Kuvat: WSOY / Otava / Tuuma

1

Akateemikko Hannu Mäkelän Runouden ylistys (WSOY) ilmestyi tämän vuoden tammikuussa. Kirja on merkkipaalu Mäkelän omalla uralla, sillä hänen kirjailijauransa alkoi peräti 60 vuotta sitten.

Runouden ylistystä kuvataan rakkaudentunnustukseksi suomenkieliselle runoudelle. Kirjassa käydään läpi suomenkielisen runon historia Agricolasta 2000-luvulle, toki Hannu Mäkelän omin mieltymyksin ja painotuksin.

Yli 500-sivuisessa kirjassa on paljon runonäytteitä sekä viihdyttäviä tarinoita ja muisteluita nimekkäistä suomalaisista runoilijoista. Mäkelän avulla he tulevat entistä tutummiksi ja läheisemmiksi. Samalla monet runot avautuvat uudella tavalla.

Runouden ylistystä voisi ylistää kymmenin sanoin. On tylsää vain sanoa, että se on ihana kirja. Mutta kun se on.

Mäkelä korostaa kirjassa, että aika on paras kriitikko. Huonot runot unohdetaan, parhaat jäävät elämään. Ne saattavat kyllä kadota hetkeksi, kunnes ne löydetään taas, mutta koskaan ne eivät häviä kokonaan.

Mäkelän kirjoitustyyli on sujuvuudessaan niin hioutunutta, että se tuo oman nautintonsa tähän kirjaan. Vinkkinä sanottakoon, että netistä löytyy myös Mäkelän tuoreita blogikirjoituksia. Kirjailija on parhaillaan matkalla Portugalissa, ja sieltäkin hän on tehnyt viihdyttäviä kuvakertomuksia.

Tällä viikolla matkablogista löytyi tällainenkin kohta:

”Mitä tästä taas opin. Sen, että maailmasta löytyy kyllä vielä aitouttakin, kunhan sitä vain haluaa etsiä ja ihmetellä. Toivottavasti se halu ei meistä koskaan katoa.”

2

Pulitzer-palkittu Anne Tyler, 83, on yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista ja suosituimmista kirjailijoista.

Sininen lanka (Otava) on vähän niin kuin Tylerin muutkin kirjat. Arkisuudellaan ja tasaisuudellaan se jakaa lukijakuntaa kahteen. Osa pitää Sinistä lankaa tylsänä ja puuduttavana, osa uppoutuu mielellään sen henkilökuvaukseen. Itse kuulun jälkimmäisiin.

Sininen lanka on suloisen hidasta luettavaa. Juuri mitään ihmeellistä ei tapahdu ja silti pinnan alla muhii. Keskiluokkainen elämä ja neljän sukupolven väliset suhteet – kyllä niistä kaikenlaisia lempeitä huomioita irtoaa, kun on Anne Tyler.

3

Jos Anne Tylerin Sininen lanka oli tasaista ja hidasta, oli Tiina Raevaaran tuore trilleri Peilityyni (Like) oli vetävä ja koukuttava. Dekkarissa käsitellään teknologiamiljönääreitä ja halua korjata ja parannella ihmistä teknologian avulla loputtomiin, kun tavoitellaan ikuista nuoruutta ja kuolemattomuutta.

Kirjassa on nuorisoromaanin makua, ja sen melkein näkee silmissään elokuvana tai tv-sarjana – eikä tämä ole moite, päinvastoin. Hyvin kirjoitettu, ajankohtainen kirja.

4

Tänä vuonna ilmestynyt Markku Soikkelin 50 rakkauselokuvan klassikkoa (Oppian) on loistava opus leffadiggareille. Vaikka suurin osa kirjassa käsitellyistä rakkauselokuvista on lähes jokaiselle tuttuja, niistä on Soikkelin analyyseisssa saatu paljon uutta irti. Lisäksi kirja houkuttaa tutustumaan niihinkin rakkauselokuviin, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

Analyysit perustuvat tutkimustietoon, mutta eivät mitenkään tylsästi, vaan haastavasti. Välillä huomaa mielessään melkein väittelevänsä Soikkelin kanssa.

Kirjassa rakkauselokuvat on luokiteltu muun muassa sellaisiksi alalajeiksi kuin melodraama, seksikomedia, sinkkuromanssi, poliittinen romanssi, indie-romanssi ja etnoromanssi.

Yhtään suomalaista rakkauselokuvaa kirjassa ei ole. Se laittaakin miettimään, pitäisikö sellainen kirja vielä saada, jossa listattaisiin kaikkien aikojen suomalaiset rakkauselokuvat. Pitäisi.

5

Tuula Niskasen ja Virpi Jussilan Nepsy-voimavarakirja (Tuuma) tuli luettua, koska läheisenä sitä aina miettii, kuinka voisi konkreettisesti auttaa nuorta ihmistä, jolla on oppimisvaikeuksia. ADHD ja autismi ovat tuttuja kyllä termeinä, mutta usein tulee tunne, että kaikki auttamiskeinot ovat ammattilaisten hanskassa, eikä lähisukulainen voi tehdä oikein mitään.

Itselleni Nepsy-voimavarakirja aukaisi jotenkin paremmin ikkunat esimerkiksi ADHD-nuoren maailmaan. Kirja on tehtäväkirja nuorelle itselleen, mutta sitä voi myös täyttää lapsen tai nuoren kanssa yhdessä keskustellen.

Kirjassa ihminen pääsee miettimään omia vahvuuksiaan, tavoitteitaan ja tarpeitaan. Oppaasta saa ihan konkreettisia kikkoja muun muassa kuormittavien tilanteiden ennakointiin.

Monet tehtävät voi tehdä paitsi kirjoittamalla, myös piirtämällä. Kirjassa tulee hienosti esiin, että eri ihmiset oppivat eri menetelmillä.

Esteetikkona oli kiva nähdä vaikeasta aiheesta kirjoitettu suomalainen tehtäväkirja, joka on niin mukavasti taitettu ja jonka kansikuvakin oli suorastaan muodikas. Ei sen itsetutkiskelun ja itsensä kehittämisen tarvitse olla meilläkään tylsää, vaikka eletäänkin asiallisessa Suomessa.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua