Parasta juuri nyt (3.6.2021): Roy Andersson, KC Karemo, Kuntarundi Kale 2.0, Feu! Chatterton

03.06.2021

Paha tilanne Roy Anderssonin elokuvassa Sinä elävä. Kuva: Yle Pressi

Parasta juuri nyt -palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikael Mattila on katsonut Roy Anderssonin elokuvia, kuunnellut kuntavaalipodcastia ja ihmetellyt virtuaalista Kalervo Kummolaa.

1

Ruotsalaisohjaaja Roy Anderssonin myöhäiskauden elokuvat (Toisen kerroksen lauluja, Sinä elävä, Kyyhkynen oksalla istui, olevasta pohtien ja Kohti ääretöntä) sekä hänen työskentelyään avaava dokumentti (Ihmisenä olemisesta) ovat katsottavissa Yle Areenassa vielä noin kuukauden ajan. Koska aina on sopiva hetki katsoa Roy Anderssonin elokuvia, ja eiköhän kesäkuuhun muutama sadepäiväkin osu, joten en keksi mitään syytä tämän Mestarin unenomaisten töiden sivuuttamiselle!

Anderssonin elokuvat ovat eräänlaisia ”tunnelmaelokuvia”. Ambientia! Olennaista niissä ovat kelmeät värit ja sarjakuvamaiset näyttämöt, rujonnäköiset henkilöhahmot ja epämääräiset, sameat säätilat. Ne ovat vierailuja yhteen ja samaan maailmaan sekä sen asukkeihin. Vähän kuin ohjaaja palaisi yhä uudestaan leikkimään nukkekodillaan tai The Sims -pelillään.

Koska Anderssonin elokuvien juonet ovat hyvin viitteellisiä ja koostuvat ensisijaisesti löyhästi toisiinsa kytkeytyvistä episodeista, voisi niitä kutsua ehkä elokuvan muotoisiksi runokokoelmiksi, sarjaksi maalauksia tai jotakin muuta yhtä esoteerista. Ne ovat todellista yksityiskohtien taidetta: kohtauksien taustamaisemasta saattaa löytää lisää liikettä vasta useiden katsomiskertojen jälkeen!

Verkkaisesta, jopa jännitteisestä tempostaan huolimatta ne kykenevät myös iskemään erilaisia tunteellisia kierrepalloja hengästyttävällä tahdilla: Sinä elävä meinaa liikuttaa jo ennen alkutekstejään, ja Kohti ääretöntä -elokuvassa hillittömän hauska, absurdi kohtaus saattaa vaihtua silmänräpäyksessä häiriintyneeseen ja ahdistavaan. Silti pohjalla elävä tunne on melankolinen empatia: Andersson näkee huumoria myös sysimustissa aiheissa – koska ei kai elämää lopulta voi muulla tavoin katsoa!

Roy Anderssonin elokuvia Yle Areenassa.

2

Mahdanko syyllistyä suureen virheväittämään, jos arvelen, että Tuomas Karemo tavoittelee haastatteluihinsa hieman samaa henkeä kuin amerikkalainen podcast-legenda Marc Maron? Myönnän, että olen kuunnellut Maronia paljon vähemmän kuin pitäisi, mutta olen käsittänyt, että hänen tyylinsä on hyvin ”itsensä likoon laittava”, eli hän ei pelkää tarttua haastattelutilanteissa myös itseensä.

Tätä nähdäkseni Karemokin tekee: ei koeta tavoitella mitään liioittelevaa roolia (joka taasen vaikka Ruben Stillerille sopii mainiosti), vaan kohtaa haastateltavansa jäyhällä, mutta kunnioittavalla ja – sanotaan nyt – vilpittömällä tavalla.

Tammikuussa alkanut KC Karemo on tuottanut tähän mennessä parisenkymmentä polveilevaa, outoa ja välillä iloisesti raiteiltaan luisuvaa haastattelua. Taidekeräilijä Seppo Fräntin kanssa Karemo päätyy lopulta pohtimaan rakastumisen pelkoa, ja aluksi harvinaisen tympääntyneeltä kuulostava kotimaisen kirjallisuuden emeritusprofessori Jyrki Nummi intoutuu lopulta ylistämään innoissaan saksofonisti Charlie Parkeria. Lauluntekijä Lydia Lehtola puolestaan lukee Karemolle päiväkirjojaan, ja Suomen aristokraattisin ihminen Matti Klinge päätyy kehumaan lähipizzeriaansa.

Välillä ihan pelkän juttelun sivustakuuntelu on kiinnostavaa, kun tilanne rakennetaan hyvin!

KC Karemo Yle Areenassa.

3

Koska muuan kaupallinen mediakonserni on päättänyt julistaa Yleisradiolle sodan ilmeisesti siksi, koska se tuottaa palvelunsa liian hyvin, niin kehutaan Areenaa nyt vielä kolmannenkin kerran. Kuntarundi-podcast on nimittäin sellaista sisältöä, jota vain Yleisradio voisi tuottaa. Se koostuu jokaisen Suomen kunnan kattavasta, noin vartin mittaisesta jaksosta, joissa kolme ehdokasta paneelikeskustelee toimittajan johdolla kuntansa asioista. Jos mediapöhisijä Jani Halme tilasi aikoinaan kaikki Suomen paikallislehdet syventyäkseen Suomen ”pikku-uutisiin”, avaa Kuntarundi aika yksiselitteisesti, mistä Suomen kunnissa vuonna 2021 puhutaan.

Toki pidempään bingettämällä aiheet tulevat nopeasti tukkoon, mikä toisaalta havainnollistaa, että aika samanlaisia juttuja ihmiset ympäri Suomea miettivät. Suunnilleen kahdeksan kymmenestä jaksosta alkaa tivaamisella kunnan väestökadosta, aika monessa puhutaan myös tuulivoiman rakentamisesta. Kovinkaan luovia tai mielenkiintoisia ratkaisuja ehdokkaat eivät väestön lisäämiseksi tarjoa, mutta onhan se ihan hykerryttävää kuulla, kun yllättäen jossakin kunnassa joku persu päätyykin peukuttamaan tuulivoimaa.

Kuntarundi Yle Areenassa.

4

Lisää kuntavaaliasiaa tarjoilee myös Kalervo Kummolan kenties omalaatuisin mahdollinen pormestarikampanjan ase: oma virtuaalitodellisuus! Jos olet joskus toivonut maailmaan kahta virtuaalista Kalervo Kummolaa breikkaamassa ja Rautakanslerin itsensä mumisemassa taustalle kovin ASMR-henkisesti nuorten liikuntamahdollisuuksista, niin tässä olisi. Lisäksi Kale 2.0 -maailmassa voi heitellä Jari Korkin kirjoittamia Kale-elämäkertoja ympäriinsä ja saada virtuaalikädet sillä tavalla jumiin, että ne jäävät hinkkaamaan Kale-maailman seinillä killuvia kokoomuksen vaalimainoksia kovin epäilyttävän näköisesti. Kummolan omia muotokuvia en ole uskaltanut mennä hinkkaamaan.

En tiedä, miten Kale 2.0 vaikuttaa Kummolan julkikuvaan, mutta hauskaa ”Paavo Väyrynen Kekkosena” -campia siitä ainakin saa revittyä!

5

Vuoden paras ulkomainen rocklevy tulee toistaiseksi Ranskasta. Pariisilaisen Feu! Chattertonin kolmannella albumilla Palais d’Argile (Universo Em Fogo, 2021) on kaikki edellytykset kompastua pönäkkyyteensä: 70 minuutin eepos kokeilee kraut-kiitoa, 00-luvun konesäkätystä, Radiohead-esoteriaa – heviriffejäkin. Kaiken ylle viiksekäs Arthur Teboul messuaa kosketusnäyttöjen takana lymyävistä rakkauksista kuin Brel tai Gainsbourg.

Silti ranskalainen tyylitaju, ”coolius”, pelastaa! Ehkä juuri yhtyeen mannereurooppalaisuus saa sen väistämään ilmeiset angloamerikkalaisen taiderockin ansat. Siellä missä brittiläisellä bändillä ehkä olisi traumaa roikkua traditiossa, korvaa Feu! Chatterton tämän riskin uudistamalla traditiota. Chanson-juuri tuo katkeransuloa ja sopivaa kabareemaisuutta. Ihanaa, värikästä rock-musiikkia!

Biisithän lauletaan tietenkin myös ranskaksi, mutta onneksi Google Translate auttaa alkuun.

Mikael Mattila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua