Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Lari Aaltonen intoilee Suomea kiertävästä Crying Uncle Bluegrass Band -yhtyeestä ja Tampereelle saapuvasta G Livelabista.

1

Kovasti odottamani uusi keikkapaikka G Livelab Tampere avautuu vihdoin kesällä Keskustorin kupeeseen, vanhaan Frenckellin pannuhuoneeseen. G Livelabin konsepti on ”kokonaisvaltainen musiikkielämys” – tähän kuuluu paitsi laadukas ja useat genret kattava ohjelmisto, myös huippuluokan äänentoistojärjestelmä. Tärkeintä on kuitenkin se, että ainakin syksyn artistilistausta silmäillessä huomaa suomalaisen musiikin elävän ja voivan hyvin ja leveästi. Ohjelmisto on ilahduttavan monipuolinen ja moniääninen ja kiinnostaa varmasti musiikin ystäviä laajalla skaalalla. Pidän myös kovasti siitä, että tässä uudessa keikkapaikassa eri klubijärjestäjät saavat kuratoida omia iltojaan, jolloin muun muassa Fonal Musik Mosaik -illat mahdollistuvat. Samalla ohjelmisto on yhä laaja-alaisempi eikä jämähdä edustamaan vain yhtä näkemystä elävästä musiikista. Terassi avautuu perjantaina 19.7. ja ensimmäiset keikat koetaan 17.8. Virallisia avajaisia vietetään Womex-maailmanmusiikkimessujen yhteydessä 22.10. Lippuja voi ostaa G Livelabin omasta applikaatiosta, johon on juuri päivitetty Tampereen-keikat.

2

State of the Union (2019, HBO) on ihana, aiheeltaan painava mutta toteutustavaltaan kevyt välähdys parisuhdevaikeuksiaan terapiassa käsittelevän pariskunnan elämästä. Kymmenminuuttiset jaksot sijoittuvat terapeutin vastaanottoa vastapäätä sijaitsevaan pubiin, jossa (ex-)pariskunta sopii tulevan session teemat ja verbaalitykityksensä välissä hiljalleen avaavat katsojalle terapiaan johtaneita syitä. Dialogi on napakkaa ja monikerroksellista ja käsittelee murtuvan avioliiton ohella montaa muutakin inhimillistä kipupistettä. Kuulostaa ehkä synkältä, mutta on State of the Union on silti poikkeuksellisen toimiva ja hauska sarja erilaisista ihmisen käyttäytymisen malleista ja arjen ja avioliiton absurdeistakin tilanteista. Sarjan luojat Nick Hornby ja Stephen Frears ovat aiemmin tehneet menestyksellistä yhteistyötä muun muassa High Fidelity – Uskollinen äänentoisto -elokuvan tiimoilta, joka on Hornbyn kirjana upea ja Frearsin elokuvanakin tosi hyvä.

3

Onneksi tuli heinäkuun ensimmäisenä lähdettyä Kangasalan laitamille. Siellä nimittäin esiintyi kotikonsertissa aivan käsittämätön amerikkalaisyhtye Crying Uncle Bluegrass Band, joka koostuu neljästä nuoresta miehestä – 17-, 16-, 15- ja 12-vuotiaista taitureista, jotka esittivät kantrista, jazzista, bluesista sekä eri eurooppalaisista kansanmusiikeista sekoittunutta bluegrass-musiikkia taidolla ja antaumuksella. En muuten ole koskaan kuullut 12-vuotiaalta sellaisia jazztykityssooloja mandoliinilla – huhun mukaan useampikin mandoliininsoittaja on ollut kateudenpuuskassaan heittämässä instrumenttiaan järveen Teo Qualea kuultuaan. Käykää kuulemassa vielä heitä, jos ehditte! Seuraavat keikat ovat Kouvolassa 3.7., Jyväskylän kesässä 4.7., Kihaus Folkissa 5. ja 6.7., Alahärmässä 7.7. sekä Kaustisella 8.–9.7.2019. Muutenkin koko kotikonsertti-instituutio on sellainen, jonka toivoisin kasvattavan suosiotaan. Ihmisten olohuoneissa (tai tässä tapauksessa pihamaalla) järjestetyissä konserteissa tunnelma on rento ja välitön ja esiintyjiin saa ihan erilaisen kontaktin. Homman voi järjestää ilman sen suurempaa tuotantoa, hattu vain kiertämään artisteille. Helppoa & mukavaa, suosittelen!

4

Muun muassa Itä-Hollola Installaatio -yhtyeestä tuttu Robert Ensio Niemistö julkaisi keväällä omalla nimellään LP-levyn Tätä on rock’n’roll, johon on koottu hänen aiemmin kaseteilla ja netissä julkaisemiaan soolokappaleita. Niemistön kappaleet ovat tuotannoltaan ja äänenlaadulliselta estetiikaltaan ehkä raakoja, mutta biisit upeita ja niiden tunnelma ja soundimaailma osuu omaan tämän hetken makuhermooni juuri oikealla tavalla. Kappaleiden tarinat ovat absurdeja, herkkiä tai surkeita palasia todellisuudesta. Ei ehkä iloista kesämusaa, mutta aitoa ja todellista.

5

Loppuun klassikkonaurattaja: aina kun on olo, ettei hymy irtoa ja mikään ei tunnu kovin kivalta, voi avata YouTuben ja katsoa muutamaan otteeseen pätkän Aamu-tv:n juontaja syö chiliä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä vuonna 2010 tapahtuneessa Aamu-tv:n suorassa lähetyksessä Suomen chiliyhdistyksen puheenjohtaja Janne Alatalo tarjoaa chilimaistiaisia juontaja Nicklas Wanckelle. Suosittelen katsomaan tämän minuutin videon ainakin muutaman kerran putkeen, jotta Wancken kasvojen huvittuneisuuden, epäuskon ja tuskan ilmeiden hienomotorisista vivahteista saa kaiken irti!

Lari Aaltonen