Kuva: Avain

1

Kai Laitinen ja Leena Kirstinä ovat kirjoittaneet suppeat Suomen kirjallisuuden historiat 1900-luvun loppupuolella. Nyt kirjallisuudentutkija Juri Nummelin on tehnyt versionsa, Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia (Avain, 2020), jossa painottuu uusin 2000-luvun kirjallisuus. Lyhyys aiheuttaa herkästi luettelomaisuutta, eikä Nummelinkaan sitä pysty välttämään. Kuitenkin hän saa mahdutettua historiaansa runoesimerkkejä ihailtavan paljon, ja välttää liian tutut klassikot.

Nummelin viittaa usein Markku Eskelisen kohua herättäneeseen jättiläismäiseen suomalaisen kirjallisuuden historiaan Raukoilla rajoilla. Tämä vuorovaikutussuhde onnistuu virkistämään kirjaa huomattavasti. Suomen 1950-luvun modernismin kritiikissä Nummelin asettuu varovasti Eskelisen linjoille, nimenomaan verrattaessa kotimaista proosaa vastaaviin kansainvälisiin virtauksiin.

Paras anti tällä historialla on luku Uuden vuosituhannen uudet suuntaukset. Sen sijaan 1970-luku näyttää jääneen melko pahasti väliin, kun Nummelin hyppää 1960-luvun poliittisesta rynnistyksestä suoraan 1980-luvun individualismin nousuun. Sivuutetuiksi tulevat runouden merkittävistä tekijöistä mm. Risto Ahti, Jyrki Pellinen ja Caj Westerberg.

Hetken luulin varhemmista mestareista pudonneen kokonaan pois Aaro Hellaakosken, mutta kyseessä oli vain henkilöhakemistovirhe. Hellaakoski löytyy yhdestä virkkeestä maininnalla ”modernistisempi kuin monet muut aikalaisensa”. Osittain vanhentuneemmat Kaarlo Sarkia, Uuno Kailas ja Katri Vala saavat reippaasti enemmän tilaa.

Kokonaisuutena Nummelinin tiivis esitys on hyödyllinen ja laadukas lisä kirjallisuushistoriallisten kokonaisesitysten harvaan joukkoon.

2

Mikko Väänänen julkaisi viime vuonna ansiokkaan matkakirjan Merkintöjä Intiasta. Sen kylkiäisenä näyttäisi syntyneen runoteos Minä heiluu (Palladium 2019), jonka herätteillä näyttää olevan intialaisia juuria, sillä buddhalaisuuteen ja hindulaisuuteen paneutuminen näkyy teksteissä. Toteava ”se mikä on hyödytöntä/ on pyhää” asettuu poikkiteloin länsimaisen kulutuskulttuurin vyöryn eteen.

Koskettavimmissa runoissa Väänänen onnistuu kiteyttämään pehmeän vastarintafilosofian säkeisiin:

”toisin kuin Marx kuvitteli
on kukin filosofi omalla tavallaan pyrkinyt
muuttamaan maailmaa
vaikka meidän tulisi pyrkiä ymmärtämään sitä

kuin virtaava vesi
ja ruohonkorsia hyväilevä tuulenhenkäys
kun antaa asioiden olla
kun aidosti antaa asioiden olla
maailma muuttuu”

Muutoin runoissa on arjen pieniä havaintoja ”ikiaikaisen läsnäolon” saartaessa minää, joka ajelehtii kiinnostumatta mistään työstä, keskellä vastakohtaisia pyörteitä, ”kaikkensa menettäneenä”.

Kirjan kokonaishenki on epätodellista levottomuutta, kävelyä ja katselua kaupungissa, kun ”korsi rahisee saapasta vasten”. Nimiruno:

”minä olen ovi
joka heiluu
se olen minä

katso
minä heiluu”

3

Ilari Ranta on toteava, mutkaton jutustelija. Hän on julkaissut viidennen kokoelmansa Sisilisko (Mediapinta, 2020). Runoteoksiksi niitä voi sanoa, vaikka hyvin proosamaisia ovatkin. Ranta muistelee Helsingin vuosiaan toimittajana, vanhempiensa muistoa, sukuaan ja lapsuutta Valkeakoskella.

Kirja vilisee ihmisiä, musaa ja elokuvaa. Se näyttää runomuotoiselta elämäkerralta, helppolukuiselta kuin kaurismäkimäisesti korjatulta Suomi-leffalta. Sillä vaikka aiheet ovat simppeleitä ja lähes banaaleja, on käsittely täysin vailla patetiaa. Enemmänkin se on karikatyyrisesti sävytettyä.

Parhaimmillaan Ranta on itseironisissa teksteissä, kuten tragikoomisessa runossa Katja in my mind. Kokonaisuus on myös konstailematonta puhetta, muistoja ja kiinnostusta toisiin ihmisiin. Monissa teksteissä naiset käväisevät tai kävelevät nopeasti ohi.

Yksi Ilari Rannan kyvykkyyksistä on osata lopettaa teksti hauskasti naulaten.

4

Korona on saanut jonkin verran aikaan maaltapaon vastaliikettä eli maallepakoa. Kotimaan matkailun elpymisen lisäksi on nähty maalle muuttavia perheitä. Tähän on johdattanut ajatus pelastautua pois kaupunkien tungoksista ”raittiiseen maalaisilmaan”, jossa virukset eivät vaani.

Tarjontaa onkin runsaasti ja hinnat edullisia. Etäisyys suuriin kaupunkeihin näyttää heijastuvan markkinoilla melko suoraan. Vapaana on kouluja, maalaistaloja ja pappiloita.

Kunnot ovat sitten laidasta laitaan, mutta kelvollisenkin talon voi saada varsin edullisesti. Kunnostamiseen kykenevät voivat valita välttävän ja ehostaa itse sitä, kunhan rakenteet eivät ole romahtaneet. Uutta yhteisöllistä asumista etsiviä porukoitakin on ilmaantunut.

5

Näinä pandemia-aikoina on syntynyt suuri määrä lisää yksinäisyyttä. Karanteenit ja oma-aloitteinen vetäytyminen suojaan ovat kasvaneet. Nyt soitto yksinäiselle on tärkeä hyvätyö.

Käy läpi sukulaisesi ja tuttusi ja soita yhdelle, jos toisellekin. Ilahduttaminen tällä tavalla onnistuu varmasti, joulukin on jo ovella!

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua