Elämää Onkiniemen kallioilla 2010-luvulla. Kuva: Aino Louhi

1

Australialaiskaksikko The Avalanchesin uusi, kolmas levy We Will Always Love You on petollinen kuuntelukokemus. Se saa välittömästi kaipaamaan suuren, hyllyvän festariyleisön keskelle konfettisateeseen, tai edes klubien utuiseen, välkehtivään pimeyteen. Minkäs teet. Tulevan kesän Sideways-keikkakin tuntuu lipuvan hetki hetkeltä kauemmas realistisuudesta.

Levy on täynnä häikäilemättömän siirappisia popmelodioita sekoitettuna piipityksiin, looppeihin ja katkelmiin, kuten The Avalanchesin kohdalla on totuttu. Kaiken ylle on heitelty runsaalla kädellä tähtipölyä ja vanhoja suosikkiartisteja Blood Orangesta MGMT:n kautta Vashti Bunyaniin, Kurt Vileen ja Neneh Cherryyn. Ihana levy!

2

Muistan käyttäneeni pari vuotta sitten hyvän tovin perustellakseni ystävilleni, miksi Ylen tv-sarja Aikuiset ei ole mielestäni kovin hyvä. Mitä lie tapahtunut tässä välissä, mutta nyt haluan julistaa kaikille, kuinka mahtavan hyvä Aikuisten vasta ilmestynyt toinen kausi on.

Parikymppisten Oonan ja Artun kalliolaista elämää seuraava sarja naljailee huolellisesti ja lämpimästi tämän päivän ilmiöille pyöräily- ja keskustelukulttuurista vesihyasinttisisustuksiin ja koira- ja ruokatrendeihin. Käsikirjoittaja Anna Brotkin osaa tiivistää kaikki helsinkiläiskliseet napakkaan sanailuun. Anna Airola ja Elias Salonen ovat päärooleissaan taitavia (ja taitavasti ohjattuja) ja muista näyttelijöistä erityismaininnan ansaitsee Miro Lopperi, joka eläytyy elitistiseen pyöräilijäaktivisti-hahmoonsa niin, että on melkein vaikea uskoa hänen näyttelevän.

Voi olla, että kakkoskauden romanttiset käänteet ja niiden todentuntuisuus saivat minut lopullisesti sarjan puolelle. Kesäillassa vaeltavan Oonan rinnassa muljahteleva tunnemöykky välittyy pakahduttavasti.

Aikuiset, Yle Areena.

3

Talven terapeuttisin projektini: järjestää kahdestakymmenestätuhannesta tietokoneellani majailevasta digikuvasta 220-sivuinen fyysinen valokuvakirja. Asetin jo muutenkin alituiseen käytössä olevat nostalgialasit silmilleni huolellisesti ja upposin tunteiden ja muistojen läpi pehmeään, pumpulimaiseen turvaluolaani; paikkaan, jossa on vaaleanpunaisia auringonlaskuja Onkiniemen kallioilla, tuulisia piknikkejä Arboretumissa, kiivaita väittelyitä juhannuspöydässä, hervottomia Oscar-valvojaisia, päättymättömiä petankkipelejä kesäöiden hämärässä ja tanssitunneleita paikoissa joita ei enää ole.

Sivuille muodostui kokonaisuuksia, jotka paitsi kiillottivat muistoista säihkyviä, myös muokkasivat niitä uusiksi, saivat menneen elämän näyttämään yhtä aikaa tutulta ja vähän uudelta. Koska kyseessä oli projekti, johon ei tarvinnut kysellä sen paremmin kustannustoimittajan, markkinointitiimin kuin kenenkään muunkaan mielipidettä, nimesin kirjan ehkä hieman ylevästi: Ystävät – elämää 2010-luvun Tampereella.

Valokuvakirja, Blurb.com.

4

Kuulin joskus joulukuun puolella huhua, että The Officen jenkkiversio on poistumassa HBO Nordicin suoratoistopalvelusta, ja hätäännyin. Olin säästellyt vuosina 2005–2013 esitettyä sarjaa jotain koronakaranteenin kaltaista tyhjää ja tylsää hetkeä varten, mutta nyt oli tartuttava tilaisuuteen ja alkaa suorittaa yhdeksänkautista, paperifirma Dunder Mifflinin haarakonttoriin sijoittuvaa sitcomia pikavauhdilla.

Vuodenvaihteeseen mennessä olin erittäin koukussa katsottuani noin kahdeksankymmentä 20-minuuttista jaksoa, ja mennyt annostuksesta niin sekaisin, että viljelin lähipiirilleni Michael Scott -tyylisiä vitsejä Michael Scott -tyyliin, ilman häpeän tai itsekritiikin häivää. Olo oli vähän yksinäinen, sillä kaikki muut olivat tietysti katsoneet ”jenkki-Officea” joskus kymmenen vuotta sitten.

Mockumentary-tyylillä pelaavan sarjan tarkoitus on olla hedelmällinen maaperä sietämättömän kiusallisille tilanteille. Niiden toteutuminen on tehty helpoksi ja juonella ei juurikaan ole väliä. Joillekin ihmisille sarjan aiheuttama myötähäpeä on kuulemma liikaa, itse sain siitä suurta nautintoa. Ehkä sarja on turvallinen paikka käsitellä omia noloja hetkiään?

Ensimmäisillä kausilla perusidea toimii loistavasti, mutta myöhemmin tunteet kasvavat liian suuriksi ja Michael Scottin (täydellinen Steve Carell) ja hänen työntekijöidensä välille kehittyy lämpöä ja empatiaa, joka väkisinkin väljähdyttää sarjan alkuperäistä dynamiikkaa. Jännitteet toisensa perään laukeavat. kun konttorin työntekijät Jim ja Pam saavat toisensa ja Carellin alun perin niin karmivasta esimiehestä kuoriutuu rakastava puoliso. Hän lähteekin sarjasta 7. kauden jälkeen ja viimeiset kaksi kautta ovat totta puhuen melko sekavaa ja turhaa katsottavaa.

Jossain vaiheessa huomasin, että sarjamaratonini oli ollut turhan hätäinen: The Office on ilmestynyt nyt myös Netflixin puolelle ja toistaiseksi sarjaa voi katsoa vaikka synkronoidusti kahdelta ruudulta.

The Office (US), Netflix ja HBO Nordic.

5

Kävelyllä käyminen on aina hyvä idea, mutta kävely kuulaassa pakkasilmassa valkoisessa taikamaailmassa lienee kaikista paras self help -lääke ahdistuksiin, stresseihin ja murheisiin. Ympäröivä maailma on yksinkertaisesti niin kaunis, että kaikki muu hellittää hetkeksi.

Pakkaskävelyyn voi liittää myös armotonta herkuttelua, sillä energiantarve kasvaa kylmässä. Kuumaa kaakaota ja laskiaispullaa tänne ja sassiin!

Pakkaskävely 2.0 on tietysti se hetki kun astuu Näsijärven jäälle ja vaeltaa muiden kaupunkilaisten kanssa muurahaisjonona Siilinkarille.

Aino Louhi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua