Parasta juuri nyt (30.3.2021): Meara O’Reilly, curatingjogger, How To with John Wilson, A Tribe Called Quest -kirja, suositteluvideot

30.03.2021

Kuraattori tekee töitä myös kuntoillessaan. Kuvakaappaus Mikko Kuoringin curatingjogger-Instagram-tililtä.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jan Anderzén on kuunnellut hokettamista, katsellut suositteluvideoita ja opetellut parantamaan muistiaan How To with John Wilsonia katsellen.

1

Meara O’Reillyn Hockets for Two Voices 12” EP (Cantaloupe Music) oli suurin suosikkini vuoden 2019 äänitejulkaisuista, eikä sen erinomaisuus ole sittemmin mihinkään karissut.

”Hocketing” viittaa etenkin keskiaikaisessa laulumusiikissa käytettyyn hoketus-sävellystekniikkaan, jossa melodiakulku pilkotaan kahdeksi tai useammaksi vuorottelevaksi ääneksi. Vastaavan kaltaista äänen rytmittämistä löytyy myös useiden alkuperäiskansojen perinnemusiikeista.

Meara O’Reillyn säveltaide kumpuaa kiinnostuksesta äänten havaitsemiseen liittyviin ilmiöihin. Hänen käsittelyssään stereokuvassa vastakkain asetetut virtuoosimaiset lauluraidat tuottavat haamumelodioita ja ihmeellisen kuulaita harmonioita. Kuuntelukokemus on samaan aikaan pyörryttävän hypnoottinen, mutta myöskin rauhoittava. Hyvin poikkeuksellista touhua siis!

EP:n kansissa on valokuvia Taubah Auerbachin lasiveistoksesta, jonka peilaavat ja aaltoilevat muodot hienovaraisesti visualisoivat O’Reillyn musiikkia.

Poimitaan vielä O’Reillyn aikaisemmista tekemisistä tämä esitys, jossa hän tuottaa omalla laulullaan Chladnin kuvioita eli liikuttaa jauhoa äänensä värisyttämällä tummalla levyllä.

2

Nykytaiteessa marinoituneet kanssakulkijat tunnistavat ilmiön: tuolla kun kulkee maailmassa niin vastaan tulee näkymiä ja tilanteita, jotka haiskahtavat erehdyttävästi taiteelta. Kuvataiteilija Mikko Kuoringin curatingjogger-Instagram-tili lienee tämän ilmiön oireilua.

Hulavanne lehdettömässä koivussa, No Control -merkkisiä kalsareita Minigrip-pussissa, agilityradan räikeän värikkäät tunneliesteet. Curatingjogger juoksee tuntosarvet tanassa ja poimii kamerallaan poeettisesti latautuneimmat nuhjuisen minimalistiset asetelmat lenkkireittiensä varrelta.

Kuoringin omat taideopinnot alkoivat valokuvauksesta, mutta nykyisin hänen työskentelyssään valokuvaa sellaisenaan näkee harvemmin curatingjogger-tilin ulkopuolella. Kuoringin viime vuosien tuotannosta itselleni on erityisesti jäänyt mieleen hänen HAM:n galleriaan toteuttama kokonaisuus, jonka muodostivat Kuoringin kuvittelemat ja eri alojen käsityöläisille sanallisesti kuvailemat esineet.

3

Toisinaan televisiossa pääsevät temmeltämään todelliset visionäärit, ja onneksemme silloin tällöin heidän tekemisensä välittyvät meille katsojille laimentamattomina. John Wilson vaikuttaa poikkeuksellisen näkemykselliseltä nuorelta dokumentaristilta ja hänen How To with John Wilson -sarjansa tuntuu railakkaan omaääniseltä tykittelyltä.

Pintapuolisesti sarjan idea on yksinkertainen: kukin jakso toimii tutoriaalina johonkin aiheeseen (esimerkiksi kuinka valmistaa täydellistä risottoa tai kuinka suojata huonekaluja). Tapa jolla Wilson törmäyttää lakonisen kertojaäänensä pohdintaa kuvavirtaan on riemukasta, koskettavaa ja paikoin shokeeraavaa katsottavaa.

Sarjan hämmentävän rikkaan kuvamateriaalin perusteella vaikuttaisi siltä, että John Wilson on päivystänyt kamera kädessään New Yorkin kaduilla aamusta iltaan kymmenisen vuotta. Luultavimmin hänet vain on siunattu nopeilla hoksottimilla ja tarkalla silmällä. Ainakin häneltä löytyy hyvän dokumentaristin uteliaisuutta kurkistaa suljettujen ovien taakse, mikä johtaakin lähes kaikissa jaksoissa matto jalkojen alta -tyyppisiin juonenkäänteisiin.

How To With John Wilsonin ensimmäinen kausi on katsottavissa HBO Nordicilta. Tätä kirjoittaessani opin, että toinenkin kausi on tekeillä. Hienoa!

4

Alkuvuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia on ollut runoilija Hanif Abdurraqibin elämän mittaisesta fanittamisesta syntynyt rakkauskirje yhdelle rap-musiikin suurimmista. Go Ahead in the Rain: Notes to A Tribe Called Quest (University of Texas Press 2019) on hyvin henkilökohtainen teos, ja osan siitä Abdurraqib on kirjoittanut oikeastikin kirjeen muotoon, suoraan A Tribe Called Questin jäsenille osoitettuna. Omakohtaisesta teos levittäytyy vaivattomasti moneen suuntaan avartaen musiikkihistoriikin muotoa.

5

Parasta juuri nyt -palstan ajatuksena lienee suositella asioita lukijoille, joten loikkaan lopuksi metatasolle ja suositelen paria muuta suosittelusarjaa.

Eräs itselleni yleinen prokrastinaation muoto on tekemistä vaativan työn sijaan heittäytyä legendaarisen kalifornialaisen Amoeba Music -levy-kauppaketjun What’s in My Bag? -videoiden virtaan. Erinäiset enemmän ja vähemmän tunnetut musiikintekijät ja artistit keräävät kaupasta Amoeba-kangaskassin täyteen levyjä, kirjoja, leffoja ja kertovat sitten kameralle valinnoistaan. Videoita on tehty jo 14 tuotantokautta, joten katsottavaa riittää.

Tässä muutama tärppi: Flea & Amy-Jo Albany (erityisesti kohta, jossa Flea puhuu J Dillasta), Jason Mantzoukas ja Lightning Bolt.

Itselleni uudempi tuttavuus suositteluvideoiden (tai ollaksemme rehellisiä, mainoksiahan nämä ovat) maailmassa on Criterion Collectionin Closet Picks, missä elokuvantekijät laitetaan varastokaappiin poimimaan itselleen mieluisimpia Criterion-julkaisuja. Amoeban sarja on tuotannollisesti huomattavasti kunnianhimoisempi, mutta se ei tietenkään tee Closet Picksistä yhtään vähemmän kiinnostavaa. Tsekkaa vaikka John Waters, Jacqueline Novak & John Early tai Agnès Varda.

Yleisesti ottaen useimmat taiteilijat puhuvat paremmin muiden tekemisistä kuin omistaan, ja siksi onkin kiinnostavaa nähdä karismaattisia ja lahjakkaita ihmisiä aidosti intoilemassa itselleen merkityksellisistä teoksista. Usein artistit tällä tavalla tulevat kertoneeksi enemmän itsestään kuin yrittäessään analysoida omaa taidettaan.

Jan Anderzén

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This