James Gandolfini (kesk.) on Tony Soprano. Kuva: HBO

1

Edellisellä Jyväskylän reissulla kaivoin lapsuudenkodin tavaroista esille kahdeksanbittisen Nintendon ja toin sen mukanani Tampereelle. Vähän piti pölyjä puhallella ja johtoviritelmien kanssa ihmetellä, kunnes lopulta 1980-luvulla valmistettu pelikonsoli lähti toimimaan mallikkaasti. Duck Huntin pistooli ei kuulemma pelitä nykytelkkareissa, sitä en ole vielä testannutkaan, mutta suurta hupia ja toisaalta myös syviä turhautumisen tunteita on tarjonnut vaikeudessaan legendaarinen Battletoads. Pelissä on lisäksi aivan loistavat musiikit.

Ja mikä muistojen kultakaivos kasibittinen Nintendo onkaan! Pelien tiimellyksessä muistuu mieleen tärkeät kasvuvuodet, jolloin Nintendoa tuli lätkittyä päivästä toiseen tuntitolkulla. Pelimaailmat tuovat elävinä mieleen myös olosuhteet ja ympäristön, jossa ohjainta on näpytelty: miltä tuoksuikaan lapsuudenkodin vastapesty parketti, miltä maistuikaan Metsätähti-jogurtti tai millainen olo tuli, kun mutusteli yhtä kyytiä laatikollisen Siwassa myytäviä Reilu Satsi -makeisia… Ja miten upea olikaan se joulu, kun paketista paljastui upouusi Nintendo-pelikonsoli!

Jännää sekin, kuinka syvälle lihasmuistiin ja selkäytimeen ovat painuneet pelien salat ja hiljainen tieto. Tulikohan tenavavuosina muuta tehtyäkään kuin pelattua Nintendoa? Koulusta en muista mitään, peleistä muistan kaiken.

2

Saimme joululahjaksi komean lintujen talviruokintatelineen, joka nyt on ladattu täyteen murkinaa ja ripustettu sykkyräiseen pihapuuhun, joka todennäköisesti on sateenvarjojalava. En tosin ole mikään dendrologi, enkä varsinkaan talvidendrologi, ja myös ornitologinen tietämykseni on lievästi sanottuna vähäistä. Mutta nyt jos koskaan on lintujen pihabongaukseen otolliset olosuhteet.

Lintujen talviruokintaa on lehtien mielipidepalstoilla myös kritisoitu, sillä eräiden näkemysten mukaan se uhkaa lintulajien monipuolisuutta. Kuitenkin esimerkiksi Birdlife Suomi suosittelee lintujen talviruokintaa, kunhan sen tekee oikein.

Birdlife antaa siihen hyviä ohjeita. Suositeltavaa on käyttää esimerkiksi kuorittuja auringonkukansiemeniä, sillä niistä linnut voivat hyödyntää kaiken mitä tarjotaan, eikä synny kutsumattomia vieraita houkuttelevaa roskaa. Hyvä on tarjota ruoka automaatista, jonne oravat eivät pääse herkuttelemaan. Meidänkin pihapuissa olen parhaimmillaan nähnyt niitä somia pikku petoja kuusi häntää kerralla. Mukavia veijareita nekin.

Birdlifen ohjeita lintujen talviruokintaan täältä.

Kuva: Kaisa Tolvanen

3

On loistava ja kauaskantoinen idea viedä mafioso terapeutille. Tämän oivalluksen varaan rakentuu männävuosien suosittu telkkarijärkäle Sopranos, jota olen viime aikoina väijynyt ahkerasti.

Sarjan päähenkilö on Tony Soprano, joka on tavallaan aika tavallinen perheenisä, paitsi että hänellä on myös toinen perhe: mafia.

Tony ei missään nimessä ole läpeensä paha ihminen. Hän on impulsiivinen, erehtyväinen ja paniikkihäiriöineen viimeisen päälle inhimillinen hahmo, josta löytyy runsain mitoin samaistuttavaa. Tonyn näennäinen tavallisuus onkin oleellinen osa sarjan kiinnostavuutta.

Sopranosia tehtiin kaikkiaan kuusi kautta vuosina 1999–2007, ja nyt olen kolmoskaudella menossa. Henkilöhahmot kehittyvät omiin suuntiinsa ja toisia putoilee kyydistä. Kun kerran mafiasarjasta on kyse, on meno usein melkoisen brutaalia, ja silmitöntä väkivaltaa tarjoillaan yli äyräiden.

Mutta on sarjassa paljon muutakin. Sarja sisältää roppakaupalla mustaa huumoria, mutta taitaa sittenkin olla pohjimmiltaan tragedia. Monet jaksoista on kirjoitettu niin erinomaisesti, ettei ihme, että Sopranosia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista televisiosarjoista.

Sopranos HBO Max -palvelussa.

4

Kirjallisuuspuolella olen lueskellut Anton Tšehovin (1860–1904) matkakirjallisuusklassikkoa Sahalinia. Se ei ole mikään leppoisa matkakertomus, vaikka toisinaan siinäkin samovaari porisee, votka pulppuaa ja läppä lentää lenseästi niin kuin venäläisessä tekstissä kuuluukin. Silti Sahalin on ennen kaikkea ankara matka halki Siperian.

Tšehov matkusti kolmekymppisenä Sahalinin saarelle ja haastatteli siellä rangaistusvankeja ja osallistui väestönlaskentaan. Kokemuksistaan Tšehov kirjoitti kirjan, joka muistuttaa monelta osin sosiologista tutkielmaa. Sen vähäeleisen toteava mutta rikas kerronta on kuitenkin Tšehovin kaunokirjallisista töistä tuttua.

Teoksella oli myös poliittista voimaa: se johti Venäjällä laajaan julkiseen keskusteluun ja lopulta myös rangaistusvankien olojen kohentamiseen.

Olen lukenut Sahalinia työmatkoilla, kun lähijuna puksuttaa kohti Hämeenlinnaa tai Tamperetta. Samalla olen haaveillut Trans-Siperian junamatkasta. Ehkä joskus vielä.

5

On tullut luettua myös japanilaisen Jun’ichirō Tanizakin (1886–1965) novelleja, jotka hämmentävät oudoilla kierouksillaan ja kristallinkirkkaalla tarkkuudellaan. Kokoelma Unien silta sisältää seitsemän valikoitua mestarinovellia Tanizakin uran eri vaiheilta, viideltä eri vuosikymmeneltä. Monien tekstien yhteinen nimittäjä on erotiikan laitapuolien rohkea käsittely ja antiikin tragedioistakin tuttu synkkä, painajaismainen vääjäämättömyys.

Novelleissa vellotaan sielun tummissa pohjamudissa, mutta silti kerronta on äärimmäisen selkeää, tarkkaa, rauhallista ja kaunista. Tämän ristiriidan luoma teho on valtaisa.

Juho Hakkarainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua