Parasta juuri nyt (4.1.2022): Konrad Mägi, Susanna Majuri, Ana Mendieta, Tiva & Halle, Mark Rothko

Susanna Majuri: Mykines.

1

Susanna Majurin (1978–2020) retrospektiivinen näyttely Rakkaus on nähtävillä 14.1.2022 saakka aivan Helsingin keskustassa sijaitsevassa Suomen valokuvataiteen museon Kämp Galleriassa Mikonkadulla.

Teosten välillä surrealistisetkin näkymät näyttelijöineen ovat rakennettuja maailmoja, eivät photoshopaten syntyneitä kuvia. Keskeinen elementti on vesi, jonka syvyyksiin valtavat, painetut taustapressut on upotettu. Mallit eivät ole ammattilaisia, vaan taiteilijan normaalin elämämenon puitteissa kohtaamia inspiroivia henkilöitä.

Otsikkokuvaa Mykines vuodelta 2009 katsoin pitkään varmistuakseni siitä, että se todella on se sama majakkasaari, jonka ympäri kävelin kaksikymmentä vuotta sitten. Sijainniltaan majakka on Fär-saarten läntisimmällä kohdalla. Mallina on kuvaaja itse ”kuin joku pukeutuisi pois” -valkoisissaan. Mielessään hänellä oli myös Tove Janssonin Näkymätön lapsi.

Majurin toisena uravaihtoehtona oli kirjailija, mutta vedentutkijan tytär valitsi valokuvauksen. Kuviinsa hän saa kuitenkin yhdistettyä tarinallisuuden. Ne avautuvat katsojalle väreiltään viettelevinä, unien ja satujen kaltaisina, romanttisten romaanien tunnelmia hipoen. Ne vangitsevat katsojan, mutta säilyttävät omaehtoisen itsenäisyytensä.

2

Viime vuosisadan alkupuolella taidemaalarina aloittaneen virolaisen Konrad Mägin teosten merkittävin ominaisuus on väri, jolla hän muotoaa työnsä selkeästi, niin maisemat kuin ihmisetkin. Tekotapa tuo välillä mieleen hänen nuoruutensa koristeveisto-opinnot ja niiden mahdollisen vaikutuksen tyyliin. Värien sisältö on voimakkaan ekspressiivinen, tunnevoimainen irtiotto todellisuuden realistisesta kuvauksesta. Juuri siinä on hänen töidensä vaikuttavuus.

Toinen huomionarvoinen seikka on se, kuinka yhtenäinen Mägin tuotanto on huolimatta aikakauden moninaisista vaikutteista, jotka selkeästi teoksista näkyvät, mutta jotka hän on aivan omalla tavallaan istuttanut kankailleen.

Espoon modernin taiteen museon Emman näyttely Maalauksen arvoitus on 150 teoksellaan laajin Viron ulkopuolella esitelty Konrad Mägi -kokonaisuus, josta olen juuri kirjoittamassa laajempaa artikkelia. Näyttely jatkuu 23.1. asti.

Konrad Mägi: Norjalainen maisema, 1908–1910. Kuva: Viron taidemuseo

3

Helsingin taidemuseo HAMissa on esillä 9.1.2022 asti ryhmänäyttely Come Back as a Flower. Ana Mendietan (1948-1985) maa- ja kehotaidetta dokumentoivat kromogeeniset värivedokset ovat saaneet seurakseen Carola Grahnin, Catharina Kajanderin, Elina Vainion, Eva Gyldénin, Emma Jääskeläisen ja Essi Kausalaisen sekä Evan Ifakoyan teokset. Melanie Bonajon video on esillä HAM-salissa ja Anne Koskisen teos Kivi Vuosaaren Aurinkolahdessa. Jälkimmäisiin en ehtinyt tutustua.

Mendietan viesti voi tuntua vaikealta käsittää vain kuvien perusteella, mutta kokoonpanon käsikirjoitus toimii yllättävän hienosti. Viimeistään Evan Ifakoyan neljän minuutin videoteokseen syventyminen tuo tajuntaan, kuinka näyttelyssä piirretään ja laajennetaan ihmisen olemassaolon rajoja – herkästi ja moniaistisesti koskettaen.

Mendieta ei koskaan ole ollut ajankohtaisempi kuin juuri nyt. Hän on itse kirjoittanut:

”Taiteeni perustuu uskomukseen yhdestä universaalista energiasta, joka kulkee kaiken läpi: hyönteisestä ihmiseen, ihmisestä aaveeseen, aaveesta kasviin, kasvista galaksiin.

Teokseni ovat tämän universaalin nesteen kastelusuonia. Niiden kautta nousee esiin esiäitien mahla, alkuperäiset uskomukset, alkukantaiset kertymät, tiedostamattomat ajatukset, jotka kaikki elävöittävät maailmaa.”

Ana Mendieta: Silueta Works in Mexico, 1973–1977. Kuva: HAM / Hanna Kukorelli

4

Tiva ja Halle tapasivat toisensa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1915. Pian heistä tuli erottamattomat. Parin töistäkään ei aina voi olla varma, kumpi on kumman; eivät he itsekään aina olleet. Kumpaankin taiteilijaan vaikuttivat voimakkaasti Helsingissä vuonna 1914 esillä olleet Der Blaue Reiter ja Die Brücke -ryhmien näyttelyt sekä vuoden 1916 venäläisen taiteen näyttely, jossa oli Wassily Kandinskyn ja Marc Chagallin maalauksia.

Tiva, helsinkiläinen Greta Hällfors (1899–1974), oli sivistyneen porvariskodin lahjakas ja monitaitoinen tytär, joka soitti montaa instrumenttia – musiikki olikin kuvataiteen lisäksi toinen paria yhdistävä tekijä. Kumpikin tunnetaan erityisesti Helsinki-aiheisista maalauksista. Heidän kotinsa oli Laivurinkadulla vuoteen 1931 ja myöhemmin Tehtaankadulla. Näkymät ikkunoista siirtyivät heidän akvarelleihinsa ja öljymaalauksiinsa.

Halle, Sulho Sipilä (1895–1949) tuli Helsinkiin Mynämäen pappilasta. Taideopintojen jälkeen vuonna 1920 hän meni Merikadettikouluun ja vuonna 1922 Merisotakouluun valmistuen sieltä vuonna 1927. Vuoteen 1944 hän oli merillä; aviopari joutui olemaan pitkiä aikoja erossa toisistaan. Greta Hällfors-Sipilä sairastui vuonna 1946 ja vietti loppuelämänsä Kellokosken sairaalassa. Maalaaminen jatkui loppuun saakka.

On todella ilo vihdoinkin nähdä heidän töitään näin paljon samassa tilassa. Sulho Sipilän muutama maalaus, kuten Luistinrata ja Soittava nainen, ovat hyvinkin tunnettuja, mutta hänen vaimonsa Hällfors-Sipilän työt ovat tahtoneet tähän asti jäädä paitsioon. Aivan suotta.

Näyttely jatkuu 14.8.2022 saakka.

Greta Hällfors-Sipilä: Shakkipeli, 1918. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

5

Yle Areenassa on katsottavissa vielä vajaan kuukauden ajan Mark Rothkosta kertova dokumentti, herkkupala kaikille maalaustaidetta rakastaville: Rothko ja abstrakti taide (Rothko: Pictures Must Be Miraculous, 2019).

Taiteilijan repliikkejä lausuu näyttelijä Alfred Molina, joka pitää palkittua rooliaan John Loganin näytelmässä Red syvällisimpänä ja monitahoisimpana työnään. Dokumentti herättää halun lähteä paikan päälle katsomaan Rothko-kappelia, jonka suuria paneeleita taiteilija maalasi neljä vuotta.

Marja-Liisa Torniainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua