Jukka Gustavson & Street Level. Kuva: Rockadillo Records

1

Mukava melodia, vahvat bassokuviot ja funk-rytmit aloittavat albumin. Stevie Wonderko? Ei suinkaan. Kyseessä on kosketinsoittajavelho Jukka Gustavsonin Street Level -yhtye, joka on julkaissut mainion albumin Natural High (Rockadillo, 2022). Se vie hektisesti funkahtaviin tunnelmiin jo avausraidallaan Downtown Jungle, joka tuo eittämättä mieleen Wonderin tuotannon. Tunnelma tasoittuu ihanalla balladilla First Love.

Gustavsonia pidetään yhtenä taitavimmista kosketinsoittajistamme, erityisesti Hammondin käsittelijänä vertaansa vailla. Se käy selväksi myös Natural High -albumilla.

Natural High -albumilla on kymmenen kappaletta, jotka vievät tunnelmasta toiseen. Funkahtavat rytmit ja sävyt värittävät mielikuvia, joita kuuntelukokemus synnyttää. Se herättää ihmeellisellä tavalla myös nostalgiaa. Ehkä siksi, että nykyään aika harvat tarttuvat selkeisiin, intensiivistä groovea sisältäviin funk-rytmeihin. Kappaleet tuntuvat muutenkin niin tutuilta, että voisin väittää niitä jo kuulleeni. Olen aina rakastanut Gustavsonin musiikkia, eikä se johdu siitä, että hänen työnsä Wigwam-ajoista lähtien soolouraan asti on tuttua.

Street Level on trio, jossa soittavat Gustavsonin lisäksi monenlaiset bassot taitava Jan-Olof Strandberg sekä rumpali Thomas Törnroos. Kaikki kolme myös laulavat. Kolmikko on soittanut monissa yhteyksissä yhdessä, mutta Street Levelin nimissä ilmestynyt Natural High on trion ensimmäinen julkaisu. Pääosa sävellyksistä on Gustavsonin käsialaa. Hänellä on hyvin omaperäinen, hieman tummasävyinen ja melankolinen sävellys-, soitto- ja laulutyyli. Hänen työnsä hallitsee kokonaisuutta.

Myös Törnroos ja Strandberg ovat saaneet oman sävellyksensä albumille. Kiitovauhtia etenevä Attention on Strandbergin asfalttiviidakkoon vievä svengaava jazzteos, joka poikkeaa selvästi albumin muista kappaleista. Törnroosin Oaktree Park Four puolestaan on sekä melodisesti että sovitukseltaan enemmän ykseydessä Gustavsonin kappaleiden kanssa.

Romantiikan sanoma ja yhteiskunnalliset kysymykset korostuvat laulujen nimissä ja teksteissä, joskin musiikkiorientoituneena kiinnitän huomioin sävellyksiin ja soittoon. Tämä levy pyörii levysoittimessani pitkään.

2

”Minä soitan harmonikkaa, ihmiset on kummissaan. Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna!”

Näin laulatti, kun kävin Sysmässä sijaitsevassa Harmonikkamuseossa. Juhlapäivä siitä tulikin.

Museo sijaitsee vanhassa liikehuoneistossa Sysmän keskustassa. Toinen toistaan komeammat ja vanhemmat harmonikat täyttävät katosta lattiaan ulottuvat hyllyrivit. Paria sataa harmonikkaa vaalii soittimia vuosikymmeniä keräillyt Tauno Ylönen, joka toimii myös museossa oppaana. Hän tuntee jokaisen soittimen, ja niistä riittäisi tarinaa vaikkapa tuntikausiksi.

Harmonikka on rakenteeltaan melko monimutkainen soittopeli, jonka rakentamiseen on tarvittu sekä teknistä osaamista että taiteellista näkemystä. Soittimissa voi olla upean pintakäsittelyn lisäksi taidokasta intarsiakoristelua tai kaiverruksia, joskin tärkeintä on sadoista ja tuhansista osista rakennetun instrumentin sointi.

Kokoelmissa on lukuisia ulkomailta Sysmään päätyneitä instrumentteja, mutta ei pidä unohtaa, että Kouvolassa toimi pitkään maineikas harmonikkatehdas.

Monet esillä olevat harmonikat ovat kuuluneet merkittäville taiteilijoille, kuten Viljo ”Vili” Vesteriselle, Esko Könöselle ja Lasse Pihlajamaalle.

Museon ylläpitäjä on Suomen harmonikkamuseoyhdistys ry. Toivottavasti Sysmän kunnan päättäjät ymmärtävät, millainen aarre yhdistyksellä on hoidettavanaan ja että siitä kannattaa pitää huolta esimerkiksi apurahoja myöntämällä.

Museo on avoinna etupäässä kesäaikaan, mutta sopimuksesta käynti järjestyy myös muina aikoina.

Harmonikkamuseon vaalija, Tauno Ylönen tietää kaiken museon soittimista. Kuva: Marita Nyrhinen

3

Hämmästystä aiheutti myös Varkaudessa sijaitseva Mekaanisen musiikin museo, joka on ehdottomasti yksi kummallisimmista museoista, joissa olen käynyt. Käyntiä voi jopa kutsua elämykseksi. Niin vaikuttavaa siellä sai kokea.

Ei ole ollut aavistustakaan, millaisia soitinkeksintöjä maailmassa on tehty. Itsekseen soittavat pianot, posetiivit, soittorasiat ja jukeboxit osasi sijoittaa tähän soitinkategoriaan, mutta entä ne monet muut?

Kyllähän 1920-luvun torvigrammari, jolla soitetaan savikiekkolevyjä, oli tuttu entuudestaan. Mutta entä stereofoninen gramofonilaite? Kaksineulaisena musiikin toisto ei ole ikinä synkassa. Entä se kolmitorvinen gramofonihökötys? Pitää olla kolme levyjä ja niitäpä sitten justeerataan…

Museon on aikoinaan perustanut saksalais-suomalainen pariskunta, Jürgen ja Liisa Kempf. He olivat kiinnostuneita vanhoista musiikkiin liittyvistä esineistä. Pienestä grammarista lähteneen keräilyvimman iskettyä pariskuntaan alkoi kokoelma kasvaa niin suureksi, että piti hankkia ensin pienempi talo ja lopulta nykyisellä paikalla sijaitseva kartanomainen rakennus, jonne kaikki mahtuisi.

Kun taloon hankittiin kaikkien pienten ja vähän suurempienkin esineiden joukkoon 5 000 kilon painoinen Goljat, joka markkeeraa 75-henkistä orkesteria, on mahdoton ajatella, että museo enää muuttaisi muualle.

Uskomattomalla intohimolla tapahtuvasta opastuksesta vastaa Pavel Kempf, jonka puhe ryöppyää yhtä sujuvasti niin suomeksi kuin saksaksi. Opastusta on herkku kuunnella.

Museo on auki tavallista kesäsesonkia enemmän, mutta myöhään syksyllä ja keskitalvella vierailuaika varataan puhelimitse.

Kolmea levyä soittavassa grammarissa on kolme torvea. Kuva: Marita Nyrhinen

4

Piipahdin Helsingissä drinkillä Pikku-Finlandiassa. Se on väliaikainen rakennus Finlandia-talon kupeessa niin kauan, kunnes tuon kongressi- ja konserttikeskuksen remontti on valmis. Pikku-Finlandia on myös monikäyttöinen; sitä kutsutaankin tapahtumakeskukseksi.

Pitkä puurakenteinen, männyistä luotu ulkokäytävä johtaa kahvilaan, jonka avaruus ja Artekin huonekaluilla hillitysti sisustettu tila rauhoittavat.

Puurakentaminen on Suomessa nyt poikkeuksellisen ajankohtaista, ja se koetaan vastuullisena rakentamisena. Tähän trendiin tarttuivat myös Pikku-Finlandin suunnittelijat Jaakko Torvinen, Havu Järvelä ja Elli Wendelin, jotka suunnittelutyönsä aikana olivat vasta arkkitehtiopiskelijoita.

Kokonaan puusta rakennettuun Pikku-Finlandiaan johtaa kaunis terassi. Kuva: Marita Nyrhinen

5

Kirjailija August Strindberg kuljeskeli usein Tukholman Drottningatanilla kotiinsa. Katuun on valettu metallikirjaimin Strindbergin aforismeja. Tekstejä seuraamalla päätyy Strindberg-museoon. Oslossa on myös kaiverrettu katukiviin norjalaisen kansalliskirjailija Henrik Ibsenin lainauksia, jotka johdattavat kirjailija kotimuseoon. Se tosin on tällä hetkellä suljettu.

Mutta mistä on kyse Loviisan katuun upotetuissa teksteissä?

Loviisassa toimii yhdistys nimeltä Hakeva ry. Sen Facebook-sivulla kerrotaan taustaa: ”HAKEVA ry HAkee ja KEhittää VAihtoehtoisia tapoja tuoda esille ja toteuttaa kulttuuria ja taidetta.”

Yksi yhdistyksen hankkeista on ollut tuoda kansalle sellaista taidetta, jota voi ihailla ja ihmetellä kaikkina vuorokauden aikoina ympäri vuoden. Yksi teoksista ovat Kuningattarenkatuun maalatut aforismit. Kiinnitin niihin huomioita, koska Tukholman ja Oslon kirjailijasitaatit olivat jo tuttuja.

Yritin lukea mahdollisimman monia tekstejä, osa oli ruotsiksi, osa suomeksi. Jotkin niistä tuntuivat olevan entuudestaan tuttuja ja moneen kertaan käytettyjä, jotkin taas antoivat ajattelemisen aihetta. Silmiin osui myös yksi August Strindberg -sitaatti. Mutta minne tekstit johtivat? Se ja muut yhdistyksen tekemiset täytyy selvittää seuraavalla Loviisa-visiitillä.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua