Roskaa. Kuva: JT Lindroos

1

Aina mietityttää tuo termi ”roskakirjallisuus”. Mikä tekee kirjasta roskaa? Sekö, että kirja on liian vauhdikas? Tehdäänkö siinä rikoksia, käytetäänkö siinä luonnottomia määriä päihdeaineita tai käyttäydytäänkö siinä niin sanotun hyvän maun vastaisesti ilman psykologisia seuraamuksia?

Klassisesti roskakirjallisuus on sisältänyt toimintaa, väkivaltaa ja seksiä. Nämä lyhyet kirjat on kirjoitettu yleensä nopeasti ja julkaistu pääosin pokkareina. Niissä esiintyvät hahmot käyttäytyvät usein laittomasti, eläimellisesti tai muuten vain porvarilliseen ajattelumallin vastaisesti. Toki tuo kaikki kuvaa myös vaikkapa kaunokirjallisesti arvostetun William S. Burroughsin ensiromaania Nisti. Osuisiko malliin myös Jane Bowlesin Kaksi vakavaa naista? Entäs Vladimir Nabokovin Lolita, Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa tai Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini?

Itse luen mielelläni lyhyitä kirjoja, jotka kertovat tarinoita ihmisistä, jotka ovat hyvinkin erilaisia kuin itse olen. Seuraan heidän rikollisia touhujaan, heidän alkoholisoitumistaan, heidän uppoutumistaan minulle omituisiin pakkomielteisiin, kertomuksia jotka sijoittuvat Kaakkois-Aasian kadonneisiin oopium-luoliin, osmaanivaltakunnan rappiovuosiin taikkapa Tyynenmeren pyörremyrskyihin.

Kaikki nämä tarinat kertovat ajasta, jolloin ne kirjoitettiin; ajan ihmisistä, heidän näkökannoistaan, usein toki kirjailijan näkökulmasta, mutta aina sattumalta tai tarkoituksella ympäröivää yhteiskuntaa peilaten. Ne ovat aikakapseleja tuohon hetkeen, joka voi antaa nautintoa mielikuvituksen, historian, psykologian tai pelkkien tapahtumiensa kautta.

Tämä on totta myös jo tyylilajinsa takia roskaksi leimatuissa kirjoissa, rikos- ja tieteiskirjallisuudessa, ja ilman muuta myös kioskikirjallisuudessa. Kun luen Suomessa kirjoitettua Jerry Cottonia, muistan että se on tehty saksalaisten kustantajien toimeksiannosta, perustuen elokuvien ja kirjojen muodostamaan mielikuvaan Yhdysvalloista, kuitenkin pääasiallisena tarkoituksenaan viihdyttää lukijaa ja huvittaa kirjan kirjoittajaa. Nämä ajatukset kun tuo lukukokemukseen mukaan, lyhyt ja lonkalta heitetty tarina voi varsinkin näin vuosikymmenten jälkeen tarjota yksinkertaisia ja hiukan monimuotoisempiakin nautintoja. Tämmöinen roskaruoka maistuu aina välillä ihan ambrosialta.

2

Entäs roskaelokuva? Itse kasvoin VHS-aikakaudella katsellen pääosin Clint Eastwoodin ja Charles Bronsonin tähdittämiä toimintaelokuvia, Roger Cormanin tuottamia tieteis- ja kauhufantasioita ja näiden Italialaisia jäljitelmiä. Eli pääosin roskaleffoja.

Mikä sitten on roskaelokuvaa? Pätevätkö nuo samat kriteerit, jotka kirjoihin kaivelin, myös tähän kulttuurilajiin? Toki.

Mainittu kirjailija Burroughs nimesi elokuvaohjaaja John Watersin ”Roskan Paaviksi”. Mutta Yhdysvaltain kongressin kirjaston Kansallinen filmirekisteri valitsi miehen kauheista kauheimman elokuvan Pink Flamingos yhdeksi amerikkalaisen elokuvan merkkipaaluksi. Tarkoittaako se, että roska on valtavirtaa? Vai että valtavirta on roskaa? Riippuu katselijasta.

Tarkoittaako tämä kenties sitä, että kaikki ns. roska olisi ns. hyvää? Ei. Ei missään nimessä. Ei, hyvä jumalatar! Mutta ei se kaikki ns. hyväkään ole aina kovin… hyvää.

Haluan kuitenkin painottaa sitä, että suuresta osasta roskaksi kutsuttua kulttuuria voi löytää odottamattomia herkkupaloja. Muistan hyvin, kun kinasin äidinkielenopettajani kanssa taide-elokuvan ja elokuvataiteen eroista. Olin oikeassa, mutta niin oli opettajanikin. Se on henkilökohtainen juttu. Uusin Marvel-leffa on minulle usein roskaa, vaikka siitäkin voi jotain miellyttävää ajanvietettä löytää.

Niin Jean-Luc Godard, Seppo Huunonen kuin Kathryn Bigelow ammensivat taiteeseensa ideoita roskakirjallisuudesta. Entäs vaikkapa Andy Warhol? Tai Robert Williams? Jeff Koons, Lisa Petrucci, Ryan Heshka ja Raymond Pettibon= Kaikkien näiden taiteilijoiden töistä voi nauttia täysin mitoin tuon alkuperäisen ”roskan” ohella. Täytyy vain vähän kaivella. 

3

Musiikistakin toki löytyy roskaa, mutta miten sitä kuvailisi? Onko se thrashmetallia vai rujoa autotallirokkia? Ampeaako se ideoita sarjakuvista ja kalkkunaleffoista vai kierrättääkö se menneitä ideoita uusissa kledjuissa?

Itselleni roska ja korkeakulttuuri nivoituvat yhteen vaikkapa Tuomari Nurmion sanoituksissa ja musiikissa. Niissä on suurta voimaa, kaasuvuotoja, kosmista sfääriä, elämänkatkuista oksennusta ja äärettömyyden ajattelua… reippaan melodian kera.

4

Roskista puheen ollen, kissamme näyttävät meille usein esimerkkiä. Hankimme kotimme viime kesänä vallanneelle nuorelle veljesparille niin aktivointileluja kuin höyhenkeppejäkin, ja iso raapimislinnakekin löytyy sekä juoksevaa vettä tarjoileva juoma-allas. Mutta pääosin heidän mielenkiintonsa keskittyy vanhoihin vessapaperirulliin, roskiksesta kaivettuihin nenäliinoihin, jätepusseihin, muovipäällysteisiin naruihin ja lattialle pudonneisiin jääpaloihin.

Mikä on toiselle roskaa, on toiselle mannaa.

Kuva: JT Lindroos

5

Mitäs roskalle sitten tehdään? Oma suositukseni on kierrätys. Ruokajäte menee kompostiin, josta ammennan lannoitetta pihan tarpeisiin. Vanhoista lehdistä on kiva leikellä kuvia ja tehdä kollaasitaidetta. Hyville (ja huonoille) kirjoille ja elokuville löytyy innostuneita vastaanottajia, kun ne on ensiksi itse kolunnut läpi. Vanhoista maitotölkeistä saa hiirenloukkuja ja siementen kasvualustoja. Pahvilaatikot kelpaavat kissoille. Metallitölkeistä saa mainioita kynäkoteloita. Lasipurkit ja pullot täyttyvät maan antimista, kuivatuista hedelmistä ja yrteistä, viineistä ja mehuista. Ja toki se mille ei heti käyttöä löydy, kelpaa toki kierrätyskeskukseen tai roskalaatikkoonkin.

Ainoa paikka, johon roskat eivät sovi, on luonto. Eli jos pidät roskataiteesta, nouki jätteitä tien varrella ensi kerralla nähdessäsi ne pois. Mutta älä ota kuitenkaan mallia tähän John Watersin Pink Flamingos -leffasta. Tai itse asiassa ota vain, jos siltä tuntuu. En tuomitse.

JT Lindroos

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua