Kuvat: Sari Harsu

Näsijärvessä on kiva uida, mutta järvi vetää puoleensa myös jääpeitteisenä. Jää houkuttelee ruumiinkulttuurin ja luontoäidin taideteosten pariin. Paitsi liikunta myös esteettiset ilot ovat tärkeitä ihmisen mielenterveydelle tässä hektisessä, hullussa maailmassa.

* *

1

Hiihtäminen. Jäällä voi harrastaa myös välineurheilua, mutta se ei tarkoita, että välineiden pitäisi olla viimeisen päälle. Jää on välineiden suhteen armollinen alusta.

Ala-asteen kolmannella luokalla kielsin vanhempiani hankkimasta lyhyiksi jääneiden suksien tilalle uusia, koska hiihtäminen ei maistunut.

Lukiossa hiihtäminen kuitenkin oli taas pakollista, ja minulle ostettiin komeat Karhut. Koulun pakkohiihtojen jälkeen suksintani loppui taas vuosikymmeniksi, mutta kypsässä aikuisiässä kaivoin esiin vanhat sukseni ja mononi ja kokeilin kerran jäällä hiihtämistä. Yllättäen se olikin mukavaa! Tuona kertana tosin kauan käyttämättä olleet mononi murenivat haperuuttaan. Kirpputorilta onneksi löysin hiihtokengät, jotka sopivat aikaa sitten myynnistä poistuneisiin siteisiin.

Nykyaikaisilla karvapohjasuksilla viilettäminen on varmasti nautinnollinen kokemus, mutta varsin mukavaa on antaa käsivarsille töitä ja lykkiä myös 36 vuotta vanhoilla Karhuilla kohti laskevan auringon värittämää taivasta.

2

Luistelu. Luistimeni ovat äitini vanhat, ne, joilla äiti kävi luistelemassa kanssani, kun olin pieni ja koettelin karvalakkipeitteisen pääni kestävyyttä kohtaamisissa jään kanssa.

Näsijärvellä on aurattua jäärataa kaksikymmentä kilometriä eli paljon enemmän kuin minä jaksan luistella, mutta olen luistellut Massunlastenpuistosta Siilinkarille ja takaisin sekä Kaupinojan uimarannalle.

3

Potkukelkkailu Kolmas vanha talviurheiluvälineeni on potkukelkka, joka sai odottaa lapsuudenkotini varastossa neljäkymmentä vuotta ennen kuin pääsi uudelleen käyttöön. Vuosi sitten toin talon tyhjentämisen yhteydessä ferrarinpunaisen menopelini Tampereelle ja tänä talvena olen kaksi kertaa käynyt sen kanssa jäällä.

Potkutellen olen jaksanut edetä jäärataa huomattavasti pidemmälle kuin luistellen, vaikka silkalta urheilulta potkukelkkailukin alkaa tuntua jo ensimmäisen kilometrin jälkeen, jos on vastatuuli. Myötätuuleenhan sitä lipuu kuin itsestään.

Olen tänä talvena tarjonnut itselleni polkukelkkakyydin laskevan auringon suunnassa Santalahden kääntösilmukkaan ja takaisin. Vastakkaisessa suunnassa en ole edennyt jäätietä sen loppuun asti, mutta olen kiertänyt Tapatoran saaren ja jatkanut siitä vielä vähän eteenpäin ennen U-käännöstä.

4

Kävely. Jäällä voi myös kävellä, kunhan ei kävele laduilla tai teräkulkuneuvoille – luistimille ja potkukelkoille – varatuilla väylillä. Kävelijöille on omia tampattuja osuuksia, joita on helppo kulkea. Aina välillä kannattaa kuitenkin poiketa näiltä reiteiltä ja kahlata poluttomien hankien kautta jännittäviin rantakohteisiin, joihin ei välttämättä edes pääse maata pitkin.

Joihinkin paikkoihin jäätie tarjoaa virkistävän erilaisen reitin tavallisesti kuljettaviin väyliin verrattuna ja moniin paikkoihin myös oikopolun.

Lievän extremen ystävänä minua kiinnostavat sellaiset kohteet, joihin ei suoranaisesti kehoteta menemään, mutta joihin menemistä ei ole selkeästi kiellettykään.

Särkänniemen ja Onkiniemen välissä rannasta nousee jyrkkä seinämä, jossa jonkin verran vesirajan yläpuolelta alkaa ylös asti vievät metalliset portaat. Kieltomerkkiä ei ollut – tämän tekstin julkaisun myötä ehkä tulee – joten kahlattuani hangessa portaiden juurelle kiipesin niitä pitkin ylös katselemaan maisemia.

Sieltäkin Tampere näytti kauniilta.

Sari Harsu

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua