Hahnemühlen photo rag -paperille, pohjustus puulle.

5

Matka jatkuu matkan mahtavimpien järvimaisemien läpi Asikkalaan ja kohti Vääksyä, sillä haluan päästä kirjoittamaan Janne Saarikiven tavoin, että ”me ajetaan Vääksyn kautta”. Kunpa vielä se Ultra Bran aikainen hyväntuulinen, ystävällinen kolmostuopeilla pärjäävä Suomikin olisi vielä olemassa.

Vääksyn kanava rakennettiin Vesijärven ja Päijänteen väliin nälkävuosina 1868–1871.

Jalkauduin kanavan rantaan ja pääsin todistamaan, kuinka vesi valuu pitkältä tuntuvan ajan altaasta toiseen ja lopulta portit avataan ja silta nousee ja tie nousee pystyyn ja autot odottavat, kun pari venettä lipuu kanavan läpi. Tämä on aina elämys. Päijänne yhtyy Vesijärveen.

On ilta, ja paluumatka Päijänteen länsipuolta on kulttuurimielessä tapahtumiltaan köyhä. Ilta-aurinko maalaa pellot kirkkaanvihreiksi. Yhtäkkiä olen Jämsässä ja Mäntässä, on totuttava jälleen Keurusselän ja Melasjärven vesiin, joissa Päijänteen kaltainen syvällisyys, rantojen laajuus ja kallioiden korkeus on pelkkää haavekuvaa.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua