TTT:n Momentum 1900. Kuva: Kari Sunnari

1

Karla Löfgren julkaisi vuosi sitten teoksen Usko, toivo, rakkaus, meditaatio (Basam, 2021; lue arvio täältä), jossa haettiin yhteyttä eri uskontojen välillä meditaation kautta. Nyt Löfgren pistää paremmaksi ja korostaa meditaation arvoa uskontoja yhdistävässä toiminnassa. Meditaatioraamattu (Basam, 2022) on nimensä mukaisesti iso pyhä kertomus meditaation historiasta.

Uskonnot sekä jakavat että yhdistävät maailmaa. Syvin juonne kaikissa on kuitenkin samankaltainen. Hiljentyminen ja itsensä ymmärtäminen kuuluvat lähes jokaisen suuren uskonnon oppiin. Tai ainakin ne sopivat siihen, mitä pyritään opettamaan.

Jo Veda-kirjoissa luki: ”On vain Yksi, mutta Häntä kutsutaan monilla nimillä.” Kaikissa uskonnoissa on jakaumia ja lahkoja, koska moni valovoimainen guru on muodostanut ympärilleen oman leirinsä, tai vielä useammin leiriläiset ovat sulkeutuneet omaan ”oikeaan” piiriinsä gurun kuoleman jälkeen.

Meditaatioraamatussa on esitelty erittäin rikkaasti erilaisia käsityksiä meditaatiosta ja suorastaan opastettu tekniikoiden harjoittamisessa. Näin teos tarjoaa jokaiselle jotakin, mutta sen tärkein sanottava on yhdistävä. Miten samanlaisia syvimmältään opit ja käytännöt ovatkaan!

Melkein kaikkia meditaatioita harjoitetaan yksityisesti, enemmän tai vähemmän omaan sisäisyyteen keskittyneenä. On kuitenkin myös sellaisia uskonnollisia opettajia, joiden mielestä kaikki opit ja kaikki ajattelu on suurin este elävän todellisuuden kohtaamisen tiellä. Elämän jokaisen hetken voi ehkä elää meditatiivisesti, vuorovaikutuksen keskellä valppaana sekä itseään että ympäristöään kohtaan ja koko ajan siinä oppien.

Kiinnostava yksityiskohta kirjassa on Elias Lönnrotin suhde meditaatioon. Olen usein miettinyt, mitä ”Miten on mieli miekkoisien/ autuaallisten ajatus” oikeastaan tarkoittaa ja mihin viittaa? Lönnrot kuvaa myös mielen olevan ”niinkuin vellova vetonen/ tahi aalto aallon päällä”. Tämä nerokas säepari kuvaa sekavaa mieltä osuvasti. Laulamaan lähtö onkin siis meditaation harjoittamaan menoa tekstiä vastaan, niin että ”sanat suussani suloavat/ kielelleni kerkeävät/ hampahilleni hajoovat”. Ne ovat siis loitsu, resonoiva teksti, jonka kirjaimellinen merkitys on tyhjä.

Meditaatioraamatussa on hienoja korostuksia vaikka kuinka. Rikas ja henkisesti monipuolinen teos!

2

Tampereen Työväen Teatterin kantaesitys, musikaali Momentum 1900 (lue arvio tästä), perustuu toisen käsikirjoittajan Heikki Salon mukaan ”sen pisteen metsästämiseen, mistä juonne kohti sisällissotaa värähtää liikkeelle”. Suomen itsenäistymistä kohti tähtäävä aktiviteetti huipentui Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin. Momentum rakentuu suurten taiteilijaherrojen ja niska limassa näyttelyn eteen raatavien työläisten ristiriidaksi.

Toisena konfliktina on Venäjän suuriruhtinaskunnan nimen ja Suomen autonomian nimen näkymiskiista. Itse asiassa se kaikuu lavalla selkeämmin: Suomen näkyväksi tekemisen hetki, Momentum. Työläisten kapinamielisyys tulee esiin hieman päälle liimattuna, erillisenä jälkipuintina.

Sirkku Peltolan ohjaamassa teoksessa musiikilliset ja koreografiset kohokohdat ja hauskuuksien keskeisyys jäävät kannattelemaan esitystä, vailla kovin voimakkaita tendenssejä tai sanomaa.

Ville Vallgrenia esittävä Martti Suosalo varastaa taiteilijoista päähuomion, vaikka myös Hiski Vihertörmä (Akseli Gallen-Kallela), Juha-Matti Koskela (Eliel Saarinen) ja Janne Kallioniemi (Albert Edelfelt) karakterisoivat hahmojaan hyvin.

Eliaksen (Saska Pulkkinen) ja Vernan (Emilia Keskivinkka) rakkaustarina toimii tarinan osana, mutta ei sen keskusmotiivina eikä sisällissotaan johdattavana tendenssinä.

Silti nämä lähtökohdat ovat mukana ja yhdistävät musikaalin komeaksi Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa enteileväksi näytökseksi.

Hannu Lindholmin loisteliaat lavastusratkaisut ja Petri Kauppisen ja tanssiryhmien huikeat liikerytmit viihdyttävät katsojia.

3

Juhaa pidetään yleisesti Juhani Ahon pääteoksena. Siitä on tehty kaksi oopperaa ja kaksi merkittävää elokuvaa (Nyrki Tapiovaara ja Aki Kaurismäki). Romaani on kolmiodraama, jossa Juha menettää nuorikkonsa Marjan kiertelevälle Shemeikalle ja tekee lopussa itsemurhan.

Aarre Merikannon Juha-oopperan kohtalo on masentava, mutta Leevi Madetojan teos esitettiin kansallisoopperassa vuonna 1935.

Nyt Duo Suokas Vasama esitti riisutun version Helsingin Musiikkitalon ensi-illassa 24.9.2022.

Duon Juha on ”taskuooppera”. Sen tekijöitä on kuusi. Libreton on laatinut romaania paljon tutkinut Suvi Nuotio. Hänen ratkaisuissaan kiinnittää huomiota Shemeikan inhimillisten puolien korostaminen. Madetojan oopperassa hän on enemmän pahis, ja Ahon teksti on muutettu siinä niin, että Juha surmaa Shemeikan, vaikka alkutekstissä hän vammauttaa laukkuryssää jalkaan.

Näyttämöllisesti ooppera on vähintäänkin haastava. Orkesteri on korvattu pianosovituksella, jonka on tehnyt Ilkka von Boehm. Pianoa soittaa Maria Suokas, joka hieman myös replikoi.

Estradilla on vain yksi varsinainen näyttelijä, Tuukka Vasama, joka lausuu tekstit ja vetää kaikki roolit miltei yksin. Hän toimii myös näyttämömiehenä eli vaihtaa lavasteiden asemassa olevat Dimitri Zudovin isokokoiset maalaukset kehikkoon.

Tuukka Vasaman hahmot erottuvat pienin korostuksin: Juha ontuu, Shemeikka on kepeä ja laulaakin, Marja hieman naismaisesti liikehtivänä, Anja kiihkeänä.

Madetoja kirjoitti teoksensa alaotsikkoon: ooppera kuutena kuvaelmana. Taulut ilmaisevat Juhan ajatuksia, ja siksi on ilmaisun osa, että hän juuri ontuvana vaihtaa niitä. Lopuksi hän rikkoo viimeisen maalauksen, sen kehikot eli raajat, ja tekee näin Shmeikasta raajarikon.

Uuden Juhan version voi nähdä modernina melodraamana, joka kreikkalaisen tragedian tavoin kadottaa henkilöiden yksityisyyttä esittämismuotoja sekoittamalla. Tämä silti, vaikka se kuvaa nimenomaan rajoja, jotka syntyvät ihmisten kohtaamattomuuden takia. Juha ei voi ymmärtää Marjan eristäytymistä eikä Marja osaa tai uskalla ilmaista sitä. Shemeikka on musiikin ja luonnon voima. Juhani Ahon tarkoitus on ollut luoda juuri näiden rajojen tragiikkaa, raajojenkin. Vasaman monitahoisesti tuskaisuuden ja keveyden rajoilla pyörivä tulkinta saa aikaan minuuksien näkemisen epätodellisina, erillisinä tuskina, jotka sokeasti tavoittelevat omaa sisäistä haluaan.

Pienoisooppera Juha on mielenkiintoinen tulkinta ja samalla syvä näkemys Ahon tekstin epänationalistisia piirteitä korostaen.

Ohjaaja Marielle Eklund-Vasaman taiteellinen tavoite on ollut yhdistää hahmot yhtenäiseksi näkemykseksi ihmismielestä. Siinä ryhmä on onnistunut, hybridisen ilmaisun ja klassisen tematiikan hieman häkellyttävänä tulosteena.

4

Rajoja rikkova jännitysromaani on aina iloinen yllätys. Niin kliseisiin taipuvainen rikosromaanigenre kokonaisuudessaan on.

Marikki Piirtolan teos Kali, Durga ja Tiikeri (Basam, 2022) hivelee syvyyspsykologisia realiteetteja. Sen henkilöt on riisuttu tekopyhyydestä ja päiväkuvitelmista. Kun henkilö meikkaa tai koristautuu, hän tekee sen miellyttääkseen halunsa kohdetta, ja jos hän haluaa tappaa, hän tekee sen nöyryytetyn kaunaisuuden tai hyödyntavoittelun takia.

Päällisin puolin on tapahtumapaikkana Tampere, sisäisesti ihmismielen kaaos ja kollektiivinen mytologia. Naisjumalien inkarnaatiot riehuvat lain ja järjestyksen nimissä, ja sen ulkopuolelle vapautuneina ihmissieluina. Hyveellinen teeskentely on hylätty niin perusteellisesti, että tämän alitajuntojen taistelukuvauksen vaikutus kääntyy positiiviseksi.

Kerronnan hidas eteneminen saattaa olla ongelma. Se kyllä tehostaa jännitystä eläytyvien lukijoiden osalta, mutta luulen kuitenkin, että vielä parempi kokonaisuus syntyisi konekivääritekniikalla.

Hankala sanoa, mutta tämän jännitysromaanin paljastus on, etteivät edes piilotajuntamme voimat ole kollektiivisesti ja rakenteellisesti järjestyksessä. Kovaa peliä, tämä elämä!

5

Tässä maailmantilanteessa voi tuntua oudolta tarjota lääkkeeksi taidetta, mutta teen sen silti. Taidekasvatus olisi syytä nostaa arvoon ja perustaa lasten varhaiskasvatus keskeisesti siihen.

Vanha kansakoulupedagogiikka ja nykyinen peruskoulukin keskittyy lapsen ohjaamiseen elämän perusarvojen ja -käytäntöjen opettamiseen. Alkeisopetus käsitetään tiedon jakamiseksi, mutta onneksi vuorovaikutuksellinen näkökulma on otettu viime vuosina mukaan.

Taidekasvatuksen mahdollisuudet luovuuden avaamisena monisuuntaisesti ovat laajat. Lapsen omaperäisen hahmottamisen salliminen on tie luovuuteen.

Tavoitteena viisain olisi ekososiaalinen kasvatus, joka ottaa huomioon luonnon ja talouden tasapuolisesti. Tämän näkökulman haltuunottoon taidekasvatus koulussa on todettu erinomaiseksi pohjaksi ja sitä selvittää Veli-Matti Värri teoksessaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella (Vastapaino, 2018).

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua