Pamela Anderson. Kuva: Netflix

1

Rakkaudella, Pamela -dokumentti kertoo paitsi Pamela Andersonista, myös naisvihasta ja julkisuuden aiheuttamista traumoista. Viisikymppinen Anderson esiintyy dokumentissa kaikin tavoin paljaana. Hänen kasvoillaan ei ole meikkiä, ja hän käsittelee avoimesti kokemaansa seksuaalista hyväksikäyttöä, suhdettaan Tommy Leehen, parin seksivideoskandaalia ja lukuisia avioliittojaan.

Intiimien kotivideoiden vuotaminen julkisuuteen oli niin ahdistavaa, että Anderson oireilee edelleen fyysisesti ja psyykkisesti. Viime vuonna ilmestynyt Pam & Tommy -sarja avaa vanhat haavat, ja sarjan komediallinen ote loukkaa Andersonia. Julkiseksi vitsiksi joutumisessa ei ole mitään hauskaa.

Tässä dokumentissa Anderson ei kuitenkaan ole vitsi. Hän on valloittava luonnonlapsi, mutta ei missään nimessä naiivi. Dokumentti pakottaa katsojan tarkastelemaan suhdettaan Andersoniin kriittisesti. Miksi olen nähnyt hänessä verta nenästään kerjäävän bimbon? Hävettää.

Tarinalla on onneksi voimauttava loppu, sillä Anderson saa roolin pääroolin Chicago-musikaalista ja näyttää epäilijöilleen keskisormea.

Dokumentti on katsottavissa Netflixissä.

2

Olen löytänyt uudelleen sarjakuvat. Kotimaisten tekijöiden taso on kova, ja olen saanut voimaa ja iloa etenkin naisten sarjakuvista.

Aino Louhen Mielikuvitustyttö (2019, Suuri Kurpitsa) kuvaa tyttöjen välistä ystävyyttä syvällisesti ja monitasoisesti, vaikka tekstiä on vähän. Ilmava, hieman naivistinen piirrostyyli ei alleviivaa sanomaansa. Lukijan omille assosiaatioille ja kokemuksille jää tilaa.

Emmi Valve käsittelee mielenterveyshistoriaansa albumissaan Armo (2017, Asema Kustannus). Valveen piirrosjälki on intensiivistä ja ajoittain aggressiivista, eikä kirja sovi jokaiseen mielentilaan. Armo on kuitenkin tärkeä ja väkevä teos. Se antaa vertaistukea kaikille, jotka miettivät, olenko ainoa, josta tuntuu tältä.

Tiitu Takalon Memento Mori (2020, WSOY) kertoo taiteilijan aivoverenvuodosta ja toipumisesta. Arkiset murheet ja suuret kysymykset kulkevat kirjassa rinnakkain, aivan kuten arjessa. Kun on käynyt kuoleman porteilla, elämä tuntuu ihmeeltä, mutta monet pienet ilot ja surut pysyvät muuttumattomina.

Lue Ville Pirisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittamat artikkelit Mielikuvitustytöstä., Emmi Valvesta ja Memento Morista täältä, täältä ja täältä.

3

Sain vihdoin päätökseen Breaking Badin spin off -sarjan, Better Call Saulin. Sarja kertoo, miten ihaillun juristin innokkaasta pikkuveljestä Jimmy McGillistä tuli moraalinsa myynyt halpisjuristi Saul Goodman (Bob Odenkirk).

Odenkirkin loistavan roolin rinnalle ja ohikin nousee Rhea Seehornin näyttelemä Kim Wexler. On virkistävää katsella romanssia, jota ei ole ryyditetty sukupuolikliseillä. Kim ja Jimmy/Saul ovat yhtä hyviä ja pahoja, haavoittuvaisia ja kovia. Viisi-kuusikymppiset, lähinnä sivuosista tutut näyttelijät tekevät sarjassa elämänsä roolit, ja päätösjakso saa kylmät väreet juoksemaan iholla.

Better Call Saul on katsottavissa Netflixissä.

4

Tavara-aseman ensimmäisellä keikalla oli taianomainen tunnelma. Saimaa vei kuulijat 1970-luvun hämysaundeihin, ja talo oli täynnä kaikenikäistä väkeä. Elämä tuntui lopullisesti palanneen kaupunkiin.

Kaksikerroksinen tila sohvineen, screeneineen ja turvallisen tilan periaatteineen nostaa Tampereen keikkapaikkana uudelle tasolle. Taas ollaan pari askelta Helsinkiä edellä!

Lue Päivi Vasaran juttu Tavara-asemasta täältä.

5

Taistelu kaupungin parhaista runebergintortuista on juuri ehtinyt laantua, kun uusi sota kolkuttelee oven takana. Mistä saa herkullisimmat laskiaispullat?

Ikiaikaista kamppailua käydään taas rohkeasti lähikontaktissa. Pullaa ei nakerreta maskien takana, eikä kahvilakäynti tunnu viimeiseltä ehtoolliselta. Voimme vängätä arkisista asioista, ja vastakkainasettelua synnyttävät hillon ja mantelin kokoiset valinnat.

Ihanaa.

Janica Brander

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua