Parasta juuri nyt (4.7.2022): Juha Rautio, Leena Kellosalo, Riika Helle-Kotka, Tuula Hämäläinen, Helinä Siikala

04.07.2022

Kuvat: ntamo / Enostone

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Erkki Kiviniemi on lukenut kotimaista runoutta ja proosaa.

1

Juha Rautio on kunnostautunut runojen ja novellien kirjoittajana, mutta Random karaoke (Enostone, 2022) on hänen ensimmäinen romaaninsa. Lajin rakenne on ollut hänelle ilmeisen haastava. Monien teemojen ja juonien yhdistäminen voi vaikuttaa sattumanvaraiselta, mutta ne on ainakin tässä viimeistelyssä jäsennelty sisäkkäisiksi jatkumoiksi.

Muodon silmäänpistäviä ominaisuuksia ovat henkilöiden runsaus ja äänitteiksi kirjoitettujen podcastien käyttö. Henkilöt vaikuttavat miltei poikkeuksetta savolaisilta miehiltä (Honkkonen, Mäkikumpu, Nykkänen, Lankola, Hernesaari, Sydänmaa, Korpela, Viirilä), naisista vain Inka saa tilaa.

Kokonaisuus vaikuttaa kirjailijan ammattikunnan satiirilta. Sujuvasti hyppelehtivän tekstin lopussa on runoilijoiden iloinen ja onnellinen mutta ironinen loppu.

2

Kolmannessa runoteoksessaan Tulikärpäsiä Tammelan yllä (ntamo, 2021) Leena Kellosalo vahvistaa edellisten teosten ennakoiman rytmitajun säilymisen. Miellyttävää on lukea tätä Kirsi Kunnaankin kiittämää tyyliä.

”Runo on sanojen musiikkia”, on tietenkin juuri yhden tekotavan korostus. Siinä on se historiallinen tausta, että Kreikassa lyriikka oli lyyran säestyksellä laulettua runoutta.

Tulikärpäset etenevät Tammelan yllä vapaata rytmiä murtaen, ja silti säilyttäen etenevän askelluksen kuin moderni andante.

Runoja on miellyttävä lukea, ja taustalle voisi sopia vaikka herkkä kamarimusiikki. Kokeellisena romaanina omaperäinen.

3

Riika Kotka on kasvatustieteilijä ja tietokirjailija, joka on myös ollut mukana audiovisuaalisessa Runokino-esityksessä.

Hänen runokirjansa (Riika Helle-Kotkan nimellä) Auringon pilkuttaja (Rosetta Versos, 2021) koostuu roolirunoista, jotka hän on ammentanut ”tiedon murusista”, jotka koskevat kolmea kasvatustieteen kumouksellista vaikuttajaa: Maria Montessoria, Rudolf Steineria ja Jean Itardia.

Roolirunot ovat konkreettisesti elettyjä ja voimakkaita. Hämmästyttävästi niistä näkyy vaikean elämän lähtökohtia, ja niinpä ne tukevat käsityksiä lannistumattomista suurmiehistä, joita on aina kerrottu tyyliin ”vaikeuksien kautta voittoon”. Erityisen kolkko on Maria Montessorin elämänosa. Steinerista välittyvä kuva on ohut: lapsettomuus ja ”Unelmien Gotheanum”.

Itardia koskeva sarja on antoisa myös siksi, että se punoutuu Francoise Truffaut’n elokuvaan Kesytön, jossa lääkäri yrittää kasvattaa poikaa, joka on kasvanut 11-vuotiaaksi ilman ihmiskontakteja.

4

Vuodesta 2017 alkaen, julkaistuaan esikoiskokoelmansa Parhaita päiviä ovat yöt, on Tuula Hämäläinen saanut julki kirjan vuodessa. Sateenkaarikäärme (Kulttuurivihkot, 2021) on hänen kuudes teoksensa.

Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa puhutaan ”Rivien väleistä”. Siihen vertautuvasti Hämäläinen aloittaa osastolla ”Huutoja marginaalista”. Marginaali on kauempana itse tekstistä, kuin piilovaikutteita sisältävä riviväli. Aloittamalla ”onko kirjoittaminen turhaa?” voisi luulla tulossa olevan valitusvirsien sarja – mutta ei lainkaan. Marginaali on tärkeä osa olemista, todistetaan:

”kulkukoira heilutta häntää sokeallekin
moni kukka kuihtuu metsään kenenkään näkemättä”

Maailmaa ylläpitävät enemmän piilotetut kuin esiin nostetut voimat. On ”hiekkaan piirretty mandala”, ”Miron musta kiekura” ja ”unen alla keinuva kitara”.

Seuraavissa osastoissa ollaan muistoissa ja paljolti luonnonkuvien tai kadonneiden paikkojen luona. Maailma hahmottuu avaruudellisina sommitelmina, joiden kirjoittajana Tuula Hämäläinen on parhaimmillaan.

5

Luin Kirjailija-lehden uusimmasta numerosta Helinä Siikalan haastattelun, jonka on tehnyt Heli Hulmi. Teksti vahvistaa muistikuviani erittäin kohtaamisvoimaisesta ihmisestä.

Siikala on lääkäri ja kirjailija, joka lähestyy 80 vuotta ja on eläkkeellä. Tapasin häntä erityisen usein 5–8 vuotta sitten, kun Tulenkantajien kirjakauppa vielä toimi ja ohjelmat siellä pyörivät. Niissä hän kävi paljon.

Poikkeuksellista tässä henkilössä on ollut katkeamaton kontakti ja hyväksyvä kohtaamisen tila, jossa hän vaikutti elävän. ”Koskaan et tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu” on hänen haastattelusta poimimani lause. Hän näkee jokaisen päivän mielenkiintoisena yllätysten sarjana: mitähän tänään tapahtuu? Haastattelutekstistä löydän vielä tärkeän viisauden:

”Alituinen kipu on välttämätöntä. Ihminen on varomaton pyytäessään elämältä kivuttomuutta; hän pyytää kuolemaa.”

Helinä Siikala tuo mieleeni läsnäolon. Haastattelussa hän nimeää lempilauseekseen: ”Elämä on loputonta yhteyttä.”

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua