Can Demirtas on Metin Turkoglu sarjassa Pummin päiväkirja.

1

Ruotsalainen tv-sarja Pummin päiväkirja (Måste Gitt, 2020) on parasta, mitä lineaarinen televisio on tänä vuonna tarjonnut. Sarja jatkaa vuonna 2017 ilmestyneen samannimisen elokuvan tarinaa etelätukholmalaisen Jordbron esikaupungin asukkaista ja siellä asuvan turkkilaistaustaisen perheen vanhimman pojan Metin Turkoglun elämästä.

Metin yrittää pitää huolta läheisistään ja muuttaa pikkurikollisen elämänsä joksikin järkeväksi, ja onnistuu siinä vaihtelevalla menestyksellä.

Sarja kuvaa tilannekomedian keinoin todellisuutta ruotsalaislähiössä, jonne ambulanssi ei uskalla tulla kiviä heittävien lasten takia. Silloin hankitaan tietenkin turkkilaisyhdistyksen aloitteesta oma ambulanssi, jota myös Metin ajaa.

Yle on näyttänyt sarjaa lauantai-iltaisin kakkoskanavalla, mutta se löytyy tietenkin mukavasti Yle Areenasta, josta myös johdantona toimiva elokuva löytyy. Metinin roolin upeasti näyttelevä Can Demirtas on kirjoittanut elokuvan ja sarjan yhdessä ohjaaja Ivica Zubakin kanssa.

2

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue eli tuttavallisemmin Helmarit on jatkanut Huuhkajien erinomaista menestystä arvokisakarsinnoissa ja jälleen vahvasti tyrkyllä EM-kisoihin, jotka jo alustavasti on siirretty vuoteen 2022.

Helmareissa on ollut käynnissä suuri sukupolvenvaihdos, eikä Suomea olekaan nähty arvokisoissa vuoden 2012 jälkeen, mutta nyt profiiliaan nostaneet pelaajat ovat saaneet pelin toimimaan ruotsalaisen valmentajansa Anna Signeulin johdolla.

Yksin menestys ja hyvä meininki eivät kuitenkaan ole tämän noston taustalla. Suomalaisessa futiksessa on alkanut nousta erilaisia urheilijatarinoita, ja se on myös kulttuurisesti mielenkiintoista. Naisten maajoukkueeseen näitä inhimillisempiä menestyskertomuksia mahtuu useampia.

Suomi voitti hiljattain usein arvokisoissa pelaavan Skotlannin joukkueen kahdesti. Jälkimmäisessä sankariksi nousi Amanda Rantanen, joka teki ratkaisumaalin nenällään ottelun viimeisellä sekunnilla. Rantanen pelasi ensimmäistä maaotteluaan, joten tilanne oli erityisen merkityksellinen, sillä Rantasen koko urheilu-ura oli katketa aikaisemmin sairastettuun masennukseen ja syömishäiriöön.

Samankaltainen tausta on edellisessä ottelussa maajoukkueeseen palanneella Essi Sainiolla. On tärkeää kuulla tarinoita, jotka antavat toivoa. Elämässään voi kokea vaikeuksia, mutta silti pärjätä hienosti. Sainio oli tauolla maajoukkuetehtävistä seitsemän vuoden ajan, ja kärsi haasteistaan toistakymmentä vuotta.

3

Musiikin voima korostuu vaikeina aikoina. Siksi tämän päivän palstalle tulee peräti kolme musiikkialbumia.

Melt Yourself Down on lontoolainen bändi, jonka soitossa yhdistyvät punk, funk, jazz ja monenlaiset muut sekalaiset asiat. Soundissa on tunnuksenomaista se, että yhtyeessä soittaa kaksi saksofonistia. Bändin musiikillinen johtaja, baritonia ja tenoria puhaltava saksofonisti Pete Wareham on kuvannut kokoonpanon tyylin olevan ”nuubialaisvaikutteista bilepunkia”.

100% Yes (Decca Records, 2020) on bändin kolmas albumi ja aivan ylivoimainen ääniraitakokoelma kodin pikku puuhasteluille. Kämppä puhdistuu tanssiessa, kun This Is the Squeeze vie 80-luvun no wave -tunnelmiin ja viimeistään Crocodilen kohdalla oma tunkkainen keittiö onkin yhtäkkiä newyorkilaisen discon ja etiopialaisen jazzluolan sekamaailma.

4

M, eli laulaja-lauluntekijä Minja Koski on tehnyt ihanaa musiikkia jo kolmen levyn verran. Viimeisin julkaisu, Punainen ovi (Solina Records, 2020) porautuu yhä edeltäjiään syvemmälle sympaattiseen hermostoon. Se on musiikkia, jollaista miltei ei voi kuvitella. Se on yllätyksiä täynnä.

Biisit vievät tunnelmiin, jotka ovat yhtä aikaa täynnä onnea ja levottomaksi tekevää kauhua. Kappaleet ovat loitsuja, virsiä, tunnustuksia ja tarinoita, jotka tuovat tajuntaan läikehtiviä kuvia ja sydämeen haikeutta ja lämpöä.

Minja Kosken lauluääni on kuin ystävä, joka pyytää matkalle mukaan. Jokin äänessä pelottaa, ehkä se, että koen sen äärellä kovin suuria tunteita. Mutta tarvitseeko tunteita pelätä?

Minusta on parasta, että sain nähdä Minjan bändikavereineen keikalla Tampereen G Livelabissa syyskuussa. Vie mut takaisin siihen hetkeen!

5

Paha-Viitasen väkevä albumi Vihreät kasvot (Humu Records, 2020) vie pidäkkeettömän psyykkisen voiman lähteelle. Bändin soitto on rämisevää kauhubluesia, metsäpunkkia tai ”psykoottista rockia”, kuten se levymerkkinsä sivuilla ilmaisee. Kappaleet tuovat mieleen kauheita tilanteita ruosteisilla ja heinittyneillä jättömailla, mutta niiden kuunteleminen on katarttista ja vapauttavaa, suorastaan voimaa antavaa.

Yhtyeen soitosta kertoo paljon se, että sen jäsenet ovat kotoisin pohjoissavolaisesta Varpaisjärven kylästä Lapinlahdelta, jonka vaikutus on suomalaisessa musiikissa valtaisa. Savolaista hulluutta kanavoi Paha-Viitasessa pääasiassa laulaja-kitaristi Mika Sollas, jonka entisistä bändeistä löytyvät esimerkiksi The Country Dark, Chop Suey ja Festermen. Sollaksen mikrofoni-ilmaisu on huikeaa. Soolokitaroita bändissä soittaa marginaaliräminän takuuhahmo Faarao Pirttikangas. Kolmas jäsen on rumpuja soittava Janne Heikkinen.

Jos joululaulujen kyllästämään äänimaisemaan ja tuoksukynttiläestetiikkaan kaipaa vaihtelua, esimerkiksi Paha-Viitasen kappaleet Piilosilla ja Halko saavat elämän taas maistumaan muultakin kuin kanelilta.

Aksu Piippo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua